Kesämuistoja

Pyöreitä kiviä Jäämeren rannalta

Lidlin leimasimella omia merkkejä 

Minimaailma pahvikannesta

Mattojen pesua kesähelteellä

Metsäretkiä ja mustikoita

Tauluja asfalttiliiduilla ja luonnonkoristeilla

Yksi "punaruusu" kotipihasta, se ainoa joka iti...

 Parasta hilloa

Pom-pom-askartelua lastenkemuille.

Kahvila Irene -essut

Jos on aina haaveillut pitävänsä kahvilaa jossain ihanassa paikassa, niin miksi sitten ei pitäisi. 

Edes yhden päivän ajan.

Isosiskon kanssa toteutettiin kahvilahaave ja oltiin ihan oikeita kahvilanpitäjiä viime sunnuntain ravintolapäivänä. Silloinhan kuka tahansa voi perustaa ravintolan tai kahvilan päivän ajaksi ilman sen kummempia muodollisuuksia. Tapahtuma on saanut alkunsa Suomesta, mutta nykyisin sitä vietetään neljä kertaa vuodessa sadoissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Koska meidän serkkupoika on ollut käynnistämässä tätä mahtavaa ruokakarnevaaliaperinnettä, oli erityisen mukava tarttua tilaisuuteen ja perustaa kahvila. Opaskyltit neuvoivat asiakkaat perille juuri siihen oikeaan punaiseen mökkiin, joita saaressa on kymmeniä.

Kahvilan sisustaminen ja koristaminen oli kyllä niin mukavaa puuhaa aamutuimaan herätessämme.

Omat kanat munivat edellisellä viikolla tuttuun ja varmaan tyyliinsä ja takasivat, että kahvilan kananmunat eivät pääse loppumaan.

Mutta nämä essut olivat mielessä heti sen jälkeen, kun olimme päättäneet kahvilan perustaa. Halusimme samanlaiset essut, joihin kahvilan logo olisi painettu.

Essumekon kaavan piirsin itse käyttäen apuna Pinterestin kautta löytämääni kaavakuvaa. Essu on ommeltu kaksinkertaisesta lakanakankaasta, jotta siitä tulisi vähän jämäkämpi. Päälle puettuna se oli juuri semmoinen rento ja mukava, niin kuin ajattelimmekin.

 
Kahvila Irenessä oli mukana myös paljon historiaa ja muistoja. Isämme äiti, Irene-mummu piti naapurikunnassa kahvilaa, leipomoa ja matkustajakotia 1935-1942. Tuntui jotenkin erityisen arvokkaalta kulkea edes yhden päivän ajan mummun jalanjäljissä. Oli mielenkiintoista mietiskellä, mitä kukkia kahvilassa mahtoi olla tai minkälaisia herkkuja mummu tarjottavaksi leipoikaan.

Yksi kahvilan lusikoista on säilynyt näihin päiviin asti. Sen laitoimme kehyksiin asti, sillä lusikkaan liittyvä tarina on jotenkin erityisen liikuttava.  

 Kaiken pitäisi olla nyt valmista. Tervetuloa!

Kahvilassamme oli tarjolla lämpimiä vohveleita. Savulohitäyte oli sen verran onnistunut sekoitus, että täytyy udella isosiskolta sen resepti.

 

Eikä lämmin vohveli mansikkahillolla ja kermavaahdollakaan kovin monesti ole pettymys. Ei nytkään. 

Vaikein tehtävä kahvilanpidossa oli asiakasmäärän arvioiminen. Löytääkö kukaan perille vai tuleeko kymmenen yhtäaikaa? Puoliksi tosissaan mietimme tilannetta, että kahvilassamme on ruuhkaa. Riittääkö kaikille kupit, riittääkö kahvi, kuinka kauan vohvelien paistamiseen menee kahdella raudalla?

Mutta me saatiin sinne ihan oikeita kahvilavieraita! Tuiki tuntemattomia, ihania asiakkaita, joiden kanssa paistattelimme loppukesän ehkä viimeistä lämmintä päivää, ja joille saimme tarjoilla vohveleita niinkuin oikeat kahvilanpitäjät konsanaan. Välillä oli ihmisiä jopa jonoksi asti, jolloin saimme pinnistellä muistiamme, että jokainen sai, mitä tilasi.

Mutta siitä tuli niin ihana päivä, että Kahvila Irene saattaa aukaista ovensa joskus toistekin.  

Rantakuteita

Voi kerrassaan, mikä ihana heinäkuu meillä oli! Lämpöä ja aurinkoa saatiin tankata ihan tosissaan syyspimeitä varten. Eikä tämä elokuun alkukaan kovin viileältä ole vielä vaikuttanut.

Viime kesänä ostin vanhimmaiselle uv-suojamerkein varustetun ranta-asun. Mökillä ollessamme lapset räiskivät vedessä useaan otteeseen ja muutenkin ovat pihalla suurimman osan päivästä, joten ranta-asun ajattelin pelastukseksi auringolta suojautumiseen. Rasvaa ei tarvisi niin tolkuttomasti holvata herkkiä hipiöitä suojaamaan. Kankaan virallinen uv-suoja vakuutti minut niin, että päätin sijoittaa asuun - onhan kuitenkin suojattavana lapsen herkästi palava iho. Tuollaisen aurinkokankaan antama suoja tuntui jotenkin paremmalta ja laadukkaammalta tavallisiin kankaisiin verrattuna. Niinpä tyytyväisenä astelin kotiin uv-suojin varustettu ranta-asu mukanani. 

Muutamia viikkoja myöhemmin luin lehdestä artikkelin aurinkosuojavaatteista. Viisastuin, enkä ostanut tänä kesänä toista uv-merkein varustettua ranta-asua. Aurinkosuoja saadaan kankaaseen kemiallisella käsittelyllä, joka jutun mukaan kuluu muutamien pesukertojen jälkeen pois. Asiantuntijat sanoivat, että saman suojan antaa tavallinenkin vaate. Puuvillasta tehdyt vaatteet kuitenkin venyvät kastuessaan, jolloin uv-säteet pääsevät kankaan läpi iholle. Uimapukukangas pitää paremmin kuosinsa kastuessaankin, jolloin ne ajavat saman asian kuin aurinkosuojakankaatkin. Niinpä lampsin tämän kesän alussa kangaskauppaan ja ostin ihan tavallista uikkarikangasta. Siitä ompelin nuoremmalle vesselille ranta-asun. Tein korkeamman kauluksen ja pitemmät hihat t-paitaan ja muutenkin matkin ostetun ranta-asun mallia. Ja sen voin paljastaa, että ihan yhtä hyvin on tuokin asu suojannut palamiselta.

Kai sitten olen vähän hysteerinen tuon auringon suhteen, sillä huoli siitä, miten vauvan saa rannalla suojaan paahteelta, sai taasen aikaan tällaisen pikkuteltan. Tämän kesän Kotoliving-lehdessä oli ohjeet teltan tekemiseen, joita mukailemalla miehen kanssa yhteistyönä tehtiin kokoontaitettava varjopaikka rannalle tai paahteiselle terassille. Mökillä nikkaroitiin ja ommeltiin teltta valmiiksi. Kangas on vanha mökkilakana tehostettuna kirppislöytökankaalla.

Vauvaa ajattelin telttaa tehdessä ihan ensimmäiseksi, mutta täytyy kyllä myöntää, että tykkäsin itekki pötkötellä pahimmalta loisteelta piilossa. Loppukesästä vauva ei enää pysynyt teltan suojissa vaan ryömi kolostaan pois ja tunki kaksin käsin hiekkaa suuhun isoveljien säestäessä vesipärskeillä vieressä. Syksyllä sitäkin on varmasti ikävä, kun räntä kastelee kalossit ja vihmoo pärskeitään silmillle.

Siksak-leggareita

Johan se joutui se armas aika, että uskaltauduin ompelemaan omaan vaatekaappiin jotain. Leggareita kaksin kappalein sinne putkahti, ja heti tuntui, että sieltä kaapista löytyi monta vanhaa yläosaa näille kaveriksi. Kangasta jäi sen verran jäljelle, että sain pikkulikoillekin muutamat pöksyt. Nyt me voidaan samistella ja sekös tyttöjä naurattaa!

Kaavat omiin housuihin tein siten, että leikkasin vanhat lempilegginssini saumoista "auki" ja taputtelin kankaiden päälle ja leikkasin pienin saumavaroin. Vyötärökohta on tehty kaitaleella ja leveällä kuminauhalla. Ekologisena, laiskana ihmisenä hyödynsin toisiin housuihin niiden entisten pöksyjen kuminauharenkaan. Mustavalkoinen kangas on Metsolan Highland-joustocollegea ja vaaleanpunamusta Ottobrelta Lillestoffin ekotrikoota. Ottobrella on muuten ollut tässä hilijakkoin hyvät kangasalet...

Joustocollege on lähes täydellistä legginsseihin, mutta se ei jousta kovin paljoa, joten lahkeensuiden ei kärsi olla kovin tiukat. Ekotrikoo on vähän lörppöä mutta tosi mukavaa päällä. Pakko se varmaan on mainita, että tuota Lillestoffin kangasta oli tosi hankala kohdistaa! Huh! 

Tyttöjen legginssit tein Ottobren (6/2012) kaavoilla ja muokkailin niitä jonkin verran.  Niissä on vain yksi kaavaosa, joten ompeleminen on todella helppoa. Lantionympäryksen perusteella valitsin oikean koon ja sitten pidensin lahkeita ja hieman nostin vyötäröäkin korkeammalle. Kannatti tehdä näin, vaikka se alkuun vähän mietityttikin, koska muuten näistä olisi tullut aivan liian leveitä. Vauvalle tein suoraan kaavan mukaan, koska niissä saa olla kasvunvaraa.

Sen verran oon oppinut, että legginssikankaan on hyvä olla joustavaa, koska muuten housut raksahtelevat saumoista. Nimittäin ne edellisen postauksen keltaiset legginssit eivät juuri joustaneet. Nyt tekisi mieli tehdä lisää! Pari kangasta kaapissa sopisi hyvin syyskäyttöön.

Minulle kahdet, beibille kahdet ja isommille tytöille yhdet. Kankaat on onnellisesti muutettu jalkojen lämmittimiksi.

Kesähepeniä ja saumuritestailuja

Läps läps, sanovat paljaat jalkapohjat lattiaa tallatessaan. Ovi on auki ulos ja kun kynnyksen yli astuu, ilahtuu joka kerta siitä, ettei tänään ole lähimainkaan tuulitakkipäivä. On jotain ihan muuta, nimittäin kesähameiden aika. Terassilla lojuu jäätelötikkuja ja hieman nuupahtaneita ketokukkia. Ah keskikesä! Oon niin onnellinen tämän kesän säistä! Suupieliä venyttää myös eräs toinen asia, nimittäin kaunista jälkeä säksättävä Bernina 800 DL -saumuri.

Silloin kun oli vielä vähän kylmempää, ompelin tytöille Metsolan helistinkankaasta hamoset. Tuo pieni kangaspala oli alun perin varattu meidän vauvalle, mutta isotsiskot ihastuivat siihen ja pyysivät niin nätisti hameita, että hellyin. Oikeastaan tämä joustofrotee sopii hyvin hameeksi; kannattaa kysellä lasten toiveita ilmeisesti! Hameet piirsin suoraan kankaalle silmämääräisesti. Näistä tulikin sitten aivan erityiset hameet, nimittäin siksi, että nämä olivat ensimmäiset ompelukset uudella saumurillani. Vanha koneeni alkoi vaatia jo niin paljon säätöjä, että kun sopiva tarjous tuli eteen, tartuin tilaisuuteen. 

Ostin koneen Oulusta Ompelutalosta. Sain sieltä erityisen hyvää palvelua ja ammattimaisia vastauksia ompeluongelmiini. Tämä ei ole maksettua mainostusta, mutta haluan kertoa siitä teille blogissani, koska joku teistäkin saattaa miettiä, mistä saisi hyvää opastusta uuden koneen kanssa.

Juu, oikein arvasitte, jonkin verran olen nyt sitten testaillut konetta ihan siitä ilosta, että on uusi hyvin totteleva saumuri. Perussaumuri se on, mutta sillä voi ommella monipuolisemmin eri materiaaleja kuin edellisellä. Tähän perhospaitaan halusin testata rullapäärmettä. Sopiva kaava nimeltä Seesaw löytyi Ottobre-lehdestä 3/2012. Ompeleen testailu vei aikaa, mutta oli silti hauskaa. Seuraavalla kerralla käytän kuitenkin rullapäärmeeseen vielä joustavampaa kangasta. Tämä keltainen on Eurokankaasta jotain perustrikoota. Koska kangasta jäi vähän jäljelle, niin ompelin siitä sitten leggarit. Kuvassa näkyvän värikkään korun on taiteillut vanhin tyttäreni, joka alkaa pikku hiljaa innostua käsitöistä.

Ompelupöydälle oli ehtinyt kasautua sitä sun tätä odottelemaan parempia saumurikelejä. Tulipahan todistettua, että yhdestä vanhasta suihkuverhosta saa neljä maalausessua. Se ensimmäinen essu on esitelty täällä. Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyvä pitsityyny on puolestaan siksakattu suoraan valmiiseen tyynyliinaan. 

Sadepäivinä malttaa ainakin näperrellä ompeluksia, mutta kauniimpina päivinä olemme laitelleet pihaa. Lämpöä ja sateita on tainnut olla sopivassa suhteessa, koska takapihalle kylvetyt nurmikonsiemenet ovat alkaneet itää. On siellä itänyt jokin herkullisempikin kasvi näämmä. On se somaa!

Painantaa

Ees ja taas kuin aallokossa keinuen tai päätäpahkaa heti ja monta.

Mulla on kaksi tapaa tehdä käsitöitä. Ensimmäinen ja useammin käytetty tapa on hautoa jotakin ideaa mielessä hyvinkin pitkään. Mietin ja tuumin, että mitenköhän ja minkähänlaista. Ja sitten joskus saan sen ehkä toteutettua. Tällä hetkellä mielessä velloo taas niin monta juttua, että oon alkanut ajatella, että ihan kaikkea ei välttämättä tartte ite kokeilla. Voi vaikka fiilistellä, että kaveri tai blogituttava on tehny jotain tosi kivaa hauskalla tekniikalla. Tyytyy vain ihailemaan sitä, eikä ole heti ite miettimässä, että minäkin haluan kokeilla. Mun toinen ja harvemmin käytetty tapa tehdä käsitöitä on hyökyä kohti ideaa samantien ja tehdä posket hehkuen jotakin heti koko suvulle. Tähän päivitykseen tuli näymmä esimerkki molemmista tavoista.

Kauan olen pyörittänyt mielessä ideaa valottaa nuorimpien kummilasten kuvista tai piirroksista seuloja. Niillä suunnittelin painavani kuvia kankaalle, josta sitten ompelisin jotakin lahjaksi. Tämän tyynyssä hymyilevän ihanan tyttösen kuvan sain kummityttömme äidiltä. Sen pohjalta aloin suunnitella seulan valotusta. Kankaalle painettaessa valokuvasta tulee kaksivärinen, minkä vuoksi kuvankäsittelyohjelma oli verraton apuväline lopputuloksen hahmottelemisessa. Ruskeasilmäisellä tytöllä on sylissään tummaihoinen nukke, joten monenmoiset säädöt piti tehdä, että sain molempien silmät tuikkimaan. 

Monet hetket mietin myös, mitä ompelisin kankaista, joihin kuvia olin painanut. Loppujen lopuksi ompelin muutamia tyynynliinoja. Teen muuten nykyään koristetyynynpäällisiin tuollaisen läpän, jonka sisään vetoketju piiloutuu, eikä vahingossakaan paina poskea missään vaiheessa. Loput painetut kankaat annoin lahjaksi kummitytön äidille, joka taitavana ompelevaisena ihmisenä jotakin niistä takuuvarmasti keksii.

Tuunasin kaupan pipoja valkoisilla pitsipainatuksilla ja ajattelin sujauttaa niitä joihinkin lahjoihin lisukkeeksi tai myyjäispöydän täytteeksi. Painatuksilla saa kyllä helposti piristystä yksivärisiin pipoihin. Ja jos on ollut laiskalla päällä ja ostanut kaupasta valmiin pipon, niin helppous senku lisääntyy! Pipojen ompelemisessa on mun mielestä jotakin kauhean rasittavaa. Välillä niistä tulee liian lörppöjä tai liian puikuloita tai päälaen saumat töröttää liikaa tai niissä on jotain muuta häiritsevää. Toivon, että tämä mun pipojurnutus loppuu kohta, sillä löysin Tehtaamon blogista semmoisen pipo-ohjeen, jota on kyllä aivan pakko kokeilla.

Tämä korttien painaminen on sitten esimerkki siitä, kun hurjasti höyryten teen jotakin monena iltana yömyöhään asti. Keväällä sain kankaanpainokurssilta vinkin, että kankaanpainoseulalla voi painaa myös kartongille, kun käyttää peittovärejä. Kun sitten ensimmäisen kokeilun tein, se oli menoa se. Monena iltana aloitin korttipajailun, kun lapset oli saatu nukkumaan. Tämä tuttu pitsiliina näytti kivalta myös kortissa.

Nämä siluettikortit olen tehnyt leikkaamalla kaavapaperista kuvion ja kiinnittämällä sen tyhjälle seulalle. Sen jälkeen vain peittovalkoisella painamista niin kauan kuin kartonkia ja väriä riittää. Vauvakorteiksi olen jo antanut näitä.

Tämän laivan nappasin käyttöön suoraan Googlen kuvahaulla, leikkasin ja painoin korteiksi. 

Hääkortit saivat alkunsa yhdestä meidän omista hääkuvista. Rajasin taustan pois, jolloin jäljelle jäi pelkkä hääpari. Kuvankäsittelyohjelma auttoi taas lopputuloksen hahmottamisessa. 

Näiden jälkeen korttipajalla on ollut hiljaista. Saa nähdä, milloin uusi aalto hyökyy päälle.