Kevättalvella kävin kankaanpainokurssilla painamassa numeron poikineen. Opettaja oli valottanut valmiiksi numeroseuloja, joita me kurssilaiset saimme vapaasti käyttää. Tulevaa joulua varten painoin jo joulukalenterinumeroita. Niitä hommia näytän, jahka saan kalenterin valmiiksi asti. Kesää ja t-paitoja ajatellen painoin trikoolle vähän isompia numeroita. Niistä sain vast'ikään ommeltua muutaman t-paidan. Jospa se t-paitavarasto alkais pikkuhiljaa karttua.
Ompelupiirissä opettajan kanssa naureskellen ideoitiin, että paitaanhan voisi painaa kaikki tärkeät pinkoodit. Siinä ne kulkis kätevästi mukana ja aina vois tarkistaa, että mikäs se nyt olikaan. Ei ehkä kuitenkaan niin hyvä idea, että kannattais toteuttaa.
Painoin numeroita myös pipoja varten. Tupsuksi kokeilin tuollaista
trikoovanupalleroa. Ihan hauska siitä tuli! En vaan tiedä, kuinka kauan
se pysyy valkoisena.
Voi, että meillä haaveillaan kesästä! Että paistettais lättyjä ulkona ja hypittäis trampoliinissa, ja että "kälpätiä ei tulit ollenkaan, pelhotia vain".
MUKAVAA KESÄN ODOTUSTA KAIKILLE!
TOSI kivoja tuli paidoista ja pipostakin!!!
VastaaPoistaSamaa suven odotusta täälläkin...
Ihanat paidat!! Ja kesästä haaveillaan täälläkin, tosin ensin se kevät saa tulla ;)
VastaaPoistaKiitos teille! :) Ootellaan yhessä sitä kunnon kevättä ja sen jälkeen heti kesää..
VastaaPoistaHienoja tuli noista paidoista:)! Ja pipoki hieno, hauska idea tuo pallotupsu:). Meilläki odotellaan kesää ja siä, että loppuis tämä kurakausi, ennenku ehtii kunnolla alkaakaan :p!
VastaaPoistaKiitos:) Joo, kokeilin sitä tupsua vähän helpomman kautta kuin että olisin sen semmoisista suikaleista oikeaksi palloksi ommellut. Toimii mun mielestä noinkin. Joo, tuli jotenkin yhtäkkiä tuo kurakausi. Kumpparit pieniä ja kurahousut kirraa.. :)
PoistaHei siis miten sää teit tuon tupsun? =) Ihana lisä tuossa pipossa. Ja kaikki numerojutut on kyllä niin nappiompeluksia! =)
Poistaihan huippuja! pirteän näköisiä vaatteita keväälle ja kesälle:)
VastaaPoista:) Piristi kyllä tuo punainen resori tuota kokonaisuutta. Meinasin tehä kanttaukset ensin valkoisella tai sinisellä. Onneks päädyin kuitenkin punaiseen!
Poistaaivan mahtavia painatuksia! niin pirteitä ja raikkaita, ja tyylikkäitä. kaikki samassa paketissa. :)
VastaaPoistaKiitos!:) Nyt vaan on toiveissa, että väri myös pysyisi käytön ja pesujenkin jälkeen. Pitäisi ainakin pysyä..
PoistaAivan ihania paitoja ja tuo pipo!! Joo kesää ootellaan täälläkin perällä ja paaaljon perhosia. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Näyttää hyvältä, että kesä tulee sittenkin..
Poista