torstai 27. maaliskuuta 2014

Lelukaari


Joskus on otettava äärimmäisen kovat keinot käyttöön, että saa keskeneräisen projektin päätökseen. Tämän lelukaaren kohdalla se tarkoitti totaalista saumurointilakkoa. Äärimmäisen lakosta teki se, että saumuri oli uusi. Ostin vanhan ja rasittavan saumurin tilalle uuden, mutta en antanut itselleni lupaa ompeluun ennen kuin lelukaari oli valmis. Oioi, se kirpas! Siellä se ompelupöydällä nökötti hohtavana ja houkuttelevana, mutta pysyin lujana. Yleensä en näin rajuja keinoja käytä, mutta nyt oli kiire. Kiire sen takia, että vauvat kasvavat ja oppivat uutta hurjaa vauhtia. Mikä olisi ollut turhauttavampaa kuin kiikuttaa uusi lelukaari tytölle, joka konttais sen ympäri ja nousis sitä vasten seisomaan! Saatiin lelukaari ajoissa valmiiksi ja sen jälkeen onkin saumuri surissut.


Aloin kehitellä lelukaari-ideaa erään ystäväni kanssa. Halusin puuta, en muovikrääsää, jota oltiin poikien vauva-aikana jo tarpeeksi tuijoteltu. Ystävältäni pulppusi ideoita vaikka kuinka paljon. Kuuntelin, nyökyttelin, tuumailin. Vaneristen ukkelien kohdalla sytyin. Sytyin niin paljon, että nyt meillä olohuoneessa seisoskelee tyttö ja poika kannatellen tankoa, jossa lelut roikkuvat. Yhteisideoinnissa on sitä jotain! Kiitos M.



Sahaututin miehelläni vaneriset hahmot, joiden pukemista aloin suunnitella kankaita, paperia ja kartonkia leikkaamalla. Tässä vaiheessa projekti jämähti. Oli niin mahottoman aikaavievää puuhaa leikellä just oikean kokoiset ballerinatossut ja merimieshuivit odottelemaan kiinnitystä. Jostakin syystä osat viimein valmistuivat. Liimasin tai lakkasin ne paikoilleen. Jotta pinnasta tulisi kestävä, lakkasin molemmat puolet useampaan kertaan vesiliukoisella lakalla. Välillä hioin rosoisuuksia pois ja taas lakkasin. Oma osuuteni loppui tässä vaiheessa, sillä kiikutin tytön ja pojan takaisin miehelleni, joka teki lelukaaren loppuun.



Nyt on iloisia ilmeitä ja mielenkiintoisia kuoseja tuijoteltavaksi lelukaaren päissäkin.



Kuinkahan onnellinen tuosta lapsesta lie tulee, kun on vauvana saanut pötkötellä puisen lelukaaren alla!
Sitä jään seuraamaan.



P.s. Tilkkupeitto, joka on ajatunut lelukaaren alustan virkaan, on Sakrun tekemä. Saimme tuon ihanaisen peiton vauvalahjaksi silloin, kun esikoinen syntyi. ♥ Arvatkaa vaan, onko vauvalla silmät kierossa tuijottelusta kierähtäessään tuosta mahalleen! Siinä on niin houkuttelevia kuvioita katseltavaksi.



perjantai 21. maaliskuuta 2014

Toukkapussikuulumisia

Oikein oikein nurin nurin ja oikein taas! Kuulenko puikkojen kilinää? Toukkapussihaaste on nyt täydessä vauhdissa ja siispä ajattelimme infota teitäkin missä mennään ja miten tähän on tultu. Yritämme myös koota yhteen haasteen raameja.

Ensinnäkin: haastetta saa tosiaan jatkaa. Jos sattuu niin mukavasti, että toukkapusseja tulee runsaasti, siihen on nyt varauduttu sekä Suomessa että Afganistanissa. Toukkapusseja siis kerää suomalaislääkärin perustama Hope For the Babies International -niminen yhdistys Afganistaniin. Siellä toukkapussin saa samaan tyyliin kuin meidän äitiyspakkauksen, jos menee sairaalaan synnyttämään. Me innostuimme haastamaan teidät, koska koimme, että tässä ollaan hyvällä asialla. HOBI jatkaa keräystään haasteen jälkeenkin. Saimme paikan päältä hieman kuulumisiakin. Tässä teillekin pieni pala:

20.3.2014

"Täällä on tänään Uuden Vuoden aatto. Huomenna on Nowrooz eli vuoden ensimmäinen päivä. Uusi vuosi on numeroltaan vuosi 1393. Perinteisiin kuuluu mennä piknikille, syödä sekahedelmäsoppaa jossa on 7 erilaista hedelmälajia mukana ja teen kanssa herkutella Nowrooz-pikkuleivillä jotka ovat noin 10 cm läpimitaltaan."

Tällä hetkellä olemme saaneet jo muutaman valmiin toukkapussin keräykseen ja arvontaan. Olemme Lotan kanssa iloisia, ja myönnettäköön että vähän hämmentyneitäkin, siitä miten laajasti haasteeseen on vastattu. Haluamme kertoa teille kaikille, että teidän koppinne, kommenttinne ja yhteydenottonne liikuttavat meitä. Olette ihania! <3 Kiitos!

Neulomisessa pääsee parhaiten alkuun Kartiinan tai HOBI:n ohjeella, joita saa vapaasti soveltaa. Toive on, että toukkapussi olisi joustava ja napakkaa resorimaista neulosta ja pituus vähintään 57 cm (45 cm ennen pääaukkoa). Parhaiten toimivat paikan päällä kuulemma sellaiset pötkylät, joissa ei ole ylimääräisiä aukkoja käsille. Jos haluat jättää pussin auki myös varpaiden puolelta, kudo pidempi pussi. Lanka voi olla monenlainen, puuvillaa tai villaa, mutta toiveena on, että se olisi helposti pestävä. Villasukkien ja muiden vauvaneulomusten mukaan liittämistä ei kielletä.

HOBI:n projektiin neulomasi toukkapussit voit toimittaa HOBI-yhteyshenkilölle Helsinkiin. Postitusosoitteen saat laittamalla sähköpostia osoitteeseen esainio(at)gmail.com. Helsingistä toukkapussit jatkavat sitten matkaansa kohti Afganistania. Voit myös kysyä neuvoa sähköpostiosoitteestamme pienilankarulla(at)gmail.com.

Kuten lupasimme, järjestämme Lotan kanssa arvonnan kaikkien toukkapussihaasteeseen osallistuvien kesken. Jos haluat osallistua arvontaan, ota kuva valmiista toukkapussistasi ja lähetä kuva meille sähköpostiin pienilankarulla(at)gmail.com. Neulomis- ja arvonta-aikaa haasteessa on siis huhtikuun loppuun saakka. Sen jälkeen koostamme blogiimme tekstin, jossa esittelemme toukkapusseja ja kerromme tarkempia lopputuloksia ja arvonnan voittajan. Seuraamme haasteen aikana toukkapussimääriä ja kerromme sopivin väliajoin lukumääriä teillekin. Lisäksi kerromme lopuksi kuvin ja sanoin, miten haaste meni perille.



Haluamme vielä korostaa, että tämä ei ole mikään pelkkä Pienen lankarullan keksintö, vaan tähän on osallistunut monta käsiparia. Lukekaa, jos haluatte tietää enemmän:

Ensin on kätilö-Eeva, joka oivaltaa yön pimeinä tunteina, että "eikö kylmiä vastasyntyneitä voisi villavaatteiden sijaan pukea sellaiseen isoon kapalomaiseen sukkaan". Hän alkaa neuloa. Sitten tulee Kartiina-niminen nainen synnyttämään, joka ihastuu kätilön keksintöön ja päättää neuloa itselleen samanmoisen toukkapussin. Netistä löytyy huonosti ohjeita, joten Kartiina neuloo vapaasti omasta päästä tuota "ihanaa rentouttavaa jättisukanvartta".

Kartiinalla on läheinen tuttava Sakru, joka pitää käsityöblogia. Hän ihastuu tähän toukkapussiin ja pyytää Kartiinalta kuvia ja kirjallista ohjetta, jotta voisi julkaista siitä joskus päivityksen. Sakru saa itse myöhemmin Kartiinalta vauvalahjaksi ihanan toukkapussin ja Lotta-blogistikin innostuu neulomaan sellaista omalle vauvalleen. On kaksi vauvaa ja kaksi toukkapussia ja Kartiinan pikaisesti sorvattu ohje. Mikä mukava päivitys siitä tuleekaan! Sen saamme kuulla monta kertaa.

Blogiohje leviää ja innostaa, ja sen kuulee myös suomalainen Heli Afganistanissa. Hän on jo aiemmin toimittanut maahan nuttuja vauvoille. Heli kommentoi päivitystä ja kyselee, saisiko toukkapussin kehittelltä avustustuotteeksi. Helin apukäsi neuloo ja testaa sopivia pusseja ja kehittelee ohjeen englanniksi. Lotta keksii, että laitetaan mekin blogiin toukkapussihaaste, jos saataisiin muutama pussi tätäkin kautta maailmalle. Kun pääkohdat ovat selvillä, julkaisemme pienen hyvänmielenhaasteen. Hetkessä se leviää käsityöharrastajien parissa ja kopit kopsahtelevat. 

Lotta ja Sakru ottavat yhteyttä Heliin ja tarkistavat, mihin määrään heidän avustajansa Suomessa ja Afganistanissa ovat valmiita. Muutama kiireinen päivä vierähtää käytännön järjestelyissä. Nyt kädet neulovat taas ja ensimmäisestä silmukasta on syntynyt rivi uusia, jotka nivoutuvat langan kiertäessä taas uusiin. Muovautuu lämmintä jättisukanvartta. Hyvin kaikki lopulta järjestyy, kun on kyse käsitöistä.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Toukkapussihaaste



Muistatteko, kun kerroimme teille viime marraskuussa niistä lämpöisistä villakapaloista tai toukkapusseista, joihin mekin sujautimme pikkutyttömme kehräämään ensimmäisiä unihyrinöitä? Nyt teillä kaikilla on mahdollisuus osallistua toukkapussihaasteeseen ja kutoa samalla idealla lämpöä toiselle puolelle maailmaa.

Saimme nimittäin tammikuussa mielenkiintoisen yhteydenoton, jossa eräs suomalainen lääkäri kirjoitti meille kommentin ja lähetti siinä terveiset Afganistanista. Hän oli mutkien kautta saanut kuulla blogissamme esitellystä villakapalosta ja vienyt idean paikalliseen sairaalaan. 

Suomalaislääkärin vuonna 2012 perustaman "Hope for the Babies International" -nimisen yhdistyksen tavoitteena on kannustaa naisia tulemaan sairaalaan synnyttämään. Afganistanissa valtaosa synnytyksistä tapahtuu kotona ja avustajina on naisia, joilla ei ole kätilökoulutusta. Kannustimena äidit ja vauvat saavat sairaalassa nutun ja myssyn, joita on kudottu vapaaehtoisten kutojien toimesta ympäri maailmaa. 

Myös Kabuliin perustettu naisten kutomisryhmä tekee nuttuja, myssyjä sekä nyt myös toukkapusseja. Ryhmään kuuluvat naiset neulovat kotonaan ja saavat siitä pienen korvauksen. Viikottain naiset myös kokoontuvat neulomaan yhdessä. Uusia naisryhmiä on suunnitteilla aloittaa Afganistanissa ja muualla, mutta samanaikaisesti he ovat valtavan iloisia kaikista vapaaehtoisista puikkojenheiluttajista.


Toukkapusseja tehdään nyt sairaaloihin kokeiluluonteisesti puolen vuoden ajan. Mekin päätimme osallistua tuohon kokeiluun. Haastamme siis teidät kaikki neulomaan toukkapusseja! Voit neuloa toukkapussin Kartiinan ohjeen mukaan pyöröpuikoilla tai sitten HOBI:n ohjeen mukaan kolmella puikolla. Ohje HOBI:n toukkapussiin löytyy yhdistyksen omilta blogisivuilta http://omeed-e-kodak.blogspot.fi/. Langaksi suosittelemme jotain helposti pestävää, joko puuvillaista tai villaista.

Ajattelimme järjestää arvonnan haasteen napanneiden kesken. Jos haluat osallistua arvontaan, neulo toukkapussi huhtikuun loppuun mennessä, ota siitä kuva ja lähetä se sähköpostiimme, niin olet mukana arvonnassa. Julkaisemme arvonnan päätyttyä kuvia toukkapussisadosta täällä blogissa.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Edit 11/2014:
HOBI:n projektiin voi edelleen neuloa toukkapusseja. Neulomasi toukkapussit voit toimittaa HOBI-yhteyshenkilölle Helsinkiin. Postitusosoitteen saat laittamalla sähköpostia osoitteeseen esainio(at)gmail.com tai mallero_juvonen(at)suomi24.fi tai seija.ilmoniemi(at)gmail.com. Helsingistä toukkapussit jatkavat sitten matkaansa kohti Afganistania.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ajankohtaista tietoa HOBI:n toiminnasta saa myös järjestön fb-sivuilta (https://www.facebook.com/pages/Hope-for-the-Babies/351887254871337 ).



Nappaa koppi, haaste on matkalla just sulle! 


Selvittelyt ovat tuottaneet sen verran tulosta, että voimme jatkaa haastetta vapaasti alkuperäisellä tyylillä. Eli jatketaan vain jokainen neulomista, toukkapusseja tarvitaan! Haastetta saa siis jakaa taas eteenpäin ja kaikki innokkaat voivat Suomessa tarttua puikkoihin! Laitamme piakkoin kunnon päivityksen aiheeseen liittyen. Kiitos te ihanat jo nyt! <3

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Karkkipuku

Terveisiä talosta, jossa on vauva. Joka on suloinen ja juuri parantunut yli viikon kestäneestä Rs-viruksesta. Ennen sairastelua, oikeastaan aika kauan sitten, korjasin tällaisen vanhan joustofroteepuvun vaihtamalla siihen sopivan vetoketjun. Kyllä kannatti!

Tämä puku on tainnut olla minulla itsellä vauvana. Äitini muistelee, että se on saatu toisesta mummolasta isollesiskolle 70-luvulla vauvalahjaksi. Se kerkesi olla meillä siskoksilla ja meidän Kalle-nukellamme ja vielä jatkaa elämää! Pesumerkissä lukee  himmeästi Crepe-Cotton.

Ratkominen vei minuutin. Vetoketjun ostaminen vei minuutin. Nuppineulaaminen vei viisi minuuttia. Ompeleminen kymmenen minuuttia. Miten se silti tössötti niin kauan tekemättömänä. Elämän suuria mysteerejä nämä.

Blogissa on ollut rauhallisempaa ja te varmaan ymmärrätte syyn: meillä molemmilla on nyt se vaihe, että vauva-aika alkaa tuntua yöunissa ja hartioissa. Meillä on kuitenkin jo luonnosvaiheessakin teille suunniteltuna mukavia postauksia. Työn alla on myös useampi vähän erilaisempi käsityöprojekti. Niistä saatte kuulla pian, kunhan saamme ne ensin viimeisteltyä! :)

P.s. Meidän neiti harjoittelee nyt kääntymistä, jokeltelee suloisesti ja päristelee. Hän tarttuu joka paikkaan ja vie kaiken suuhun. Sätkii ja potkii ja heittää herkästi hymyn. On uusien temppujen aika.