tiistai 3. joulukuuta 2013

Iisibiisimekkoja



Se oli ihastumista ensi silmäyksellä: mekko, jossa voi yhdistää trikoota ja mekkopuuvillaa. Paitaosa joustaa ja on mukava päällä ja hameosa voi olla vaikka kaapista löytyvää vanhaa pöytäliinaa.  Tuumasta toimeen -kipinä tämäntyyliseen mekkoon syttyi vierailulla Aenon blogissa, josta löytyy enemmänkin ihania mekkoja.


Nyt paljastan teille, miksi tämä oli  niin helppo mekko: ostin yläosan valmiiksi Lindexiltä. Leikkasin helmasta sen verran pois, että resori tulee vyötärölle. Hamekin on mun vanha äitiyshame, joka on jäänyt pitämättä. Nyt hame on päässyt arvoiseensa käyttöön: sillä voi harjoitella lentämistä!


Nuo Lindexin paidat on kyllä söpöjä pitseineen! Satuin saamaan niitä kaksi yhden hinnalla.


Tässä on nyt ohje iisibiisimekkoon. Sen voi siis tehdä joko a) Framilon-nauhan eli silikonisen joustonauhan tai b) resorin avulla. Ilman resoria tehdyt mekot näet postauksen lopusta.

1. Pue valmis paita lapsen päälle ja merkkaa nuppineulalla sopiva vyötärönkohta. Leikkaa paidan helmasta ylimääräinen kangas pois. Käy kätevästi tilkkuleikkurilla ja -viivottimella. Mittaa samalla myös sopiva hameenkorkeus, esimerkiksi vyötäröltä polveen. Muista saumavarat ja ota huomioon resorin leveys.

2.
a) Mittaa valmiin paidan vyötärönympärys ja leikkaa samanpituinen Framilon-nauha valmiiksi. Muista saumavarat.
b) Mittaa lapsen vyötärönympärys valmiilla resorikaitaleella ja ompele se sopivankokoiseksi renkaaksi.

3. 
a) Leikkaa hamekangas suorakulmionmuotoiseksi palaksi niin, että vyötärönympärys on esimerkiksi kaksi kertaa niin leveä kuin paidan vyötärö.  Nuppineulaa Framilon-nauha hameosaan niin, että osaat ommella nauhan tasaisesti hameeseen. Ompele nauha kiinni suoralla ompeleella niin että venytät joustonauhaa reilusti. Ompele sitten hameosa ympyräksi ja käännä helma. 

b) Jos teet resorihameen, ompele hameosa valmiiksi renkaaksi.

(Minä käytin sinipunamekossa valmista hametta, joka oli valmiiksi vähän kellomainen. Turkoosit mekot on tehty suorakulmionmuotoisista hameosista.)

4. 
a) Kun sinulla on valmis paita ja valmis hame, niin ompele ne kiinni toisiinsa joko saumurilla tai ompelukoneen jousto-ompeleella, esimerkiksi hunajakennolla. Mekko on valmis!
b) Kiinnitä resori tasaisesti nuppineuloilla hameosaan ja ompele joustavalla ompeleella kiinni. Tee sama paitaosaan. Mekko on valmis!


Meijän tyttö ihastui tähän mekkoon ja olisi mielellään jättänyt sen heti päälleen kotileikkeihinkin. Ennen tahroja se kuitenkin dokumentoitiin blogia varten.


Nämä turkoosivalkoiset mekot tein tytöille ristiäisiin. Isojentyttöjen paitaosat ovat siis valmiita Lindexin trikoopaitoja. Mekkojen väristä voi päätellä, milloin meillä juhlitaan. Joko tuo pikkukukkakangas alkaa tulla teillekin tutuksi? :) Ja sitä on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon...


Samalla idealla voi tehdä vauvallekin mekkobodyn. Tässä hameosa on tehty kuminauhavyötäröllä ja se on vielä irrallaan, koska en tiennyt, minkä kokoinen vauva on ristiäisten aikaan. Aika monta senttiä hän on jo venynyt ja massukin mukavasti pullistunut sitten alkuaikojen, jolloin tämän ompelin. Kiinnitän sen sitten jousto-ompeleella sopivaan kohtaan, jos hame pyörii. 


Juhlamekoista tuli nyt tällaiset. Harvoin juhlamekko-ompeluksista selviää niin nopeasti, että lasten viihdyttäjäkin yllättyy positiivisesti. Mitä nytkö ne jo valmistui?

Sinivalkoista loppuviikkoa toivottelen!


6 kommenttia:

  1. Ihania mekkoja tyttökaartille, kiva idea! Taitaa olla teillä itsenäisyyspäivänä juhlat. Mukavia juhlia!

    VastaaPoista
  2. Kivoja mekkoja. Olette varmasti ihanan näköinen poppoo pienimmän juhlapäivänä. Mukavia juhlia. Hanna Koo

    VastaaPoista
  3. On kyllä hienoja juhlamekkoja! Passaa tyttösten keksisyönnin lomassa vähän juhlaväen seassa pyörähdelläkin. :) Mistä tuo kukkakangas on peräisin? Talveenkin sopii hyvin - kuurankukkakangas.

    Vaikuttaa niin helpolta tuo mekko-ohje, että ehottomasti pitää laittaa korvan taakse. Ei sitä tiiä, vaikka mekkoja alkaisin ommella, kun tuo tyttö tuli taloon. ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille! =) Meillä sitten oli mukavat juhlat ja tyttötrio viihtyi mekoissaan. Tuo kukkakangas on kirppikseltä ja löysin sitä joskus peräti 8 metrin palan. Joten vielä on kukkia jäljellä. =) Lotta ota ilo irti mekkojen ompelusta!

    VastaaPoista
  5. Onpa kiva ohje! Tekis mieli itelläki heti kokeilla...
    T. Leena S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Suosittelen kokeilemaan! Tuli semmosia mekkoja joissa lapset viihtyy. Tuo hamekangas toimii varmaan parhaiten jos se on semmosta aika ohutta mut tukevaa.

      Poista