Äiti se ompeli pimpeli pompeli

Olipa kerran pieni ompelupiiri, jossa haastettiin toinen toisiaan ompelemaan isälle marraskuun juhlapäiväksi collegehousut. Tämän tarinan nainen innostui haasteesta kovasti, sillä hänen miehensä rakasti kotihousuja ja erityisesti collegeja. Muistoissa oli vieläkin lämpimänä, miten edelliset Puma-merkkiset collegehousut oli otettu taannoin niin riemulla vastaan. Nyt nuo pumat olivat jo polvista aivan puhki kuluneet, ja niinpä idea uusista vieläpä itse ommelluista lahjapöksyistä osui ja upposi.

Isäinpäivä hurahti kuitenkin salakavalasti ohitse pienen vauvan kanssa häärätessä, joten katse kääntyi pian tulevaan jouluun. "Nyt on hetkeni koittanut!" ilakoi nainen, kun isä otti vanhemmat lapsoset mukaan ja antoi äidille kokonaisen viikonlopun omaa aikaa ommella ja valmistella joulua. Kun ovi paukahti kiinni, nainen tarttui saksiin ja leikkeli surutta entiset rakkaat pumat saumoista auki. Nuo Pumat olivat kuulemma juuri oikean malliset: sopivan väljät ja kuitenkin tarpeeksi napakat. Nainen  kaivoi Eurokankaan pussista harmaata collegea ja ryhtyi leikkelemään. Iloisesti sujui se touhu ja vauvakin älysi antaa ompelurauhan. Kangaskaupan myyjä oli kannustanut ompelemaan heti kankaasta, nimittäin kutistuspesuun ei tällä kertaa ollut aikaa, pitihän housujen olla jouluyllätys. 

Joulu juhla riemuisa tuntui erityiseltä. Vuoden takainen raksaressi oli kuin poispyyhitty ja palkintona pallonkasvatuksesta jokelteli pieni suloinen nyytti vaunuissaan. Lahjoja avatessa jännitys huipentui korkeuksiin ja voi sitä iloa, kun isä avasi lahjansa ja löysi sieltä uudet pehmeät kotipöksyt! Entiset olivatkin mystisesti kadonneet, ja miehellä oli siitä jo kerennyt tulla levoton mieli. Koko joulun ajan housut olivat menossa mukana, jos eivät isällä jalassa, niin sitten lasten leikeissä karhuasuna.

Mutta, niin kuin kaikki ihana, nämäkin juhlapyhät olivat pian ohi, ja arki alkoi. Silloin työnnettiin lahjahousutkin ensimmäistä kertaa pyykkikoneen uumeniin. Ja kuinka ollakaan! Niitä ei ollut enää tuntea entisikseen pesun jälkeen. Paitsi, että niistä olivat kadonneet kaikki jouluherkkujen tahrat, ne olivat päättäneet myös kutistua reilusti. Lahkeet olivat yli 10 senttimetriä lyhemmät kuin jouluaattona. Mies vihelteli huolettomana ja puki ylleen nilkkavillat paljastavat puolipöksyt. "Voin minä näitäkin pitää", hän lupautui kiltisti. 

Aikansa paljaita nilkkoja seuranneena naisen alkoi käydä sääliksi miestään. Häntä myös hävetti oma epäonnistuminen ompeluasiassa. Tietysti college kutistuu, ja vielä reilusti. Miten se siinä ompeluhuumassa saattoikin unhoittua! "Teen uudet ja paremmat", päätti nainen.

Keväällä perheen loma tähdättiin Kainuussa niin, että ompelija pääsi juuri oikealla kellonlyömällä käymään R-Collectionin tehtaanmyymälässä. Mikä aarreaitta se olikaan, täynnänsä laadukasta kotimaista puuvillaa! "Nyt voin tehdä miehelle uudet ja vieläpä kestävät kotihousut!" iloitsi nainen. Iloon taisi sekoittua hieman liikaa innostusta, sillä kotona nainen huomasi, että jostain kumman syystä hän oli ostanutkin harmaata collegea vain metrin. Eihän siitä määrästä saa miehelle housuja! Onneksi apu oli lähellä, nimittäin samalla viikolla kun he palasivat reissustaan, avattiin kotipaikkakunnallekin R-Collectionin tehtaanmyymälä. Ei mennyt kuin yksi pieni kesäkausi, kun nainen uskaltautui uuteen housuyritykseen. Ensin toki piti pestä kangas. Sitten leikata.

Tällä kertaa totuus paljastui jo ensimmäisellä kokeilukerralla. Nimittäin nämä housut olivat slim fit sanan varsinaisessa merkityksessään. Tarkemmin asiaa mietittyään, nainen muisti, ettei ollut lisännyt hienoihin Puma-kaavoihinsa saumavaroja. "Hmm, kyllähän näitäkin pitää", lohdutteli mies. Tästä lähtien hän tallasi kotinsa lattioita vuorotellen nilkkavillapöksyissä ja slim fit -verkkareissa, joissa oli kapeuden vastapainona liian löysä vyötärö.

Sopivassa sisupuuskassa nainen marssi vielä kerran tuohon parhaaseen college-kauppaan. "Haluan harmaata collegea kaksi metriä", hän sanoi heti ovesta astuttuaan. Mutta kaupassa ei enää ollutkaan harmaata kangasta. Oli armeijan vihreää, haaleaa sinistä ja muita houkuttelevia vaihtoehtoja. Nainen ei tiennyt mitä seuraavaksi tekisi. Hänen päänsä löi jonkin aikaa suorastaan tyhjää. "Haluaisitko, että yrittäisin tilata sinulle tehtaalta harmaata collegea?" myyjä tiedusteli ystävällisesti. "Kyllä", huokaisi nainen onnellisena. Ja parin viikon päästä nainen sai peräti kuusi metriä ihanaa täydellisenharmaata collegea suoraan tehtaalta. Kieli keskellä suuta hän pesi kankaanpätkän. Leikkasi housunkappaleet. Ompeli sitäkin huolellisemmin. 

Se ei ollut juhlapäivä, kun housut valmistuivat. Ehkä se oli tiistai tai keskiviikko. Mies tuli töistä kotiin ja sai syliinsä pehmeän harmaan paketin. "Kokeilehan", kannusti nainen elohiiri silmäkulmassa vipattaen. Mies keskittyi tilanteeseen ja kokeili. Venytteli vyötäröä ja kokeili taskujen korkeutta ja resoreiden venyvyyttä. Housuissa oli jotain tuttua. Niissä ei ollut mitään spesiaalia ja istuivat kuin ne vanhat kunnon Pumat. Niissä ei varsinaisesti mikään häirinnyt. Nainen katseli housuja ja miestään, ja jostain syystä elohiiri rauhoittui päiväunille. "Nämä nyt olivat sellainen perusompelus", nainen harjoitteli kommentoimaan. "Osallistuin vain yhteen pieneen haasteeseen ja tekaisin nämä pöksyt. Niinhän se menee."

Pikkuisia vaatetestailuja

Testailin tämän postauksen vaatteissa pieniä juttuja, jotka ovat olleet mielessä jo pitempään. Tällä kertaa tein erityisesti nuorimmaiselle arkivaatteita. Kai se on yksi ompeluriippuvuuden muoto, jos ompelukoneet pitää ottaa mukaan perheen mökkilomallekin. Tekeeköhän kukaan muu samaa? Olipa ihana ommella rauhassa hiljaisessa mökissä sillä aikaa kun neiti nukkui päikkäreitä ja isä ja isommat ulkoilivat tunturin juurella. Kyllä siinä koneiden surinassa suli pois paljon turhia jurputuksia ja pääsi hetkeksi jonnekin luovemmalle levelille.

Tämä musta body on siinä mielessä testailua, että unohdin pakata reissuun mustaa resoria ja jouduin turvautumaan trikookanttiin. Kangas on R-Collectionin napakkaa trikoota, joka ei juuri jousta. Lopulta päädyin leikkaamaan trikookanttia 6 cm:n kaitaleena lähes saman mitan kuin tarvittavassa reunassa oli mittaa. Eli jos kaula-aukon mitta oli 35 cm ennen kanttausta, oli trikookantti 34 cm. Tuolla "lahkeissa" rypytin hieman pyllynpuolelta bodykangasta ja hyvin toimi. Olihan se ihana tunne, kun testasin bodya neidille ja niin sopiva oli! Eihän tässä sinänsä mitään kovin erikoista ole, mutta harvoin tulee ompeluksesta näin hyvä mieli kuin tästä. 

Mustilla saumurilangoilla tein tällaisen singoallamekon bodyn kaveriksi. Kaava on vanha ja sitä on käytetty muun muassa eräässä hirvimekossa. Taisin saada kaavan joskus aikoinani ompelukaveriltani, joka oli saanut sen joltain toiselta kaverilta. Varsinaista alkuperää sille ei ole tiedossa. Kiva on kaava edelleen ja taidan tehdä tällä enemmänkin mekkosia kesäksi. Trikoo tekee vaatteesta rennon joka tilanteessa. Tähän mekkoon ei liity sen kummempia testailuja, harvinaisen sujuvaa ja nopeaa oli kappaleiden yhdistely. Kangas on Ottobrelta joskus ostettua.

Tällaista kokonaisuutta ajattelin näille vaatteille. Kesällä bodyn voi jättää pois alta. Leggarit löytyivät kaapista, luultavasti Lindexin.

Testailut jatkuivat tällä kertaa piposaralla. Ensin opettelin kaavan piirtämistä, jossa apuna käytin Mallikelpoisen pipo-ohjetta ja muokkasin sitä mieleisekseni. Mukavan mallin sain lopulta aikaiseksi ja tyytyväinen olen ollut. Pipoja on tullut tehtyä muunkinlaisia, mutta laitetaanpa tämä yksilö edustushommiin rusettinsa vuoksi. Tämä pipo on tehty kolmejapuolivuotiaalle, joten se on siis tuolle pienelle mallille aika reilu. Musta kangas on R-Collectionilta ja tuo raitakangas Ottobrelta. Tähän malliin ommeltu rusetti pysyy hyvin menossa mukana, olipa vauhti sievää sipsuttelua tai railakkaampia pihaleikkejä. Pyöräilykypäräkin mahtuu vielä päähän. 

Meillä on kotona eräs, jolta saisi ottaa mallia uuden oppisessa. Ollapa itselläkin samanlainen tahti!

Testailumieltä tähän viikkoon! :)

Vetskaripäiväpeitot nro 2

Niinhän siinä sitten kävi, että kyllästyin niihin edellisiin vetskaripäiväpeittoihin, jotka ompelin reilu kaksi vuotta sitten. Eniten kyllästyin siihen kankaaseen. Mitään kummempia perusteita ei kai naisen tarvi maailmalle julistella. Joskus vaan kyllästyy kankaaseen. Sen lisäksi mielessä oli kyllä muhinut joitakin kehitysideoita ompelemisen suhteen, joten katsoin, että oli perusteltua hommata uudet kankaat ja ryhtyä toimeen. 

Tällä kertaa yritin löytää kankaan, johon en välttämättä kyllästyisi niin pian. Aika helposti sen sitten löysin. Ikeassa joskus vuodenvaihteessa käydessäni löysin tällaisen uutuuskankaan, Sebragräs nimeltään. Värimaailma ei ole niin hallitseva, joten se passaa hyvin monien lisukkeiden kanssa. Kangas on paksua puuvillaa. Vuorikankaana käytin myöskin valkoista paksua puuvillakangasta, jonka palalaarista joskus nappasin mukaani. Kokonaisuudessaan se on nyt oikein jämäkkä, eikä mielestäni kaipaa ollenkaan vanua väliin. 

Vetskaripäiväpeiton jujuun en kajonnut ollenkaan. Vetskarit ovat pitkillä sivuilla, jolloin päällyosasta muodostuu läppä, jonka voi näppärästi kääräistä pois illalla ja aamulla kätevästi kieputtaa takaisin.

Tällä kertaa ostin sitä vähän paksumpaa metrivetoketjua ystäväni suosittelemana. Muutaman kuukauden käyttökokemuksen jälkeen suosittelen kyllä minäkin tätä paksuutta. Ohuempikin toimi hyvin, mutta jotenkin tämä on huolettomampi.

Jos jotakuta kiinnostaa, mihin muotoon olen vetskaripäiväpeitot ommellut, voi ylläolevasta kuvasta saada siitä ehkä jonkinmoisen käsityksen. Sulkuihin laitoin mittoja, joita käytin meidän pinnasänkyihin suunnitelluissa päiväpeitoissa. Niitä toki sitten pitää jokaisen muuttaa oman sängyn mittoihin sopiviksi. Ompelujärjestystä en ala tähän erittelemään. Voin kuitenkin tunnustaa, että sen verran monesti jouduin tyhmyyksiäni purkamaan, että hermot oli matkan varrella mennä. Muistakaa esimerkiksi se, että jos ompelette metrivetoketjun vahingossa väärinpäin, sitä ei tarvitse purkaa kokonaan kääntääkseen sen, vaan lukon voi irrottaa ja kääntää pelkästään sen toisinpäin. Huomattavasti helpompi homma! 

Alla vielä vähän kuvia noista erikoisimmista paikoista.

Tässä on kuva siitä lisäosasta, jonka tein tyynypäätyyn. Ompelin sen viimeisenä, ennen tarranauhojen ompelua. Eipähän tursua lakanat nyt mistään välistä.

 Tarranauhojen paikat merkkasin ennen ompelua, kun sovitin peittoa patjan päälle.

Patjan alapuolelle, keskelle laitoin vielä kaksi lisäkaistaletta pitämään reunoja paremmin kuosissaan. Hyvin ovat peitot pysyneet paikoillaan näillä tarramäärillä!

Kaikkia kikkoja ei onneksi tarvinut yksikseen pähkäröidä. Kiitos vaan sinne ahonlaitaan, missä kävin hakemassa innostusta näiden ompeluun! Jospa nämä kuvat ja vinkit innostaisivat jotakuta muutakin tarttumaan toimeen. :)


P.s. Jos satut omistamaan samankokoiset pinnalliset lastensängyt kuin meillä, vinkkaan, että ne edelliset vetskaripäiväpeitot ovat nyt myytävänä. Patjan koko on siis n. 160x50cm. Laita sähköpostia, jos kiinnostaa!