Synttäripuseroita

 

Oi sitä onnenpäivää, kun oma synttäripäivä viimein koittaa!

Meillä on muutaman vuoden ajan synttärivalmisteluihin kuulunut myös synttäripuseron suunnittelu. Toteutus on ollut lähinnä äidin vastuulla, mutta väritoiveista on ainakin keskusteltu lasten kanssa. Ykkös- ja kakkospuserot puuttuvat, koska tämmönen idea putkahti päähän vasta, kun vanhimmainen oli täyttämässä kolme vuotta. Täytyy täydentää numeropuserosuora, kun meidän nuorimmainen alkaa viettää synttäreitään.

Kolmospusero valmistui siis ensimmäisenä. Applikoin kolmosen etukappaleeseen, ompelin paidan valmiiksi ja tajusin, että tuo kolmonen on aivan liian matalalla. Se roikkui puseron alareunassa ja näytti siellä kerrassaan alakuloiselta. Että opinko jotain? Jovain. Jos aikoo applikoida eteen ja  keskelle jotain, täytyy kuvion olla aika ylhäällä. Muuten ei näytä hyvältä, ei ollenkaan. Lisäsin kolme palloa tasapainottamaan kokonaisuutta. Nythän se näyttää kuin suoraan matikan kirjasta napatulta. Lukumäärä ja numero kohtaavat.

Nelospuseroa tehdessä muistin tämän korkeussäännön ja siitä tulikin kerralla kelpo juhlapusero. Näille synttäripuseroille on tietenkin ominaista valmistua juuri ennen h-hetkeä, joten ylimääräiset mutkat matkassa tuottavat tuskastumista ainakin tekijälle. Tässä nelonen on ensin painettu keltaiselle trikoolle, leikattu siitä irti ja applikoitu puseroon kiinni. Reunat on ommeltu pelkästään suoraompeleella, mikä tuo aivan uuden ilmeen applikointeihin.

Viisvuotissynttäreille puseron piti olla sininen ja vähän niinku semmonen pelipaita. Tavoiteltiin pelipaitamaisuutta sillä, että eteen ommeltiin pieni vitonen ja selkäpuolelle taasen iso vitonen.

Serkkupoika sai synttärilahjaksi kutospuseron, joka on lähes kopio vitospuserosta.

Joukkueen pelipaidat ovat valmiina ainakin hyökkääjien osalta. Vai puolustajiako niitä on kaks..

Pikkunumerot oon myös painanut ensin, leikannut, liimannut ja ommellut. Numeroita kävin painamssa siellä samaisessa kansalaisopiston piirissä, missä edellisetkin numeropaidat ovat saaneet alkunsa.

Vitospaitaan keksin kokeilla tuommoista vetskarikoristusta toiseen raglansaumaan. Viisvuotiaan mielestä se on ainakin hirviän hauska -  narraustaskuksi sitä nimitetään. Aukeaa kyllä, mutta siellä ei oo kuitenkaan mitään sisällä. Huh, mikä huijaus!

Synttäripusero puetaan ensimmäisen kerran päälle, kun niitä synttäreitä sitten ihan oikeasti juhlitaan. Ja sitten vain puhkumaan ja puhisemaan, että kynttilät sammuu.
Ps. Huomaatteko, miten mehupinta lasissa vinoilee. Viisvuotiaallekin kaikki on näymmä mahdollista.

Pehemiää kaunistusta

Kankaiden hypistely on ihanaa! Harrastan sitä kirppiksillä ja kangaskaupoissa. Pienestäkin kauniista palasta saa tyynyn. Tai tyynyliinan, olen oppinut sanomaan. Tyynyjä meillä on kuulemma jo tarpeeksi, mutta eri kokoisia tyynyliinoja ei koskaan! Katsokaapa tuotakin kangasta tuossa tyynyssä: se löytyi kirppikseltä ja tiedä vaikka olisi jonkun itse kutomaa puuvillakangasta. Sain siitä tyynyn kokoa 50 cm x 50 cm ja voi että tykkään siitä  nyt! Kaverina hänellä on 50 x 60 tyyny, joka on luonnonvalkoista kirjailtua kangasta, joka puolestaan löytyi Eurokankaan palalaarista.

Tyynyjä voi tehdä monella tapaa. Itse ompelen tyynyt kankaiden mukaan. Jos on vähän kangasta, teen toisen puolen jostain neutraalista peruskankaasta ja laitan vetoketjun.

Jos taas kangasta on ostettu pakalta 50 cm, teen siitä yhden 50 x 60 tyynyliinan taskumeiningillä. Eli katson mallia (joka kerta!) jostain jo valmiista tyynyliinasta ja kun olen taitellut oikein, ompelen peräti kaksi saumaa ja silitän. Se on siinä.

Jos taas kankaassa on vaikkapa pieni tahra vaikeassa paikassa tai siihen haluaa saada ommeltua pitsiliinan, saatan laittaa taitteen taakse ja ommella sinne vielä tarranauhasta kappaleet. Tämä keltuainen on ihana tukeva palttinakangas kirpparilta ja samoin siihen ommeltu pitsiliina on kirppikseltä. Eikö näytäkin ihan kivalta tuollaiset suorakulmaiset pitsiliinat tyynyssä? Pitsiliinat ompelen siksakilla kiinni pohjakankaaseen.

Joskus käy niin, ettei tyynylle löydykään valmista oikeankokoista sisusta. Tämä upea kullankeltainen pitkulainen pitsiliina vaati päästä tyynyksi ja ei auttanut muu kuin purkaa pari valmista sisustyynyä ja yhdistää ne sopivankokoiseksi uudeksi sisustyynyksi. Liina on ommeltu kiinni valkoiselle pellavasekoitekankaalle.

Liina löytyi Kontista ja oli aika kalliskin, mutta jäin siihen kiinni eikä se päästänyt otteestaan, joten se oli pakko kiikuttaa kassalle. Joku on kirjonut varmaan käsin tällaisen ihanuuden. Näitä oli myös sininen, mutta keltainen hurmasi enemmän. Mikähän tekniikka tämä on? Tietäiskö joku teistä? Siinä on tuollaisia reikäompeleitakin välillä.

Onko teillä päin kaunista nyt? Täällä Lapissa on välillä paukkuneet kovatkin pakkaset ja huurteet ne puita huokuilee. Vauvan kanssa on pitänyt paljon pysytellä sisällä, mutta välillä on pakko lähteä toppahousuhyppelylle. Joka kerta ihastun näkemääni. En varmaan ole ainoa.

Pakkasessa

Helmikuun kylmään taivaaseen

katsoo jäätynyt jokisuu.

On hiljaa minunkin suuni,

pakkasen koristama nenä

osaa vielä vuotaa,

palelee kymmenen varvasta

kahden suksen päällä.

Suksien kärjet katsovat

helmikuun kylmään taivaaseen.

Raimo Bärman

P. S. Kävittehän kurkkaamassa arvonnan tuloksia... =)

Arvonnan voittaja on...

Meidän kolmevuotias sai kunnian nostaa kolmivuotiskekkereiden arvonnan voittajan. 

Onnea Manda!

Manda 10. tammikuuta 2014 20.31

"Monta ihanaa, mutta puna ihanin. :)"

Manda siis voitti Raija Räisäsen kirjan Farkkujen uusi elämä.

Laitatko osoitetietosi sähköpostiimme, kiitos. 

Arvonnan yhteydessä oli äänestys kolahtavimmasta kollaasista. Tänä vuonna puna ja keltu ylsivät samaan äänimäärään, kymmenen ääntä molemmille. Takana on niin harmaan märkä syksy. Siksikö äänestitte näin pirteät värit voittajiksi? :)

Kiitokset kaikille äänestäjille ja arvontaan osallistuneille! 

Ja suuret kiitokset myös niistä kommenteista ja onnitteluista, mitä jätitte! Ne lämmittivät kovasti meitä ja tsemppaavat jatkamaan lankarullien pyörittelyä. Sekin on mukavaa, että saimme lukijajoukkoomme lisää ihania ihmisiä, tervetuloa! Toivottavasti vierailette toistekin täällä. Jospa osaisimme jatkossakin ilahduttaa ja inspiroida teitä ja innostaa teitä kokeilemaan itse, miten mukavaa on väkertää!

Loppuun vielä pieni tuunausvinkki, jonka alunperin bongasin Pinterestistä. Pyöreitä korkista valmistettuja pannunalusia on kiinnitetty useammassa tuvassa seinille ilmoitustaulun virkaa hoitamaan. Niin olen tehnyt nyt minäkin. Koristelin korkkialustoja tuputtamalla sapluunan läpi palloja sekä maalaamalla raitoja eri levyisiä teippejä apunakäyttäen. Maaleina käytin lasten valmisvärejä. Helppo ja nopea maalausprojekti, jonka voi toteuttaa siinä samalla, kun lapset askartelevat. Kokeile vaikka!

Kirjanmerkkejä

Mikä noissa lasten piirtämissä ihmisissä oikein viehättää! Suurpiirteisyys, mittasuhteettomuus, iloisuus, yksinkertaisuus? Oon teille aikasemminkin ihmetellyt pienten lasten piirustuksia, mutta nyt nuo pikku ukkelit taas hyppelivät eteeni, enkä voinut olla niitä ihailematta.

Kynä käteen, paperi esiin ja piirtämään. Puolessa minuutissa on lapsi jo piirtänyt siilitukankin ja otsarypyt paikoilleen. Ja lapsi ihailee tyytyväisenä tuotostaan ilman pienintäkään itsekriittistä pohdintaa liian pitkistä jaloista, liian suuresta päästä tai liian lyhyistä käsistä. Se on siinä ja semmoisenaan täydellisen onnistunut. Voi, kunpa me aikuisetkin edes välillä pystyttäis tekemään luovaa työtä samalla meiningillä!

Ajatus laminaattikoneesta työhuoneessa ja piirustushetki keittiön pöydän ääressä sai aikaan nämä kirjanmerkit. Pojat piirtelivät ihmisiä ja minä jatkojalostin niistä kirjanmerkkejä. Leikkasin ukkelit ja akkelit irti, liimasin värilliselle paperille, leikkasin taas ja sujautin laminaattikalvon taskuun. Lämmiteltyään hetken laminaattikoneessa oli tämä joukko valmis taas leikkaukseen.

Mummoille ja papoille, kummeille ja kavereille on kirjanmerkkejä valmistunut lahjaksi tai muuten vain. Tuon oranssin taidan jättää itelle muistoksi raskausajasta. Huomaatteko, että akkelilla on mahassa meijän pikkuinen vauva! :)

 Eikö ookki mukavampi laittaa kirjan väliin ihan oikea kirjanmerkki jonkun kuluneen kirjastokuitin sijaan!

Kolmevuotiskekkerit

Näin uuden vuoden alkaessa täyttää tämä pikkuruinen blogi taasen vuosia. Kolme vuotta sitten Pienestä lankarullasta tupsahti ensimmäinen päivitys. Juhlikaamme nyt sitä!

Tämänvuotinen synttäriarvonta noudattaa visusti vuosi sitten aloitettua perinnettä koota edellisen vuoden päivitykset kollaasiksi. Voit siis osallistua arvontaan kertomalla, minkävärinen kuvakollaasi kolahtaa eniten.

Arvonta-aikaa on perjantaihin 17.1.2014 puoleen yöhön saakka. Siihen mennessä kommentoineet osallistuvat. Tässäkin perinteitä kunnioittaen lukijamme saavat automaattisesti kaksi arpaa. Toivomme, että ilmoitatte selvyyden vuoksi, monellako arvalla olette mukana. Ja anonyymeiltä kommentoijilta toivomme tietenkin nimimerkkiä. Palkintona on mahottoman inspiroiva kirja. Siitä lisää päivityksen lopussa. Olkaapa hyvä ja onnea matkaan!

 Vuonna 2013 teimme ainakin nämä:

 Keltu

Puna 

 

 Rusko

 Sini

Vihervä

Arvontaan osallistuneiden kesken arvomme Raija Räisäsen kirjan:  

Farkkujen uusi elämä

Kirjan sivuilla on esitelty 50 ideaa farkkujen uusiokäytöstä - kerrassaan insipiroiva kirja höystettynä kauniilla kuvilla ja hyvillä ohjeilla. Kattokaa vaikka tuota korua, matosta puhumattakaan! Tässähän inspiroituu itekki. :)

Onnea arvontaan!

Arvonta on päättynyt.

Ruusuja ja amarylliksiä

Äsken odotin joulua ja koristelin kotia; nyt me riisumme varisevaa kuusta kimallepalloista ja piirtelemme uutta lukua, jossa kolmonen on vaihtunut neloseksi. Kolmosen aikana kerkesi tapahtua paljon -- mistähän uusi kalenteri tulee täyttymään?

Tähän aikaan vuodesta blogimme juhlii synttäreitä ja silloin tekee mieli myös kiitellä teitä kaikkia blogiystäviämme, kun olette eläneet mukana, kannustaneet, vinkanneet ja innostaneet meitä tällä käsityösaralla. Olette luoneet henkeä blogiimme ja ilahduttaneet kommenteillanne. Lähipäivinä on tulossa jotain mukavaa teitä ajatellen, joten pysykäähän linjoilla! :)

Vuoden viimeisiä näperryksiä taisivat olla nämä sytykeruusut. Ne ovat siis kanamunakennoista taiteiltuja ruusuja, jotka upotetaan sulaan steariiniin. Niillä voi sitten käteävästi sytytellä takkaa ja nuotiota. 

Nämä väkerrykset odottelivat pitkään vuoroaan, koska siihen tarvittava kattila ei käynytkään uuteen lieteemme. Lopulta piti tilata Verkkokaupasta adapteri, koska pitäähän takkatalossa ruusuja olla! Adapteri on sellainen kahvallinen teräskiekko, jonka voi laittaa induktiolieden ja vanhanaikaisen kattilan väliin ja silloin perinteinenkin kattila lämpenee. 

Tämä vanha iso kattila sen vaati. Se on minun kynttilänsulatuskattilani, joka on niin mainio sytykeruusujen teossa. Ladon sinne tähteimme kynttilänpätkät ja sulatan ne liemeksi. Kynttilöitä ja kanamunakennoja on kertynyt ja lahjoitettu niin paljon, että niistä tekisi isommankin satsin ruususia. Jotkut tekevät liemen vain valkoisista kynttilöistä, jotta ruusut ovat kauniin harmaita. Mää myönnän, että sulatan kaikki värit sekaisin ja ruusuihin tulee silloin hieman ruskeaa sävyä.

Ennen sulatusta olen pyöritellyt muutaman ruususen valmiiksi upotusta odottelemaan. Yhdestä kennosta tulee yhtä monta ruusua kuin siinä on ollut kananmunia.

Tiputtelen ne killumaan steariiniin. Upotan ne ja nostelen kuivumaan.

Näillä saan takansytyttäjän onnelliseksi. Ja näitä vien tuliaisiksi notski-ihmisille. Kyllä noin kauniin kattilan takia kannatti tilata adapteri!

Keittiön pöydällä valkoinen amaryllis on vielä täydessä kukassaan. Mitä kauemmin sitä katselen, sen kauniimpi se on. Jospa tämä vuosikin paranisi sitä mukaa kun me sitä elämme! 

Elämäniloista uutta vuotta 2014 kaikille teille!