perjantai 18. tammikuuta 2013

Turkoosi talvimekko

Oottako huomannu, että uusimmassa Ottobressä oli ihania mekkomalleja? Eihän niitä voinut vastustaa, vaan piti päästä kokeilemaan yhtä niistä, Mariken-mallia. Tein kokoa pienemmän, menee silti vielä pitkään tämä 98-senttinen, kun oli niin reilu kaava. Helmaa pidensin muutamalla sentillä. Kangas on aivan täydellistä mekkoihin: lujaa mutta ohutta ja ihan laskeutuvaakin puuvillaa.


Vaihdoin taskut puolikuunmallisiksi. Leikkasin tuon naaman Marimekon Valpuri-kankaasta sentin saumavaralla, ja halkaisin keskeltä raa'asti ja tikkasin parin millin päästä kiinni mekkoon. Tuo taskunaukko on pienempi kuin näyttää, nimittäin tuon punaisen naaman korkuinen, ettei kato lörpähä. Tällä tyylillä noita taskuja ei kannata laittaa ihan sivusaumoihin eikä liian alas, jotta ovat lapsoselle sopivat myös käytännössä.

Hihat olivat mallissa puolipitkät kuminauhahihat. Sellaiset oli tarkoitus itelläkin tehdä, mutta huomasin ompeluvaiheessa, että olin leikannut hihat hulpiolta, joten antaapa toistaiseksi ollan näin, kun sattuivat olemaan oikeanpituiset. Laitoin ensimmäistä kertaa vaatteeseen piilovetoketjun ja sen kanssa meni hieman mönkään, kun en älynnyt laittaa sitä tarpeeksi alas. Omalla tytöllä tämä menee ihan täydestä.



Me ollaan muuten saatu täällä Rovaniemellä jo uusi tuttukin, Iisa-niminen. Hän on välillä nukke, välillä isotyttö ja aivan varmasti hyvä kaveri vanhimmaisen kanssa. Iisa on juttujen perusteella rohkea ja hallitsee aikuisten sanastoa. Tuossa kuvassa Typy soittaa mummolle ja kertoo Iisasta. 

"Mitä kuuluu?"
...
"Joo. Ihan hyvää mulle."
... 
"Sillä oli nimittäin kulunu aikaa sillä Iisalla...
...Niin. Se oli ihan höpsö! Niin."
...
"Ai oot muovaillu?
Joo. Mää olin ottanut kuvan sillä kameralla."
"Heippa!"

5 kommenttia:

  1. Hei, mun piti lisätä vielä tuohon tekstiin, että sähköpostisaikkaus toi yhden mielenkiintoisen pointin esiin gmailista: pisteillä ei ole merkitystä osoitteessa. Kokeilkaa vaikka! =)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on Iisan kaveri saanut ihanan, leijoinaisen talvimekon!:) Luulen, että vois pojatkin tykätä tuollasista taskuista jossain puseron reunassa. Pitääpäs laittaa muistiin. Mukavan raikas tuo kukkakangas - tietenkin kirpparilta oot sen löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparikangastahan tuo on, tottakai! =) Kyllä varmasti pojatkin tykkäis tuollaisista jutuista vaatteissa. Ostin tuota Valpuri-kangasta pienen palan joskus ja siitä on kyllä ollut pitkästi iloa.

      Poista
  3. Ihana mekko Sakru! Missä välissä sie aina ompelet? (: Jos miekin yrittäisin löytää semmoisen raon... Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Eeva! =) Kyllä sää varmasti löydät sopivia rakoja. Sulla on niin ihania tuotoksia tullut! Tuon mekon tein pitkälti ompelupiirissä. Nyt meillä on varastohuonetta sen verran raivattu, että saan siellä rauhassa ommella ja lapset ei pääse sotkemaan, vaikka jäis kesken.

      Poista