tiistai 12. marraskuuta 2013

Mummolaromantiikkaa

Mitä silloin pitää tehdä, jos haluaa huoneeseen räsymattoja, mutta huone on ulko-oven lähellä paikassa, jossa on jatkuvasti hiekkaa ja kuraa? Silloin pitää nostaa matto lattialta penkille tietenkin! Lotan syksyiset räsymattotuunaukset innostivat kokeilemaan maton muokkausta. Meidän kodari on hieman hankala sisustuksellisesti, ja ajattelin, että tuollainen kirjava räsymatto istuinalustana voisi sitoa vähän värimaailmaa yhteen. 


Tämä ihana räsykaunotar on peräisin siskoltani ja se on juuri sellainen, mitä olin etsinytkin. Kiitos vielä! Jonkin aikaa palloteltuani päädyin laittamaan tämän maton tähän kodariin ja sen mummon kutoman maton pukuhuoneeseen. Lotan ohjeiden mukaisesti siksakkasin ensin maton ja vasta sitten leikkasin sen sopivan kokoiseksi ja se tuntui toimivalta. Lopuksi kiersin reunat kirkkaanpunaisella kanttinauhalla. Ompelussa käytin farkkuneulaa eli paksuutta 90. Langatkin yritin valita sellaiset vähän lujemmat.


Vastakkaisella seinällä räsymatolle juttelee tällainen vanha turkoosi kokopuinen peiliovi karmeineen ja sen mukaan valittu siniturkoosi tapetti. Toiselta puolelta ovi oli maalattu tummanruskealla paksulla maalilla, joten rappasin siitä maalin pois, mutta tämä kodaripuoli on tosiaan alkuperäinen turkoosi.  Onhan se vanhan näköinen ja hieman kolhuja saanut, normaalia matalampikin, mutta oon niin iloinen, että sain tämän meille! Ovi löytyi Menneitten majasta Oulusta. Nappasin ovesta sävyn myös kodarin seiniin. Tässä vähän kuvakulmia, että saatte käsitystä.


Tein tällä kertaa semmosen tempun, että väänsin ite kanttinauhat kirppikseltä ostetusta pussilakanasta. Hintaa lakanalla oli hurjat 2 € ja sitä on vielä reilusti jäljellä. Tuollaisella vinonauhankääntäjällä homma onnistuu kätevästi. Ensin piti vain leikata tilkkuleikkurilla vinonauhaa noin 5 cm leveänä suikaleena vinoon langansuuntaan ja sitten ommella pätkät yhteen (hiukan vaati aivoilta ponnisteluja) ja silittää vinonauhaksi tämän kääntäjän avulla. Arvatkaapa paljonko tuli nauhaa? No 12 metriä! Sitä riittää hetkeksi. Nyt kuitenkin tunnustan, että tällaisissa mattotuunauksissa olisi ollut kätevää, jos olisi ollut leveämpää nauhaa, niin olisi tullut siistimpi tekele. Mutta pakkohan mun oli tätä käyttää!



Lopputulos ei ehkä oo ihan vimosen päälle, mutta kotoisuuttahan tämän alustan pitikin tuoman.

Leppeää loppuviikkoa itse kullekin!

10 kommenttia:

  1. hieno! haluaisin puusohvalle meillekin...pitänee räsymattoja alkaa metsästelemään :)

    VastaaPoista
  2. Hei tämmönenhän sopis ihan täydellisesti puusohvalle! Onnea mattojahtiin! :)

    VastaaPoista
  3. ihana matto,semmonen vanha kunnon räsymatto :)

    VastaaPoista
  4. Määki tykkään tuosta matosta mahottomasti. Noin värikkäitä on vaan vaikea löytää.

    VastaaPoista
  5. Sakru, ihanan näköistä on teidän kodarissa! Kävin aamulla masentumassa täällä, kun katselin näitä värikkäitä kuvia. Meidän kodari ei ole kuvauskunnossa, kun kukaan ei jaksa väkertää sinne mitään uutta.
    Mutta kiitos, kun olit jättänyt kommentin mulle! Uskalsin sen jälkeen tulla tunnustamaan tämän kateellisen ajatuksen tänne :)

    VastaaPoista
  6. Kiitti kommentista Maria! Meilläki tuo nurkkaus oli vain hetken aikaa tuollasessa kunnossa. Näkisitpä sen nyt!

    VastaaPoista
  7. kaunis matto ja oikealla paikallaan näyttää olevan:) mutta mistäs on kotoisin tuo penkki/laatikosto sen alla, sekin näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaisa! =) Laatikosto on mitattu ja tilattu sopivankokoinen kalustetoimittajalta. Tämäntyyppisiä on varmaan monellakin eri toimittajalla. Ihan käytännöllinen on kyllä ollut. Penkinlevy on sama kuin pöytälevy.

      Poista