keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Siksak-leggareita


Johan se joutui se armas aika, että uskaltauduin ompelemaan omaan vaatekaappiin jotain. Leggareita kaksin kappalein sinne putkahti, ja heti tuntui, että sieltä kaapista löytyi monta vanhaa yläosaa näille kaveriksi. Kangasta jäi sen verran jäljelle, että sain pikkulikoillekin muutamat pöksyt. Nyt me voidaan samistella ja sekös tyttöjä naurattaa!


Kaavat omiin housuihin tein siten, että leikkasin vanhat lempilegginssini saumoista "auki" ja taputtelin kankaiden päälle ja leikkasin pienin saumavaroin. Vyötärökohta on tehty kaitaleella ja leveällä kuminauhalla. Ekologisena, laiskana ihmisenä hyödynsin toisiin housuihin niiden entisten pöksyjen kuminauharenkaan. Mustavalkoinen kangas on Metsolan Highland-joustocollegea ja vaaleanpunamusta Ottobrelta Lillestoffin ekotrikoota. Ottobrella on muuten ollut tässä hilijakkoin hyvät kangasalet...

Joustocollege on lähes täydellistä legginsseihin, mutta se ei jousta kovin paljoa, joten lahkeensuiden ei kärsi olla kovin tiukat. Ekotrikoo on vähän lörppöä mutta tosi mukavaa päällä. Pakko se varmaan on mainita, että tuota Lillestoffin kangasta oli tosi hankala kohdistaa! Huh! 


Tyttöjen legginssit tein Ottobren (6/2012) kaavoilla ja muokkailin niitä jonkin verran.  Niissä on vain yksi kaavaosa, joten ompeleminen on todella helppoa. Lantionympäryksen perusteella valitsin oikean koon ja sitten pidensin lahkeita ja hieman nostin vyötäröäkin korkeammalle. Kannatti tehdä näin, vaikka se alkuun vähän mietityttikin, koska muuten näistä olisi tullut aivan liian leveitä. Vauvalle tein suoraan kaavan mukaan, koska niissä saa olla kasvunvaraa.


Sen verran oon oppinut, että legginssikankaan on hyvä olla joustavaa, koska muuten housut raksahtelevat saumoista. Nimittäin ne edellisen postauksen keltaiset legginssit eivät juuri joustaneet. Nyt tekisi mieli tehdä lisää! Pari kangasta kaapissa sopisi hyvin syyskäyttöön.


Minulle kahdet, beibille kahdet ja isommille tytöille yhdet. Kankaat on onnellisesti muutettu jalkojen lämmittimiksi.



8 kommenttia:

  1. Ihania leggareita ja ihana tuo eka kuva, jossa äitin ja tyttöjen varpaat kurottaa kohti taivasta...

    VastaaPoista
  2. Siis vau, mikä siksak-nelikko siellä pötköttelee! Onpa pirteitä kankaita ja ihania pöksyjä. :)

    VastaaPoista
  3. :) Kiitos teille ilahuttavista kommenteista! Nythän noita leggareita vasta pystyy pitämään kun vähän viilenee. Itetehdyn hyvä puoli on se että saa samanlaiset pöksyt kuin omilla lapsilla.

    VastaaPoista
  4. Tykkään paljon tuosta ylimmästä kuvasta!
    Virtuaalinen hatunnosto joustavan kankaan käsittelystä. Tyydyn ihmetellen ihastelemaan, kun trikoot ja colleget taipuvat vaatteiksi. Sinä osaat!

    VastaaPoista
  5. Kiitti! Kerrotaanpa terkut kuvaajalle. Saumurihan se tekee joustavien kankaiden ompelusta käytännössä mahdollista. Kyllä sinäkin sen homman osaat heti kun haluat. =)

    VastaaPoista
  6. Kylläpä näyttää söpöltä! Ihania kuoseja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mää oon vähän hurahtanu nyt näihin... :)

      Poista