maanantai 3. elokuuta 2015

Tyynyjen päivittelyä

Kesä ja tuleva vauva toivat mukanaan huonemuutoksia mökkiimme. Samalla kun siirsimme tyttöjä eri huoneisiin, päivitimme pedit sopiviin mittoihin. Sen jälkeen pitikin löytää päiväpeitteitä ja tehdä niihin sopivia tyynyjä. Tässäpä jotain niistä.


Jos aloitan helpoimmasta päästä, niin tein tähän perussänkyyn värikkään päiväpeiton vanhasta Marimekon kangaspalasta. Totesin, että kyllä helpoin tapa tehdä päiväpeitto on tämä: 
1) Mittaa sänky ja leikkaa sopiva pala haluaamaasi päälliskangasta.
2) Osta siihen valmista vanutikkiä oikea määrä. Pese vanutikkikangas ja päälliskangas.
3) Ompele vanutikki ja päälliskangas kiinni oikeat puolet vastakkain. Jätä kääntöaukko. Siisti nurkat ja käännä peite oikeinpäin.
4) Tikkaa vielä reunat kerran oikealta puolelta suoralla ompeleella. Lisäksi voit tikata peitettä kuvion mukaisesti muutamasta kohtaa, jotta se pitää kutinsa.

Tuntui hyvältä, kun ei tarvinnut ostaa kallista kanttinauhaa ja reunoista tuli silti ihan siistit. Eurokankaassa tuollainen perusvanutikkikangas maksoi noin 8€/m. Entinen ihana mummonshaalipeite oli kokenut kovia ja leikelty saksilla käyttökelvottomaksi. Aikani sitä harmittelin ja sitten päätin luopua siitä.


Päiväpeitteen jälkeen ajatukset suuntautuivat mihinkäs muuhun kuin tyynyihin. =) Tuo keltainen kirjottu tyyny tuntui passaavan sängynpäätyyn ja sen kaveriksi neiti valitsi itse sinisen pyöreän Annon tyynyn. Ompelin vielä Metsolan puuvillapaloista eläintyynyjä tuomaan eloa tyynyperheisiin.


Nämä eläintyynyt on siis tehty ihan vain niin, että olen leikannut valmiista kankaasta 1 cm:n saumavaroin eläimen hahmon etu- ja takakappaleen oikeat puolet yhteen. Jätin pienen kääntöaukon, täytin tyynyn vanulla ja ompelin sen käsin kiinni. Tytöt tykästyivät omiin nimikkotyynyihinsä heti. Tämän hetken kuopus sai punaisen pupun, koska hän on aivan ihastunut pupuihin. 


Vanhimman huoneeseen tuli eniten muutoksia. Ensin hän siirtyi isojen sänkyyn, sitten siihen ostettiin yhteistuumin valkoinen Annon päiväpeite ja tehtiin muutama mieluinen tyyny. Neliskanttiset ovat Marimekon tehtaaanmyymälän löytöpaloista ja tuo gerbiili kuuluu samaan sarjaan ilveksen ja pupun kanssa. Arvatkaa oliko viistasta täyttää nuo eläimet pallokuituvanulla? Voin paljastaa, että siihen sai hurahtamaan tovin jos toisenkin. Haaveilen, että muokkaisin tämän päiväpeitteen sellaiseksi kätsyksi vetskariversioksi. Saas nähdä pääseekö toteutusasteelle.


Tällainen eläinkatras meillä toistaiseksi majailee. Tekisikö mieli kopata joku näistä kainaloon?



7 kommenttia:

  1. Tyynyjen tekeminen on kyllä kivaa puuhaa. Pienellä vaivalla ja rahalla saa mukavaa uutta ilmettä.
    Mullla on teidän blogille haaste omassa blogissani. Napatkaa kiinni, jos arki antaa myöten. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti. Tykkään itekin näistä selkeistä ja pirteistä väreistä. :)

      Poista
  3. Mistä olet ostanut tuo eläintyyny-kankaat?

    VastaaPoista
  4. Kivoja uudistuksia on tytöt saaneet sänkyihinsä! :) Meidän pitäis kans tehä sänkyvaihdoksia, ja mielessä on pyörinyt minullakin vielä yhden vetskaripäiväpeitteen tekeminen. Ja tyynytkin ois kyllä kivoja. Sulta saa hyviä vinkkejä sille saralle.

    VastaaPoista