Kaksi mekkoa ja lilja

Toiset ne mekkoja tehtailee. Minä nyherrän hartaasti yhden kerrallaan, mutta nautinpa siitä kuitenkin. Liimakankaiden silittelystä, taskujen tikkaamisesta ja nappihalkioiden varovaisesta leikkaamisesta. Välillä tarkistelen Mekkotehdas-kirjastani, miten tuo vaihe menikään. Siitä se sitten pikkuhiljaa syntyy, omanlainen Alviina-mekko talven varalle. On mukavaa se.

Piristyksenä harmauteen sommittelin kirkkaankeltaiset taskut ja lisäsin punaisen napin. Mekkokangas on vanha aito Muijan pala, saatu äitimuorilta. Tuntui mukavan sileältä ja laskeutuvalta, ei ihan peruspuuvillaa. Taskukankaat on kirppislöytöjä, malliparka hyvin väsynyt ja jopa kuumeinen.

Toinen tai oikeastaan aiempi ja ensimmäinen mekkokokeiluni ihanasta kirjasta on tämä Riine-mekko. Kokosin sen todellakin erilaisista jämäpaloista, niin kuin ohjeessa suositellaan. Vihreitä hihahörselöitä lukuunottamatta kankaat ovat kirppistilkkuja, tyynyliinoja ja sen sellaisia. Paljon oli vaiheita mekkosessa ja sävyjä kankaissa. Kuitenkin, oli hauskaa se.

Takaa tämä mekko näyttää tältä.

Päällä ihan hyvä. Hihat ovat vielä vähän tärkkiset, mutta seuraavassa pesussa ne varmaan mukavasti löprähtävät. Toivottavasti. Ovat aavistuksen hassut näin. En tiedä, mitä tällä mekolla teen. Ehkä siitä tulee roolivaate keijuleikkeihin.

Sain kerran miehen mummolta lukinliljan, jolla on pieni tarina. Sen esiäiti on joskus kauan sitten tuotu pohjoiseen Helsingin herrastalosta, josta piika oli saanut viedä sen tuliaisena kotiinsa. Hän oli hoitanut sitä hyvin, ja antanut yhden verson mieheni mummolle. Sitä on jaeltu eteenpäin jo moniin koteihin. Meilläkin se on saanut jo yhden poikasen, vaikka hoito on ollut varmasti ohi ohjeiden. Jo toisen kerran ihastelemme sen kukintaa: hauraita isoja valkoisia kukkia, jotka tuoksuvat ihanalle, suorastaan hienostuneelle. Kelpaa siinä tuoksussa arkeansa elellä!

Kaunista arkea teillekin lukijani!