torstai 31. lokakuuta 2013

Piipi - meidän perheen pikkuisten turvalelu


Kun meidän perheen esikoinen syntyi, sai hän kummitädiltään lahjaksi pienen nuken. Ihanan pehmeän, yksinkertaisen ja helposti mukana kulkevan. Tärkeä unikaveri ja lohduttaja siitä nukesta tuli. Piipi-nimen esikoispoika antoi nukelle itse. Nukke oli muodoltaan ja tunnelmaltaan niin tuttu, sillä olin itse pienenä leikkinyt vastaavilla. Niinpä tein oman Piipin seuraavallekin poikulille. Ja nyt ollaan kovasti mietitty ja suunniteltu omaa Piipiä uudellekin tulokkaalle. Tämä Piipi-asia on siis yksi meidän perheen valmistautumistapa uuden perheenjäsenen syntymiseen. Keltainen Piipi on nyt valmis ja odottaa täällä pienen pientä sylittäjää.

Steinernukeiksi tällaisia voi kai sanoa. Tosin useimmat steinernuket eivät ole nän yksinkertaisia toteutukseltaan, vaan niiden päälle voi pukea vaatteita ja niillä on hiukset. Yhteistä kuitenkin on se, että ne ovat pehmeitä ja kasvot on tehty vain muutamilla pistoilla, jolloin lapsi itse voi kuvitella sille sellaisen ilmeen ja tunteen kuin haluaa.


Esikoispojalle ensimmäiset hampaat tulivat neljän kuukauden iässä, minkä vuoksi Piipi joutui erityisen kovalle koetukselle. Kutittavat ikenet ja pikkuhampaat tekivät aika pian reikiä jalka- ja käsipalluroihin. Olihan niitä varmasti mukava jyrskyttää suussa. Toisessa Piipissä vahvistin kädet ja jalat kaksinkertaisella kankaalla. Päällimmäisestä kankaasta ei ole kuin reunariekaleet jäljellä (oranssi Piipi). Kolmannen Piipin harakka toi siinä vaiheessa, kun tutti jätettiin pois. Sitä ei kuitenkaan löytynyt kuvauksiin kerrassaan mistään. Ette muuten arvaakkaan, kuinka paljon Piipejä on tässä talossa etsitty iltaisin. Aika erikoisiin paikkoihin tuollainen parikymmensenttinen nukke voikaan päivän aikana eksyä!

Tummansininen Piipi on tehty toiselle pojalle. Hällä ensimmäinen hammas puhkesi vasta vuoden ikäisenä, eikä vastaavaa reikiintymistä ole siinä havaittu. Sama Piipi on nyt palvellut jo 3,5 vuotta. Ikä, jolloin lapsen ensimmäiset hampaat puhkeavat, vaikuttaa siis suoraan Piipin ehjänä säilymiseen. Tämä on nyt tutkitusti todistettu.

Yhteistä kaikille Piipeille on kuitenkin se, että niitä tarvitaan, kun tulee suuri suru. Tai kun ikävä iskee kesken hoitopäivän. Niitä tarvitaan myös nukahtamiseen, jolloin se asetetaan huolellisesti posken alle tuomaan turvaa ja hyviä unia. Tälläkin hetkelle tuo tummansininen Piipi pötköttelee nuoremman pojan posken alla ja tuoksuu juuri sille oikealle ja turvalliselle.


Minipiipejä testasin ja väkersin kerran, ja kokosin niistä vaunulelun. Siinä ne roikuskelee ja huiskuttaa seuraavallekin tulokkaalle terveisiänsä.


Vauvan syntymistä odotellessa tein myös uudet pinnasängyn reunapehmusteet. Meillä on alkuvaiheeseen sellainen pieni, miehen kotoa peräisin oleva pinnasänky, jonka pehmusteisiin halusin vähän päivitystä. Sisälle laitoin suikaleet retkipatjaa, mikä toimii muuten hyvin. Pysyy jämäkkänä melkein ilman kiinnitysnauhojakin. Pikkuhiljaa voisi siis vauva tähän taloon tupsahtaa!

Ps. Jos Tuiski lukee tätä päivitystä, niin otahan yhteyttä meidän sähköpostiosoitteeseen. Onnetar suosi sua arvonnassa! :)



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Tilkkuilua ja haalarin pienennystä

Miten teidän perheessä valmistaudutaan uuteen perheenjäseneen? Meillä on jo muutama pieni tapa jäänyt osaksi vauvaperinteitä ja yksi niistä on tämä nimikkotäkin ompeleminen. Tällä kertaa väreihin vaikuttivat niinkin tärkeät asiat kuin turvakaukalon väri, kumpihan sieltä tulee -arvailu ja noiden nalle-, aurinko- ja ankkatilkkujen sinnikäs pyöriminen kuvioissa alusta asti. Siellä ne nyt ovat osana värikästä kangaspalapeliä.


Toinen meidän vauvaperinteistämme näyttää olevan tämän turvakaukalon pehmusteiden peseminen nyrkkipyykillä uutta käyttäjää varten. En uskalla pestä näitä koneessa, joten ne täytyy sitten liotella, hangata, puristella ja kuivatella suurellakin hartaudella. Siinä samalla käyn mielessäni läpi sen hetken, kun saan luvan viedä vauvan kotiin. Hänelle laitetaan huolella valitut kotiutusvaatteet päälleen. Tuntuu, että kaikkihan sen näkevät, että tässä viedään nyt pientä ihmistä ensimmäistä kertaa suureen maailmaan. Kaukalo keikkuu mukamas rennosti kainalossa, mutta tosi puheissa tilanne jännittää. Hän tuntuu niin avuttomalta tuolla kaukalossa ja ehkä hän itkee järkytyksestä auton hyristessä kotia kohti. Jotain siinä hetkessä on. Kyllä sitä varten täytyy vähän valmistautua! =)

Talvivauvalle tällainen pieni täkki 60 cm x 72 cm on sopiva lämmönsäädin: se on helppo ottaa mukaan ja taitella sopivaksi. Taustakankaana täkissä on tummanruskeaa laadukkaanoloista microfleeceä, jonka olen joskus ostanut Oulun Tuirassa olevasta  kangas- ja tarvikekaupasta nimeltä Shelby

Kai te tunnette tämän pienen liikkeen, jonka ideana on siis myydä kaikenlaisia tarvikkeita, että jokainen voi ommella itse kaikki retkivarusteensa takeista telttoihin? Suosittelen käymään! Itse ostin sieltä myös merinovillakankaita ja ulkohousutkin olen tainnut ommella heidän lujista kuorikankaistaan ja teipannut saumoista vesitiiviiksi. Kaupan pitäjä neuvoo tarvittaessa ompeluasioissa. (Tämä ei ole maksettu mainos! =) On vaan mukavaa mainostaa, jos löytää hyvää kangaspalvelua.)


Täkistä tuli aika värikäs! Mutta vauveli mahassa on niin kova liikkumaan, että en voinut tehdä hänelle mitään pastellinsävyistä unitäkkiä. Microfleeceä ja tuota vaaleanvihreää kangasta lukuun ottamatta kaikki täkissä käytetyt tilkut ovat peräisin kirppis- tai mummolakankaista. Ihanien kankaiden hamstraaminen on joskus peräti noloa, mutta sitten, kun on aika tehdä jotain ex tempore -ompeluksia, niin onpa vainen mukavaa, kun voi vain penkoa omia varastojaan. Jos jotakin teistä kiinnostaa enemmänkin tilkkutyöt, niin kurkatkaa tuolta Tunnisteet-palkista kohtaa tilkkutyöt. Sieltä löytyy muun muassa tilkkutyynyjä, täkkejä, käärmeitä, mekkoja, palikoita ja kalentereita.


Toinen ompelus, jonka halusin tälle vauvalle tehdä, oli merinovillapuvun pienennys. Näitä ihania haalareita on helppo bongata halvalla kirppiksiltä; tämä maksoi euron ja oli ihan käyttämättömän oloinen. Pienensin sen vastasyntyneelle sopivaksi, koska olen niin ihastunut tähän materiaaliin. Se on just sopiva autoillessa! 

Pienensin tämän siis lyhentämällä hihoja parilla sentillä ja kaventamalla noita hihasta jalkaterään olevia sivusaumoja parilla sentillä. Lisäksi leikkasin resorit tarkasti irti ja ompelin ne lopuksi takaisin kiinni haalariin. Mallia otin jostain vauvakoon haalarista, että tulisi suurinpiirtein oikeat mitttasuhteet. Toivotaan, että tämä on sopiva! Alla on se pakkauksen alkuperäinen koko (70 cm) kertomassa kuinka paljon pienensin.


Tämä oli nopea työ ja kieltämättä tuntui hyvältä, kun törmäsin merinovillahaalariin kaupassa ja kurkkasin hintalappua: 40 €! Pääsin hiukan halvemmalla. Tosin ensin piti käydä korjaamassa saumuri, joka rupesi ihmeellisesti oikuttelemaan jokin aika sitten. Vaikka poljin kaasua, kone vain nyki eteenpäin. Lopulta ostin siihen uuden (käytetyn) polkimen ja ah, huristelu voi taas jatkua.


Kaunista alkutalvea teille kaikille, niin uusille kuin vanhoille tutuillemme, ja sinullekin satunnainen vierailijamme!

torstai 17. lokakuuta 2013

Onnetar suosi

Tararattattaa! Arvonta on suoritettu. Mukana oli avustajia ja ulkopuolisia valvojia. Kaksi innokasta onnetarta pääsi noukkimaan lippusia purkista. Olisivat halunneet nostaa useampiakin lappusia, mutta ensi kerralla sitten! 

Ensimmäisen palkinnon eli Varpaista varteen -kirjan voitti:



"Kahdella arvalla mukana. :) (Nyt vasta tajusin, että aiemmin EN ollu virallisesti blogin lukija, vaikka toisin luulin.)"

Ja toisen palkinnon eli mustalle kankaalle painetut joulukalenterinumerot voitti:  







"Kahdella arvalla mukana. :) Löysin bloginne sattumalta etsiessäni ompeluohjeita ja ihastuin heti. Ihanan inspiroivaa!"

Onnea ja iloista mieltä voittajille 
ja kiitos kaikille osallistuneille! :)


Laittakaa Hansu ja Tuiski yhteystietonne osoitteeseen pieni.lankarulla@gmail.com, niin saatte postia.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Syysarvonnan aika!

Oletko tiennyt, että sukat voi kutoa myös yhtäaikaa ja yksillä pyöröpuikoilla? Ne voi aloittaa kärjestä, jolloin lanka ei ainakaan pääse loppumaan yllättäen, sillä voit kutoa niin pitkän varren kuin lankaa riittää! Tässä Melissa Morgan-Oakesin kirjassa Varpaista varteen neuvotaan kunnolla, miten tämä  kahden sukan tekeminen yhtäaikaa onnistuu ja annetaanpa siinä paljon muitakin hyviä vinkkejä puikkojen kilkuttelijoille. Jos kiinnostuit kirjasta, osallistuhan syysarvontaamme ja voit voittaa tämän omaksesi.


Toinen arvontavoittomme on Lotan painama numerosetti, jota voi hyödyntää esimerkiksi joulukalenterin tekoon. Numerot on painettu mustalle puuvillakankaalle ja tästä voi leikata noin 4--5 cm:n kokoisia ruutuja. Niitä voi sitten vaikka kiinnittää kalenteriluukkuihin kaksinkertaisella liimakankaalla. Minkähänlaiset kankaat tähän sopisivat kaveriksi? Voit inspiroitua kalenterin tekoon vielä täältä.




Kirjassa on monta kaunista ja hyvin ohjeistettua sukkaohjetta, joista tämä Toscana-merkkinen on oma suosikkini. Tuliko teistä jollakin tunne, että nyt on se oikea hetki istahtaa nojatuoliin ja antaa käsitöiden viedä? Aloitko suunnitella jo jotain kivaa pukinkonttiin? Enää puuttuu takkatuli ja ensimmäisten lumihiutaleiden hiljainen leikki.

Arvontaan voi siis osallistua omalla nimimerkillä ja perinteiden mukaisesti tarjoamme Google-käyttäjäraadin lukijoillemme kaksi arpaa. Mainitsethan monellako arvalla olet mukana. Aikaa on keskiviikkoon 16.10. Suomen aikaan kello 24 saakka.

Arpajaisonnea ja tunnelmallisia syysiltoja!


P.S. Tuo taustalla näkyvä räsymatto pakottaa vielä kommentoimaan. Olen tosiaan etsinyt pitempään jo mukavanväristä mattoa tuunattavaksi penkinpäälliseksi, mutta kirppiskiekka toisensa perään on tuottanut pettymyksen. Kerroinpa sitten ohimennen lapsuudenkodissani tästä murheestani ja yllättäen ongelma ratkesi: sain kainalooni oman mummoni kutoman ihanan ja tunnelmallisen mattoyksilön. Oih! Yksi visio on taas toteuttamista vaille valmis. :)

Arvonta-aika on päättynyt!