Kahvila Irene -essut

Jos on aina haaveillut pitävänsä kahvilaa jossain ihanassa paikassa, niin miksi sitten ei pitäisi. 

Edes yhden päivän ajan.

Isosiskon kanssa toteutettiin kahvilahaave ja oltiin ihan oikeita kahvilanpitäjiä viime sunnuntain ravintolapäivänä. Silloinhan kuka tahansa voi perustaa ravintolan tai kahvilan päivän ajaksi ilman sen kummempia muodollisuuksia. Tapahtuma on saanut alkunsa Suomesta, mutta nykyisin sitä vietetään neljä kertaa vuodessa sadoissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Koska meidän serkkupoika on ollut käynnistämässä tätä mahtavaa ruokakarnevaaliaperinnettä, oli erityisen mukava tarttua tilaisuuteen ja perustaa kahvila. Opaskyltit neuvoivat asiakkaat perille juuri siihen oikeaan punaiseen mökkiin, joita saaressa on kymmeniä.

Kahvilan sisustaminen ja koristaminen oli kyllä niin mukavaa puuhaa aamutuimaan herätessämme.

Omat kanat munivat edellisellä viikolla tuttuun ja varmaan tyyliinsä ja takasivat, että kahvilan kananmunat eivät pääse loppumaan.

Mutta nämä essut olivat mielessä heti sen jälkeen, kun olimme päättäneet kahvilan perustaa. Halusimme samanlaiset essut, joihin kahvilan logo olisi painettu.

Essumekon kaavan piirsin itse käyttäen apuna Pinterestin kautta löytämääni kaavakuvaa. Essu on ommeltu kaksinkertaisesta lakanakankaasta, jotta siitä tulisi vähän jämäkämpi. Päälle puettuna se oli juuri semmoinen rento ja mukava, niin kuin ajattelimmekin.

 
Kahvila Irenessä oli mukana myös paljon historiaa ja muistoja. Isämme äiti, Irene-mummu piti naapurikunnassa kahvilaa, leipomoa ja matkustajakotia 1935-1942. Tuntui jotenkin erityisen arvokkaalta kulkea edes yhden päivän ajan mummun jalanjäljissä. Oli mielenkiintoista mietiskellä, mitä kukkia kahvilassa mahtoi olla tai minkälaisia herkkuja mummu tarjottavaksi leipoikaan.

Yksi kahvilan lusikoista on säilynyt näihin päiviin asti. Sen laitoimme kehyksiin asti, sillä lusikkaan liittyvä tarina on jotenkin erityisen liikuttava.  

 Kaiken pitäisi olla nyt valmista. Tervetuloa!

Kahvilassamme oli tarjolla lämpimiä vohveleita. Savulohitäyte oli sen verran onnistunut sekoitus, että täytyy udella isosiskolta sen resepti.

 

Eikä lämmin vohveli mansikkahillolla ja kermavaahdollakaan kovin monesti ole pettymys. Ei nytkään. 

Vaikein tehtävä kahvilanpidossa oli asiakasmäärän arvioiminen. Löytääkö kukaan perille vai tuleeko kymmenen yhtäaikaa? Puoliksi tosissaan mietimme tilannetta, että kahvilassamme on ruuhkaa. Riittääkö kaikille kupit, riittääkö kahvi, kuinka kauan vohvelien paistamiseen menee kahdella raudalla?

Mutta me saatiin sinne ihan oikeita kahvilavieraita! Tuiki tuntemattomia, ihania asiakkaita, joiden kanssa paistattelimme loppukesän ehkä viimeistä lämmintä päivää, ja joille saimme tarjoilla vohveleita niinkuin oikeat kahvilanpitäjät konsanaan. Välillä oli ihmisiä jopa jonoksi asti, jolloin saimme pinnistellä muistiamme, että jokainen sai, mitä tilasi.

Mutta siitä tuli niin ihana päivä, että Kahvila Irene saattaa aukaista ovensa joskus toistekin.  

Rantakuteita

Voi kerrassaan, mikä ihana heinäkuu meillä oli! Lämpöä ja aurinkoa saatiin tankata ihan tosissaan syyspimeitä varten. Eikä tämä elokuun alkukaan kovin viileältä ole vielä vaikuttanut.

Viime kesänä ostin vanhimmaiselle uv-suojamerkein varustetun ranta-asun. Mökillä ollessamme lapset räiskivät vedessä useaan otteeseen ja muutenkin ovat pihalla suurimman osan päivästä, joten ranta-asun ajattelin pelastukseksi auringolta suojautumiseen. Rasvaa ei tarvisi niin tolkuttomasti holvata herkkiä hipiöitä suojaamaan. Kankaan virallinen uv-suoja vakuutti minut niin, että päätin sijoittaa asuun - onhan kuitenkin suojattavana lapsen herkästi palava iho. Tuollaisen aurinkokankaan antama suoja tuntui jotenkin paremmalta ja laadukkaammalta tavallisiin kankaisiin verrattuna. Niinpä tyytyväisenä astelin kotiin uv-suojin varustettu ranta-asu mukanani. 

Muutamia viikkoja myöhemmin luin lehdestä artikkelin aurinkosuojavaatteista. Viisastuin, enkä ostanut tänä kesänä toista uv-merkein varustettua ranta-asua. Aurinkosuoja saadaan kankaaseen kemiallisella käsittelyllä, joka jutun mukaan kuluu muutamien pesukertojen jälkeen pois. Asiantuntijat sanoivat, että saman suojan antaa tavallinenkin vaate. Puuvillasta tehdyt vaatteet kuitenkin venyvät kastuessaan, jolloin uv-säteet pääsevät kankaan läpi iholle. Uimapukukangas pitää paremmin kuosinsa kastuessaankin, jolloin ne ajavat saman asian kuin aurinkosuojakankaatkin. Niinpä lampsin tämän kesän alussa kangaskauppaan ja ostin ihan tavallista uikkarikangasta. Siitä ompelin nuoremmalle vesselille ranta-asun. Tein korkeamman kauluksen ja pitemmät hihat t-paitaan ja muutenkin matkin ostetun ranta-asun mallia. Ja sen voin paljastaa, että ihan yhtä hyvin on tuokin asu suojannut palamiselta.

Kai sitten olen vähän hysteerinen tuon auringon suhteen, sillä huoli siitä, miten vauvan saa rannalla suojaan paahteelta, sai taasen aikaan tällaisen pikkuteltan. Tämän kesän Kotoliving-lehdessä oli ohjeet teltan tekemiseen, joita mukailemalla miehen kanssa yhteistyönä tehtiin kokoontaitettava varjopaikka rannalle tai paahteiselle terassille. Mökillä nikkaroitiin ja ommeltiin teltta valmiiksi. Kangas on vanha mökkilakana tehostettuna kirppislöytökankaalla.

Vauvaa ajattelin telttaa tehdessä ihan ensimmäiseksi, mutta täytyy kyllä myöntää, että tykkäsin itekki pötkötellä pahimmalta loisteelta piilossa. Loppukesästä vauva ei enää pysynyt teltan suojissa vaan ryömi kolostaan pois ja tunki kaksin käsin hiekkaa suuhun isoveljien säestäessä vesipärskeillä vieressä. Syksyllä sitäkin on varmasti ikävä, kun räntä kastelee kalossit ja vihmoo pärskeitään silmillle.