Ympyrätaskut ja Emmi-seula

Terveisiä talvisesta Pohjolasta! Lunta on kolattu jo useampaan otteeseen ja pihalla voi laskea pulkkamäkeä. Tänään leivottiin ensimmäiset piparit. Mutta ennen kuin innostumme jouluilemaan enempää täällä blogissa, laitan juttua eräistä eskarivaatteista. 

Tein tytölle collegehousut kovempaan rymyämiseen, nimittäin kaupan housuihin tulee meidän marakatilla helposti reikiä. Jotain raikastusta tuo harmaa kaipasi, niinpä innostuin kokeilemaan ympyrätaskuja. Näppärästi ne kyllä tulevat, kun on hyvä ohje, kiitos Sari. Kaveriksi housuille tyttö sai Lotalta Emmi-paidan. Emmi on tuon minun eskarilaisen itse piirtämä tyttönen, josta Lotta teki seulan, ja painoi kuvan paitaan. Tuli kiva setti.

Housut on ommeltu OB:n Saimi-kaavalla lapsen mittoihin muokaten. Mukava malli edelleen, joskin resoreita oon kaventanut reilusti. Kolitsi on samaa R-Collectionin harmaata kuin isän housut. Laadukasta edelleen. Taskujen kukkakangas löytyi Ottobrelta ja sen sai tytär itse valita harmaan seuraksi. Olipa vainen mukavaa ommella tarpeeseen, ja aivan tykästyin tähän ympyrätaskuun.

Enpä arvannut, mihin johtaa yhden piirustuksen lähettäminen! Lotta teki tytön piirustuksesta seulan, painoi sillä kuvan trikoopaitaan ja antoi sitten seulan meille. Mielessä onkin pitkään poltellut kankaanpainanta, nyt sitäkin voi rauhassa harjoitella kotioloissa. Kiitos vielä!

Siinä hän nyt tekee lähtöä opinahjoonsa. Mielessä jo aamuringit ja kirjelappuset eskariystäville. Pikkusisko pitää huolen, että hiukset tulee harjattua. Paita oli herättänyt eskarikavereissa ihmetystä ja ihastusta, muitakin innokkaita paidankuvittajia kuulostaisi olevan lähettyvillä.

Taiteilija antoi julkaista kuvan täällä blogissakin. Kun kyselin tarkemmin, mitä tuo tyttö tuossa kuvassa tekee, vastaus oli selvä: "Emmi katsoo aurinkoa!" No niin tietenkin.

Isyyspakkaus

Pitihän se minunkin tehdä isyyspakkaus ihanalle miehelleni, varsinkin kun saimme taloomme ensimmäisen pojan, jolta tuntui puuttuvan lähes kaikki vaatteet. Äitejä muistetaan raskausaikana mennen tullen ja palatessa, mutta isät jäävät usein vähemmälle huomiolle. Idean tähän isyyspakkaukseen sain Eilen tein -blogista. Virittelin oman pakkauksen sen mukaan, mille meillä oli tarvetta. Tässä päivityksessä esittelen niitä juttuja, jotka tein itse tuohon pakkaukseen. Lisäksi ostin jotain valmiina.

Ruokalappu on ommeltu Annon vahakankaasta ja kaavan olen muokannut itse. Tuttiremmi  on puoleataan Eurokankaan pilkkupuuvillasta ja sen tarvikkeet Nappikauppa Punahilkasta. Neuvolakortin kansissa komeilevat ronsut kiikutin Ottobrelta. Pian näette mihin tarkoitukseen tuo kangas on alun perin on ostettu. Hyvä ohje neuvolakortin kansiin löytyi Villapata kiehuu -blogista.

Kokoilin rennolla ranteella laatikkoon sitä sun tätä. Tässä muistiin esittelylappu, jonka olisi voinut viksusti tehdä tietokoneellakin, mutta eihän meillä ollut mustetta laitteessa. Siinä se nyt kuitenkin on, jos jotain kiinnostaa koko sisältö. Yritin ottaa huomioon isukin mieltymyksiä sisältöä valitessa.

Ensimmäiseksi sain valmiiksi tällaisen pikku tuunauksen. Kirjoin valmiiseen äitiyspakkauksen pyyhkeeseen omistustekstin ketjusilmukan näköisillä pistoilla ahkeran kylvettäjän iloksi. Uikkarit löytyivät valmiina ja tuntuivat niin pieniltä ostettaessa, että oih voih.

Tässä nyt sitten näette ensimmäiset kankaanpainatukseni - dalmatialaisharsot. :D Näistä ei tullut ihan sitä mitä kuvittelin, mutta potut oli pottuja ja luulen, että erotan nämä omikseni loppu elämän.

Muutamia vauvakoon vaatteita kokeilin tehdä ennakkoon, ja tässä parit housut ja velourtakki Ottobren kaavoilla. Kankaat löytyivät kaapista ja ovat Ottobrelta ja Rockserilta. Kiinnitin ensin takkiin anorakkineppareita, koska tuo nappikohta oli niin paksu. No ne lähtivät heti irti, joten jouduin paikkaamaan reiät tukikankaalla ja sen jälkeen päätin laittaa tavalliset nepparit. Ne eivät ole niin tiukassa. Sain vinkin, että anorakkinepparit kannattaa hakata kiinni voimalla ja vasaralla, ei pihdeillä.

Testasin tällaista pikkuhaalaria vastasyntyneen koossa. Kangas on vanhan papan velourtakista, joskus kirppikseltä löydettyä. Haalarista näkee, että se on testiversio, mutta ei se haittaa. Ihanalta tuntuu velour tässä vaatteessa. Loppukesän vauvalle tämä riittää hyvin lämmikkeeksi uloskin. Samalla vaivalla tein tumputkin vanhalla ohjeellani.

Takaapäin haalari on yksinkertaisempi. Malli on sen verran kiva, että jos kerkeän, teen näitä enemmänkin.

Vauvanodotusperinteisiini on kuulunut ommella pienokaiselle oma tilkkutäkki. Tällä kertaa tein senkin velourista. No, pari muuta kangasruutua on seassa. Hyödynsin tilkkujani ja senpä takia väritys oli tällä kertaa näinkin selkeän voimakas. Hirvimiehet tuntuivat kuitenkin kuuluvan kuvioon, kun ultrassa enteiltiin poikalasta. Toiselta puolelta täkki on turkoosia velouria. Ommellessa vähän piti funtsia mikä olisi järkevin ommel, jotta se joustaa muttei venytä saumoja. Päädyin joustavaan suoraan, vai onko se kolminkertainen suoraommel. Ihan hyvin toimi. Hieman täkki tietysti venyy joustamattomiin tilkkuihin tottuneella, mutta käytössä tämä on ihana. Valokuva vääristää täkin mallia, mutta kuvasta näkee kuitenkin idean. Tähän on erityisen ihana kietoa pikku murmeli päiväunille. <3

Oletko sinä tehnyt isyyspakkausta? Mitä hauskaa sinä sinne laittaisit?

Pitsisomistuksia pikkumekkoihin

 

Pikkusiskon kanssa innostuttiin tässä taannoin kokeilemaan pitsikauluksen tekemistä painamalla. Siitä tuli tosi kiva ja ajattelin, että tuommoisen teen joskus omankin tyttären mekkoon. Ennen sitä ompelin kuitenkin ystävän vauvalle vauvalahjaksi pikkutunikan, johon painoin samanlaisen pitsikauluksen. Painettu kaulus pysyy hyvin menossa mukana, ja on helpompi käyttää verrattuna niihin meidän lapsuudessa käytettyihin irtokauluksiin. 

Jotta sain kauluksesta siistimmän näköisen, en kantannut sitä tavalliseen tapaan resorilla, vaan huolittelin sen kaitaleella. Raglansaumaan laitoin vielä nepparit pukemisen helpottamiseksi. Ja koska kaavana oli tietenkin joku perusraglanpusero, josta lähdin liikenteeseen, ei kauluksesta ihan ensiyrittämällä tullut istuva. Seuraavalla kerralla yritin muistaa kaikki muutokset, mutta en silti muistanut.

Pitsikuvio jatkuu takapuolelle. Tuo on siitä armollinen kuvio, että saumakohdissa ei ole niin justiinsa, meneekö kuvio kohdilleen. Pitsikaulukselta näyttää, ja se riittää.

Viimein pääsin tekemään pitsikaulusta myös meidän pikkuneitin mekkoon. Pitsikuvion oon siis painanut ennen ompelemista, jolloin se onnistuu vielä oikein näppärästi. Eikä silläkään tosiaan ole tässä kuviossa merkitystä, että väliin jää "tyhjää", eikä kuvio jatku saumattomasti heti seuraavaan kappaleeseen. 

 

Kauluksen huolittelin taasen kaitaleella ja tosiaan taistelin sen kanssa nytkin. Ehkä ensi kerralla etsin puserokaavan, jonka kaulus on tarkoitettu nimenomaan kaitaleella huoliteltavaksi.

Tähän mekkoseen ompelin vyötärölle vähän ryppyä käyttäen alulankana ohutta kumilankaa.  

Kuvausassistentin mielestä lasit olis passannut hyvin tyyliin, mutta nokanvarsi ei vielä jaksanut kannetalle noin isoja laseja.

Kun kerran ollaan tässä pitsiteemassa, niin vielä muutama kuva numeromekosta, jonka tein tyttösen 1-vuotissynttäreille. Aikaisemmin olenkin kertonut niistä synttäripuseroista, joita olen pojille tehnyt. Nyt sai alkunsa myös tyttöjen synttärimekkosarja. Ykkösen painoin samaisella pitsiseulalla kuin edellä, mutta otin mukaan vain ykkösen verran pitsiä. Leikkasin siis ensin kaavapaperiin ykkösen muotoisen aukon. Kun paperin kiinnitti pitsiseulan päälle, väri pääsi läpi vain aukon kohdalta. Helppoa ja nopeaa, niinkuin synttäripuseroiden numeroiden tekemisen kuuluukin olla. Niillä kun on tapana valmistua juuri ennen h-hetkeä. Tähän mekkoon kokeilin tuollaista kellomaista röyhelökaitaletta helmaan. Nyt se menee hyvin mekkona tai sitten tunikana legginsien kanssa.

Eiköhän se kevät ja aurinkonpaiste sieltä taas tule virkistämään meidänkin blogia! :)

Keittiötekstiilejä

Miten se menikään niin, että ehdimme kertomaan teille joulumessutuotteista vasta viimeisellä viikolla! Melkoista tohinaa ollut tämä loppusuora. Tässä taasen muutamia tuotteita - nyt sinne köökin puolelle.

Tein keittiöpyyhkeitä jouluisilla ja ihan neutraaleillakin kuvioilla. Nämä kuuset painoin pellavaisille kankaille, valkoiselle (yläpuolella oleva) ja pellavan väriselle. Kangas on paksuhkoa, joten se soveltuu hyvin vaikka käsipyyhkeen virkaa toimittamaan. Joku ystävistäni aikoi ripustaa pyyhkeen seinälle, mihin se sopii myös vallan mainiosti. Silloin koko kuusikuvion voi nähdä kerralla.

Pellavalle painoin myös tuota jo tutuksi tullutta pitsiliinaa.

Musta kangas on ohuempaa pellavasekoitetta, joten tämä on oikein hyvä leivinliinaksi. Eipähän lässähdä hyvinkohonneet pullat raskaan liinan alla!

Samaa teemaa on myös tiskiräteissä. Kesällä mökiltä kerätyt linnunsulat päätyivät kameran ja seulan kautta näille luonnonvalkoisille, kompostoituville tiskiräteille.

Ja tällä punaisella pitsiliinarätillä voi sitten aattoillan päätteeksi pyyhkiä kinkunrippeet pöydältä.


♥

Pitsimanipuloitua collegea

Mallikelpoinen-blogissa on meneillään hauska haastekuukausi. Sen ideana on innostaa käsityöbloggaajia luovaan suunnitteluun. Minäkin innostuin, ja ensimmäisenä tuli tällainen kankaanpainantaidea mieleen. Tämän viikon tehtävä oli siis ensin muunnella jotain kangasta ja sitten ommella siitä vaate. Toteutin työni niin, että painoin Lotan seulalla mustalle paksulle collegekankaalle valkoisella pitsiliinakuvion ja ompelin molemmille tytöille tällä tyylillä mekot. College muuttui heti vähän juhlavammaksi.

Loppujen lopuksi toteutuksesta tuli tosi yksinkertainen. Yritin laittaa siihen muutakin jujua, mutta mikään ei oikein passannut. Ehkä tällä tavalla tuo kuvio pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Musta ihanan laadukas college on ostettu R-collectionilta ja resorit Ottobrelta. Keltaisten sukkahousujen kanssa tämä menee ihan leikkiasusta. Alaosaksi voi yhdistellä myös niitä kesällä ommeltuja leggareita. Kaava on oma ja hyväksi todettu raglamekkokaava.

Pikkusisko joutui tyytymään hihattomaan mekkoon, koska kangas uhkasi loppua. Testasin tähän mekkoon Metsolan kaavaa, joka löytyy Suuri Käsityö -lehdestä 8/2014. Ihan mukava kaava tämän perusteella. Mietin tuota pitsiliinan paikkaa ja se saa olla lapsen vaatteessa yllättävän ylhäällä.

Tämä ei enää kuulu haasteeseen, mutta pakko kertoa, että ompelin lisää pipoja mekoille kavereiksi, tuon raitaisen siis. Kuinkahan usein lapset käyttävät näitä yhtä aikaa? ;) Joskus jokin vaate vaan inspiroi jatkamaan tyyliä muihinkin asusteisiin. Minulla on nyt menossa sellainen asukokonaisuus-kausi. Yritän yhtenäistää omaa ja lasten vaatekaappia, jotta vaatteita tulisi myös käytettyä.

Siskokset nauttivat vielä samistelusta. Pienemmällä on musta trikoopaita mekon alla. Kokeilu oli hauska ja innosti kyllä testaamaan kankaanpainantaa jatkossakin. Mielessä pyörii jo uusia painantakuvioita. 

Painantaa

Ees ja taas kuin aallokossa keinuen tai päätäpahkaa heti ja monta.

Mulla on kaksi tapaa tehdä käsitöitä. Ensimmäinen ja useammin käytetty tapa on hautoa jotakin ideaa mielessä hyvinkin pitkään. Mietin ja tuumin, että mitenköhän ja minkähänlaista. Ja sitten joskus saan sen ehkä toteutettua. Tällä hetkellä mielessä velloo taas niin monta juttua, että oon alkanut ajatella, että ihan kaikkea ei välttämättä tartte ite kokeilla. Voi vaikka fiilistellä, että kaveri tai blogituttava on tehny jotain tosi kivaa hauskalla tekniikalla. Tyytyy vain ihailemaan sitä, eikä ole heti ite miettimässä, että minäkin haluan kokeilla. Mun toinen ja harvemmin käytetty tapa tehdä käsitöitä on hyökyä kohti ideaa samantien ja tehdä posket hehkuen jotakin heti koko suvulle. Tähän päivitykseen tuli näymmä esimerkki molemmista tavoista.

Kauan olen pyörittänyt mielessä ideaa valottaa nuorimpien kummilasten kuvista tai piirroksista seuloja. Niillä suunnittelin painavani kuvia kankaalle, josta sitten ompelisin jotakin lahjaksi. Tämän tyynyssä hymyilevän ihanan tyttösen kuvan sain kummityttömme äidiltä. Sen pohjalta aloin suunnitella seulan valotusta. Kankaalle painettaessa valokuvasta tulee kaksivärinen, minkä vuoksi kuvankäsittelyohjelma oli verraton apuväline lopputuloksen hahmottelemisessa. Ruskeasilmäisellä tytöllä on sylissään tummaihoinen nukke, joten monenmoiset säädöt piti tehdä, että sain molempien silmät tuikkimaan. 

Monet hetket mietin myös, mitä ompelisin kankaista, joihin kuvia olin painanut. Loppujen lopuksi ompelin muutamia tyynynliinoja. Teen muuten nykyään koristetyynynpäällisiin tuollaisen läpän, jonka sisään vetoketju piiloutuu, eikä vahingossakaan paina poskea missään vaiheessa. Loput painetut kankaat annoin lahjaksi kummitytön äidille, joka taitavana ompelevaisena ihmisenä jotakin niistä takuuvarmasti keksii.

Tuunasin kaupan pipoja valkoisilla pitsipainatuksilla ja ajattelin sujauttaa niitä joihinkin lahjoihin lisukkeeksi tai myyjäispöydän täytteeksi. Painatuksilla saa kyllä helposti piristystä yksivärisiin pipoihin. Ja jos on ollut laiskalla päällä ja ostanut kaupasta valmiin pipon, niin helppous senku lisääntyy! Pipojen ompelemisessa on mun mielestä jotakin kauhean rasittavaa. Välillä niistä tulee liian lörppöjä tai liian puikuloita tai päälaen saumat töröttää liikaa tai niissä on jotain muuta häiritsevää. Toivon, että tämä mun pipojurnutus loppuu kohta, sillä löysin Tehtaamon blogista semmoisen pipo-ohjeen, jota on kyllä aivan pakko kokeilla.

Tämä korttien painaminen on sitten esimerkki siitä, kun hurjasti höyryten teen jotakin monena iltana yömyöhään asti. Keväällä sain kankaanpainokurssilta vinkin, että kankaanpainoseulalla voi painaa myös kartongille, kun käyttää peittovärejä. Kun sitten ensimmäisen kokeilun tein, se oli menoa se. Monena iltana aloitin korttipajailun, kun lapset oli saatu nukkumaan. Tämä tuttu pitsiliina näytti kivalta myös kortissa.

Nämä siluettikortit olen tehnyt leikkaamalla kaavapaperista kuvion ja kiinnittämällä sen tyhjälle seulalle. Sen jälkeen vain peittovalkoisella painamista niin kauan kuin kartonkia ja väriä riittää. Vauvakorteiksi olen jo antanut näitä.

Tämän laivan nappasin käyttöön suoraan Googlen kuvahaulla, leikkasin ja painoin korteiksi. 

Hääkortit saivat alkunsa yhdestä meidän omista hääkuvista. Rajasin taustan pois, jolloin jäljelle jäi pelkkä hääpari. Kuvankäsittelyohjelma auttoi taas lopputuloksen hahmottamisessa. 

Näiden jälkeen korttipajalla on ollut hiljaista. Saa nähdä, milloin uusi aalto hyökyy päälle. 

Synttäripuseroita

 

Oi sitä onnenpäivää, kun oma synttäripäivä viimein koittaa!

Meillä on muutaman vuoden ajan synttärivalmisteluihin kuulunut myös synttäripuseron suunnittelu. Toteutus on ollut lähinnä äidin vastuulla, mutta väritoiveista on ainakin keskusteltu lasten kanssa. Ykkös- ja kakkospuserot puuttuvat, koska tämmönen idea putkahti päähän vasta, kun vanhimmainen oli täyttämässä kolme vuotta. Täytyy täydentää numeropuserosuora, kun meidän nuorimmainen alkaa viettää synttäreitään.

Kolmospusero valmistui siis ensimmäisenä. Applikoin kolmosen etukappaleeseen, ompelin paidan valmiiksi ja tajusin, että tuo kolmonen on aivan liian matalalla. Se roikkui puseron alareunassa ja näytti siellä kerrassaan alakuloiselta. Että opinko jotain? Jovain. Jos aikoo applikoida eteen ja  keskelle jotain, täytyy kuvion olla aika ylhäällä. Muuten ei näytä hyvältä, ei ollenkaan. Lisäsin kolme palloa tasapainottamaan kokonaisuutta. Nythän se näyttää kuin suoraan matikan kirjasta napatulta. Lukumäärä ja numero kohtaavat.

Nelospuseroa tehdessä muistin tämän korkeussäännön ja siitä tulikin kerralla kelpo juhlapusero. Näille synttäripuseroille on tietenkin ominaista valmistua juuri ennen h-hetkeä, joten ylimääräiset mutkat matkassa tuottavat tuskastumista ainakin tekijälle. Tässä nelonen on ensin painettu keltaiselle trikoolle, leikattu siitä irti ja applikoitu puseroon kiinni. Reunat on ommeltu pelkästään suoraompeleella, mikä tuo aivan uuden ilmeen applikointeihin.

Viisvuotissynttäreille puseron piti olla sininen ja vähän niinku semmonen pelipaita. Tavoiteltiin pelipaitamaisuutta sillä, että eteen ommeltiin pieni vitonen ja selkäpuolelle taasen iso vitonen.

Serkkupoika sai synttärilahjaksi kutospuseron, joka on lähes kopio vitospuserosta.

Joukkueen pelipaidat ovat valmiina ainakin hyökkääjien osalta. Vai puolustajiako niitä on kaks..

Pikkunumerot oon myös painanut ensin, leikannut, liimannut ja ommellut. Numeroita kävin painamssa siellä samaisessa kansalaisopiston piirissä, missä edellisetkin numeropaidat ovat saaneet alkunsa.

Vitospaitaan keksin kokeilla tuommoista vetskarikoristusta toiseen raglansaumaan. Viisvuotiaan mielestä se on ainakin hirviän hauska -  narraustaskuksi sitä nimitetään. Aukeaa kyllä, mutta siellä ei oo kuitenkaan mitään sisällä. Huh, mikä huijaus!

Synttäripusero puetaan ensimmäisen kerran päälle, kun niitä synttäreitä sitten ihan oikeasti juhlitaan. Ja sitten vain puhkumaan ja puhisemaan, että kynttilät sammuu.
Ps. Huomaatteko, miten mehupinta lasissa vinoilee. Viisvuotiaallekin kaikki on näymmä mahdollista.