Ohje tarjottimen päällystämiseen

Kai olet jo löytänyt tarjottimen, jonka voisit päällystää? 

Seuraavassa kerron teille, millä tavalla tuo kulunut tarjotin saa uuden pinnan. Kuvasarja selventäköön, jos teksti ei oikein aukene.

1. Hio tarjottimen lakkapinta rikki. Pinnan tulee olla sellainen mattainen ja samea, jotta lakka tarttuu siihen paremmin. Pyyhi pölyt pois.

2. Valitse kangas, jolla haluat tarjottimen päällystää. Ohuehko puuvillakangas on omien testailujen perusteella paras tähän hommaan. Se muotoutuu helposti tarjottimen kaikissa kurveissa. Jos tarjotin on tumma tai siinä on voimakkaita puunsyykuvioita, kankaan on hyvä olla kuviollinen/ tummahko. Silloin tarjottimen tummuus tai kuviot eivät paista läpi. Leikkaa kankaasta sopivan kokoinen pala "saumanvaroineen".

3. Kankaan kiinnittämiseen kokeilin nyt mieheni ideoimana lakka(90%) + erikeeper(10%) -seosta, jotta reunat kiinnittyisivät kunnolla. En tiedä, oliko se uuden seoksen ansiota, mutta nyt reunat kiinnittyivät tosi hyvin.  Eli tarjottimen pinta sivellään lakalla tai lakkaliimaseoksella reilusti märäksi jok' ikisestä kohdasta.

4. Haastavin juttu koko touhussa: kiinnitä kangas tarjottimen pintaan. Kertakäyttöhanskat on muuten hyvät tässä touhussa. Ja tästä eteenpäin käytän pelkästään lakkaa, en lakkaliimaseosta. Asettele kangas oikeaan kohtaan ja aloita kiinnittäminen keskeltä edeten kohti reunoja: lakan levittämistä pensselillä ja käsin. Vaikeaa tässä on se, että saa kankaan kiinni niin hyvin, ettei pinnan alle jää yhtään ilmakuplia. Liu'uta siis ilmat pihalle, ensin kohti reunoja ja sitten pois kokonaan. Painele reunat erityisen hyvin kiinni. Voit jopa taittaa niitä vähän ylikin. Anna kuivua rauhassa. Jos huomaat pian, että jäipäs kupla kehveli sinne, niin nuppineulalla tehty reikä ja varovainen painelu voivat vielä pelastaa. 

5. Leikkaa ylimääräinen kangas pois: käännä tarjotin nurin päin ja leikkaa tuo ylijäämä pois terävällä mattoveitsellä leikkausalustan päällä. 

6. Lakkaa, anna kuivua, lakkaa, anna kuivua.

7. Jos haluat tarjottimesta karkeapintaisen, voit lopettaa tässä vaiheessa ja siirtyä nauraen vasemmalle. Karkeapintaisessa tarjottimessa on paljon kitkaa, mikä on hyvä asia tilanteissa, joissa aiot kuljetella astioita sinne sun tänne. Jos taas haluat pinnasta sileän, hio pinnan epätasaisuus pois hienolla hiomapaperilla. Pyyhi pölyt pois, ja lakkaa ja kuivata pinta vielä kerran tai kahdesti.

Tällä tavoin saat tarjottimen, joka kestää normaalia käyttöä ja normaalia käsinpesua. Sen olen kuitenkin oppinut, että kuumaa kattilankantta ei kannata jättää lepäämään tarjottimen reunalle, kun kokeilee, onko potut kypsiä. Silloin voi käydä näin ja alkaa potuttaa.

Mitä mieltä muuten olisitte semmoisesta, että joku päällystäisi esimerkiksi Marimekon kankailla tarjottimia ja lähtisi turuille ja toreille tienaamaan niillä? Onko se väärin Marimekkoa ja kankaan suunnittelijaa kohtaan? Miten tekijänoikeusasiat menee tämmösissä tapauksissa? Eräs tekstiilisuunnittelijaystäväni herätti minua kerran pohtimaan tätä asiaa, kun yksillä joulumessuilla myytiin Marimekon kankaista tehtyjä tauluja.
Mitä ajatuksia teillä herää?

Villatakki helpoimman kautta

Kirjoneuleet ovat heikkouteni. Siitä asti, kun olen oppinut kutomaan, olen pohtinut näkemiäni kirjoneuleita, että mitenkähän tuo kuvio on tehty. Kyllä on sitten hauska sattua jonoon sellaisen ihmisen taakse, jolla on oikein monimutkaisesti kudottu kuvioneule päällään. Väkisinkin alkaa miettiä, että miten noita kahta lankaa on pitänyt vuorotella, että on tullut tuollainen kaunis symmetrinen kuvio. Siinä taittuu hupaisasti hetki ja toinenkin. (Olen minä yhtä norjalaisneuletta aloittanutkin, yläasteella. Se ei ole vielä ihan valmis. Hylkäsin sen tuosta noin vain lapsuudenkotiini, kun lehahdin maailmalle, mutta jotenkin se on takertunut takaisin matkaani. Tuolla se nyt vaatehuoneessa odottelee pussissa toinen hiha puikoilla. Ei siitä sen enempää.)

No, jotain näissä on. Joku viisas on tämänkin kauniin kuvion suunnitellut ja ehkä joku toinen henkilö toteuttanut, oikein sataprosenttisesta villasta. Sitten sen on ostanut joku nainen itselleen lämmittimeksi kenties isolla rahalla ja lopulta minä ostin sen häneltä kahdella eurolla (!). Mainittakoon, että tätä hypisteli kirpparilla myös vanhempi rouva, joka onneksi luovutti takin minulle, koska se olisi ollut hänelle liian kuuma.

Minullakin oli alunperin hellemmät tunteet tätä ihanuutta kohtaan, mutta kirppiskaverini innoittamana  oivalsin, että siitähän tulisi ihana lämmin syystakki tytölle. Kuului tussin kahinaa, ja se oli piirretty pilalle, ja saksien suihketta ja se oli leikattu palasiksi, ja Berninan surinaa ja se oli ommeltu valmiiksi. Eipä mennyt kauaa! Ei tarvinnut väkertää kaulusten, hihojen eikä nappien kanssa, koska ne olivat jo valmiiksi paikoillaan.

Kaveriksi syystakki sai kirjotut tumput. Mitä siitä, jos takin omistaja ei olekaan enää tumppuiässä? Annetaan ne jollekin sellaiselle, joka on. Kaulusta nostin vähän korkeammaksi, ettei kaula palellu syysviimassa. ja hihat muutin ragla-malliin. En sitten jaksanut kutoa tytölle kaunista neuletakkia, josta rauhallisina hetkinä haaveilen ja jota ei vaan löyty kaupastakaan, vaan oikaisin, ihan pikkuisen vain. Samalla annan luvan muillekin kokeilla samaa. Ei ollenkaan hassumpaa.

Blogi sai toisen pitäjän

Lyhyen huoltokatkon aikana Pieni lankarulla on monin paikoin uudistunut. Esimerkiksi blogillamme on nyt oma sähköposti, jotta meihin saa tarvittaessa yhteyden. Pieni mutta vaikuttava muutos oli n-kirjaimen lisääminen tykkää-painikkeeseen. Sen seurauksena kaikki entiset tykkäämiset nollaantuivat, mutta jospa niitä tulisi uusia. Kommentoinnistakin on yritetty tehdä helpompaa. Muutoksen syynä oli oikeastaan se, että kirjoittajakaarti tuplaantui. Sakrun lisäksi blogia kirjoittaa tästä lähtien myös Lotta, joka seuraavassa esittäytyy.

Sakrun tapaan innostun käsillä tekemisestä. Kuten ylläolevasta kuvasta voi päätellä (perhekuvamme 3-vuotiaan silmin), olen perheemme ainoa pitkähiuksinen, enkä omista lippistä. Puseroihin tuo 3-vuotias piirtää yleensä kuvan, koska hän tykkää puseroista, joihon olen applikoinut tai painanut jotakin. Kuvattomia paitoja pitää markkinoida jotenkin muuten, esim. postimiehen paita tai ampparipaita, jos kyseessä on jokin "tylsä" raidallinen peruspaita.

Vaatteiden lisäksi tulee tehtyä muutakin. Siskon innoittamana kokeilin vast'ikään puutarjottimien päällystämistä kankaalla. Pari Marimekon kangaspalaa oli jämähtänyt ompeluhuoneen hyllylle, mutta pääsivät nyt koristamaan vanhoja kirppikseltä löytyneitä tarjottimia. 

Voisin laittaa myöhemmin myös ohjeita tarjottimien päällystämisestä, jos joku hommasta innostuu. 

 Maistuisiko kuppi kuumaa muffinssien kera? 

Tule toki teelle, lue rauhassa blogiamme ja innostu sinäkin!

 Tervetuloa!

Blogiuutisia

Blogihistorian lehdet havisevat! Seuraava päivitys tarjoaa teille lukijoille jotain uutta ja piristävää. Olkaapa kuulolla niin saatte tietää mitä täällä parhaillaan suunnitellaan. =)

Ennen blogini muuttumista kerin teille hieman auki Pientä lankarullaa. Tämän blogin pito on kyllä ollut antoisaa ja tuonut uutta arkirutiinien rinnalle. Päiväni kuluvat pääosin lasten kanssa touhutessa, joten blogiväylä on ollut yksi tervetullut linkki muuhun maailmaan. Parasta on ollut jakaa ideioita ja kuulla kommentteja, että minäkin innostuin trikookudevirkkauksesta tai ompelin ensimmäisen velourpaidan. Aivan mahtava, jos joku teistä lukijoistani on saanut tätä kautta kipinää käsitöihin! Nautin paljon siitä, kun saan kuunnella, mikä projekti kenelläkin on juuri meneillään.

Mikäs on sen ihanampaa ajanvietettä kuin luova käsillä puuhastelu? Viisaat sanovat, että se pitää dementiankin loitolla, onhan jokaisessa käsityössä muutama pikku ongelmapaikka, joka vaatii pinnistelyä ja ongelmanratkaisua. Kuulema jossain vankilassa oli pidetty kirjontakerhoa vangeille ja hehän olivat jääneet aivan koukkuun siihen ja samalla he olivat ruvenneet voimaan paremmin. Uskon vakaasti käsitöiden terapeuttiseen voimaan! Onhan minulla omakohtaista kokemustakin, että virkkaaminen ja värien sommittelu voivat osaltaan kantaa vaikean vaiheen yli, pitää ajatukset kasassa. Kun saa aikaiseksi valmiin vaatteen, saa palkaksi myös iloisen mielen.

Tämä bloggailu on myös kannustanut minua ittiä tekemään asioita loppuun saakka. Nykyään yritänkin tehdä yhden työn kerrallaan loppuun sen sijaan että aloittaisin sata ja jättäisin puolet kesken. Valokuvaamiseenkin olen saanut uutta inspiraatiota. En ole oikeastaan ennen kuvannut ns. tuotekuvia, vaan enemmänkin tykkään valokuvata toimintaa. Paikallaan oleva vaate onkin uudenlainen haaste, sillä siitä on helppo saada tylsä. Haaveissani on saada vielä kunnollinen kuvankäsittelyohjelma ja toivoisin myös luistavampia kirjoituskelejä.

Olen saanut uusia blogiystäviä ja seuraan säännöllisesti muutamia elämänmakuisia blogeja. Jokainen kommentti keskusteluosioissa ja tykkäys on tuntunut hyvältä. Yllättävän paljon olen saanut myös suullista palautetta ja tiedän että blogiani lukee moni sellainen, joka ei yleensä kommentoi nettiin. Kiitos näistä kaikista kommenteista! Ne ovat lämmittäneet mieltä. Tsemppaisin myös teitä painamaan joskus tykkää-painiketta tai kommentoimaan keskusteluosioon. Parasta polttoainetta uusien päivitysten tekoon onkin elävä keskustelu blogin sivuilla. Se on kaikkien lukijoiden nähtävillä.

Lopuksi vielä hiukan lisää säilöntä- ja kirppistunnelmia. Löysin kirppikseltä suloisia jälkiruokakulhoja 6 kappaletta hintaan 2,5 € kpl. Sarjasta ei ole tietoa, varmaan jostain 70-luvulta?

Tiedättekö mitä saa ämpärillisestä puolukkaa? 9 litraa puhdistettua marjaa ja litran roskaa: havunneulasia, lehtiä, 10 hämähäkkiä, sienenpalasia, raakoja marjoja, sammalta ja puolukanlehtiä.

Mitä saa siitä puhdistetusta puolukasta? Reipas 3 litraa mehutiivistettä ja 15 pikkupurkillista hilloa. Ainakin, jos epähuomiossa unohtaa hommata niitä lasipurkkeja ja joutuu säilömään Piltti-purkkeihin.

Ihanaa sadonkorjuuaikaa teille lukijoille! Vaikka pelloilta, metsistä ja puutarhoista korjataankin viimeisiä satoja, kangaskaapissa on talven varalle monta yllätystä. Mitähän kaikkea niistä tulee?

Kaksi mekkoa ja lilja

Toiset ne mekkoja tehtailee. Minä nyherrän hartaasti yhden kerrallaan, mutta nautinpa siitä kuitenkin. Liimakankaiden silittelystä, taskujen tikkaamisesta ja nappihalkioiden varovaisesta leikkaamisesta. Välillä tarkistelen Mekkotehdas-kirjastani, miten tuo vaihe menikään. Siitä se sitten pikkuhiljaa syntyy, omanlainen Alviina-mekko talven varalle. On mukavaa se.

Piristyksenä harmauteen sommittelin kirkkaankeltaiset taskut ja lisäsin punaisen napin. Mekkokangas on vanha aito Muijan pala, saatu äitimuorilta. Tuntui mukavan sileältä ja laskeutuvalta, ei ihan peruspuuvillaa. Taskukankaat on kirppislöytöjä, malliparka hyvin väsynyt ja jopa kuumeinen.

Toinen tai oikeastaan aiempi ja ensimmäinen mekkokokeiluni ihanasta kirjasta on tämä Riine-mekko. Kokosin sen todellakin erilaisista jämäpaloista, niin kuin ohjeessa suositellaan. Vihreitä hihahörselöitä lukuunottamatta kankaat ovat kirppistilkkuja, tyynyliinoja ja sen sellaisia. Paljon oli vaiheita mekkosessa ja sävyjä kankaissa. Kuitenkin, oli hauskaa se.

Takaa tämä mekko näyttää tältä.

Päällä ihan hyvä. Hihat ovat vielä vähän tärkkiset, mutta seuraavassa pesussa ne varmaan mukavasti löprähtävät. Toivottavasti. Ovat aavistuksen hassut näin. En tiedä, mitä tällä mekolla teen. Ehkä siitä tulee roolivaate keijuleikkeihin.

Sain kerran miehen mummolta lukinliljan, jolla on pieni tarina. Sen esiäiti on joskus kauan sitten tuotu pohjoiseen Helsingin herrastalosta, josta piika oli saanut viedä sen tuliaisena kotiinsa. Hän oli hoitanut sitä hyvin, ja antanut yhden verson mieheni mummolle. Sitä on jaeltu eteenpäin jo moniin koteihin. Meilläkin se on saanut jo yhden poikasen, vaikka hoito on ollut varmasti ohi ohjeiden. Jo toisen kerran ihastelemme sen kukintaa: hauraita isoja valkoisia kukkia, jotka tuoksuvat ihanalle, suorastaan hienostuneelle. Kelpaa siinä tuoksussa arkeansa elellä!

Kaunista arkea teillekin lukijani!