lauantai 6. lokakuuta 2012

Maamaatuskan syysruska

Nyt on maa ja puut ihan liekeissä. Ne uhmaavat harmaita vetisteleviä pilviä ja syttyvät palamaan aina kun aurinko heittää yksinäisen säteen niitä kohti. Silloin ei tunnu harmaalta, ei ollenkaan!

Uhmataan mekin vaan kaikki pieniin ja suuriin lankarulliin hurahtaneet näitä sadekelejä ja näperrellään värikkäitä ja lämpimiä vaatteita ja mitä lie kaikkea ihanaa. Vaaleanpunaiseenkin saattaa näin syyspuuskassa tarttua innokkaasti, varsinkin jos saa kaupan päälle ihastuttavia venäjänmaan mummoja koreine huiveineen. Onhan niistä eräs runoilijakin saanut inspiraatiota ja sanaseppoillut:

Puuruska, maaruska
maamaatuskan syystuska.
Risto Rasa



Näin jossakin ruotsalaisessa blogissa kauan sitten tällä tyylillä tehtyjä aikuisten paitoja. Olivat hienoja ja jäivät vaivaamaan. Silppusinpa sitten iltana muuana collegepaloja ja huomasin, että tällä tyylillä saa vähän pienemmistäkin kangaspaloista (30 -  40 cm) ihan oikian näköisiä paitoja. Vai mitä sanotte?


Muuten oon ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta tämän vaaleanpunaisen maatuskapaidan kaulus on hiukan löysä. Äläkää tehkö samaa virhettä, että mittaatta kaula-aukon pituuden hieman venyttäen, jolloin resoriakin tulee liikaa! Onneksi tämä tulee omalle tytölle.


Nyt kävi niin, että ompelin vahingossa samasta kankaasta samaa kokoa olevan paidan tyttöjen kaappiin. Tämä ei siis olekaan kovin välttämätön tekele meillä. Jos jotain kiinnostaa tämä alimmainen paita, niin voisin myydä sen. Materiaalit ovat Ottobrelta ostettu ruskeapohjainen pöllöcollege ja olkapäillä Metsolan tummanruskeaa ruutujoustofroteeta ja resoritkin ovat Metsolan pakoilta. Koko on 86 cm ja menee kyllä kauan. Vanhempi piti yksvuotiaasta kaksvuotiaaksi.

Sen verran nämä syystuulet ovat täällä blogissamme tuivertaneet, että olemme päättäneet pitää piakkoin arvonnan teille kaikille blogimme ystäville. Siitä kuulette kohta lisää. Teitä uusia lukijoitakin nyt tullut, lämpimästi tervetuloa! Toivottavasti saatte inspiraatiota ja viihdytte! =)

3 kommenttia:

  1. Tuo pöllöpaita meni sitten kaupaksi. Huomenna pääsen taas huristelemaan Berninalla, ihanaa! =)

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihan oikian näkösiä paitoja. Eipä ihme, että meni kaupaksi! :) Minä heti harmittelin, että voi, kun mahtuis meijän pojille. Tosi kiva idea tuo olkapääpala. Täytynee kokeilla itekin. Oot vissiin ensin saumurilla hurauttanu hihapalat yhteen ja "tikannu" sen jollaki kenno-ompeleella?

    VastaaPoista
  3. Kyllä, se on sellainen huolitteleva jousto-ommel ompelukoneesta. Mulla kun ei tuota toista saumurihienoutta ole, niin teen noin. =)

    VastaaPoista