lauantai 3. marraskuuta 2012

Lehtikatsaus



Kesä, vanha ystäväni,
oli käymässä sitruunamarenkipiirakalla, kun
Syksy soitti ovikelloa.
Aloittelimme juuri herkuttelua, kun 
hän tuli.
Syksy käveli Kesän luo, paiskasi kättä ja istui Kesän lämmittämälle nahkatuolille.
Kesän hulmuavat helmat häipyivät kohti eteistä.


Kun ovi kävi, tuli kumman hiljaista.
Syksy hörppi teetä kirjavat villasukat jalassaan.
Hän sytytti takkaan tulen ja alkoi jutella.
Se kuulosti lehtien rapinalta ja vesipisaroilta, jotka tippuivat lätäkköön.
Mutta minun oli vaikea keskittyä.
Muistelin iloisia ja touhukkaita päiviä Kesän kanssa, veteen sukelluksia
ja mitä lie kaikkea muuta.


Syksy veti keltaiset kumpparit jalkaan ja
tarttui kädestä.
Kävelimme yhdessä kotvasen kujilla.

Koivun latvassa tilhet lörpöttelivät pihlajanmarja-apajista riehaantuneina.
Ne syöttivät toisilleen kypsiä makoisia marjoja kuin keväiset kyyhkyset konsanaan.


Mistä ne ovat niin tohkeissaan, kyselin.

Etkö sinä sitä tiedä, lähetimme kyllä sinullekin etukäteen kutsun, Syksy selitti kärsivällisesti.
Tätähän on suunniteltu koko pitkä täysi kesä.
Kun kukat on kasvatettu ja jälkikasvu lennätetty taivaan tuuliin, 
on lehtileikin aika.
Sitä ne tilhet tiu'uttavat.


Nyt nämä ahertajat
heittävät vihreän velvollisuuden ja pukeutuvat keltaisiin hamosiin ja punaisiin silkkiliiveihin.
He heittäytyvät puuskatuulen vietäväksi ja leijuvat vain!
Hui hai
ees taas
ja kikattavat vain!


Ja kun leikki väsyttää
laskeutuvat
aivan hiljaa
lepäämään.


Siinä ne supattavat puille
noille harmaille joissa on oranssia pitsiä,
että nyt voitte viittoa
pilville korkealla
hiutaleviestinne.


Miten siinä niin kävi
että ne minullekin
lähettivät kutsun tuohon näytökseen.


18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Ja piipahdit! :) On syksy vaan niin ihmeellinen.

      Poista
  2. Paras syksyn piristys :)! Upeita kuvia, huikea runo! Löysin tänne Lotan kautta ja oli kiva huomata, että oot Eevan Mikon sisko :)!Arvasin sen vanhempia postauksia selatessa tutun näköisestä tilkkupeitosta, jonka olit Eevan ja Mikon pikkuneidille tehny. Mie olen Eevan veljen vaimo ja ollaaan varmaan jossakin joskus tavattukin:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sari! =) Kyllä mää nyt viimein hoksasin, kenestä on kysymys. =) Mietin, että mitä tuttua sun blogissa on, mutta nythän se ratkesi. =) Hauska kun törmättiin tätä kautta!

      Poista
  3. Munki mielestä tuo on kyllä niin ihana runo! :) Ja kun kuvat sopii täydellisesti tekstiin, niin ilohan sitä on lukea ja katsella.

    Ei muuta kuin runokirjaa tekemään - tulis kuvituskin näppärästi omasta kamerasta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Lotta! =)
      Joo ja seuraavilla synttäreillä saatkin sitten lahjaksi omakustannerunokirjan ;)!!

      Poista
  4. Vau.
    Kaunista.
    Todella kaunista. Runo. Kuvat.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanelma!
      Mukava kuulla että pääsit runon kyytiin.

      Poista
  5. Ihana lehtikatsaus, eikä tämä ollu mikään mustavalkoinen sanomalehti. Ihanat syksy kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummo! Keväällä tein silmukatsauksen niin nyt oli lehtien vuoro. =)

      Poista
  6. Niin ihana. Valloittava. Mainio.
    Runokirjaasi odotellessa, kuvineen kaikkineen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti melli! =) Sellainen se syksy on parhaimmillaan: ihana ja valloittava. Saa tämmösetkin tätit runotuulelle. ;)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitti itsellesi Anna! Nyt täällä satoi jo lumi sen näköisenä, että saattaa jäädäkin. =)

      Poista
  8. Wau ! Aivan kertakaikkisen ihana ja valloittava runo <3
    pitää kirjoittaa se ylös.
    ihant myös kuvat, toki ü

    -tiina

    VastaaPoista
  9. Wau! Aivan kertakaikkisen ihana ja valloittava runo <3
    Pitää kirjoittaa se ylös.
    Kivat kuvatkin, toki ü

    -Tiina

    VastaaPoista