tiistai 21. helmikuuta 2012

Heiluhäntäapplikaatio ja kietaisuhuivi




"Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella.
Linnut laulain taivaan alla
saattaa hänet iltasella
unien kultalaan."

Aleksis Kiven Makeasti oravainen on edelleen yksi lempilauluistani. Jouduin joskus koulussa sitä pakon sanelemana analysoimaan, ja sehän olikin syvällinen kuva Suomesta. Siinä on kauniita säkeitä kuten havuoksan rauhan viiri ja Metsolan kantele soi. Runot ovat kuin ystäviä: kun ne avautuvat, niistä tulee rakkaita.

Sovitaan nyt sitten vaikka niin, että tuon keinuvan rauhalaulun tahtiin poljin ompelukoneellani tämän elämäni ensimmäisen applikoinnin. Varalta tein sen vanhaan kolitsiin ja hihankin tein viimeisistä raitajoustofroteistani. Otin Ottobrelta sekä oravan että paidan mallin.


Syksyllä Kalajoen markkinoilta tarttui mukaan aivan ihana lankavyyhti, joka oli erään lähiseudun lammastilan kehräämää ja värjäämää. Sävyn nimi on Saame ja se on liukuvärjätty. Haaveilin, että sitten joskus kudon tästä kaulahuivin, mutta enhän minä oo joutanu. Äitini ihanuliini sääli kiireistä tyttöään ja kutoi sitten huivin tämän talven tarpeeseen. Tämä on kudottu edestakaisin oikeaa ja isoilla puikoilla ja ommeltu renkaaksi. Kovasti tämä venyy ja on helppo humpsauttaa moneen malliin.




Näin laskiaistiistaina toivottelen teille kaikille kauniita ulkoilukelejä! Joko tekin olette bonganneet ensimmäiset pajunkissat?


4 kommenttia:

  1. Ihana huivi! Terveisiä neulojalle..
    On bongattu pajunkissat. Kevättä ilmassa ja tintit laulaa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kerrotaan terveiset! =) Olipa kauniita kudelmia sulla omassa blogissasi. Ollapa itelläki kangaspuut! Yritin kommentoidakin, mutten osannut. Ehkä se vielä joskus onnistuu...

    VastaaPoista
  3. Ooh, sehän näyttää hienolta ekalta applikoinnilta! Siitä vaan jatkat sitäkin sarkaa.
    Ja huivi on kyllä kaunis. :)

    Meillä syötiin Pirkka-pakastepullia laskiaispullina. Tähän on tultu :/ Että oi niitä aikoja, kun leivottiin laskiaisena Alppilassa kahen kilon taikinasta laskiaispullia, väkeä oli runsaasti ja sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Oi.

    VastaaPoista
  4. Kiitti Lotta! Juu, kyllä varmaan jotain vielä applikoinkin. Justhan tässä vasta alkaa oppia homman! =) Ne Pirkka-pullat on muuten hyviä vaikka ei ne sun leipomia voita! Muistan kyllä ne laskiaispullasyömingit, oli siinä teillä pyörittelemistä! =) Tuo huivilanka jäi vielä mietityttään, jos tilaisin sitä lisää ja tekisi siitä jotain muutakin kun on noin kaunis sävy.

    VastaaPoista