tiistai 30. lokakuuta 2012

Jämäkäärme


Joskus jossakin blogissa (en millään löytänyt sitä enää) näin jämälangoista neulotun superpitkän käärmeen. Ihastuin ideaan ja halusin samanlaisen! Mutta - niin saamaton ja hidas olen tuolla neulepuolella, että samantien jatkoin idean kehittelyä. Päätin tehdä käärmeen kangassuikaleista. Leikkelin vihreän ja ruskean sävyisiä suikaleita jämäkangaspaloista, sommittelin ja ompelin ne yhteen. Ja sitten vasta pysähdyin ihmettelemään, kuinka pitkä käärmeestä on tulossa. Aikamoisen pitkä! Hetken jopa mietin, laitanko käärmeen puoliksi ja teen kaksi lyhyempää luikertelijaa, mutta en tehnyt. Onneksi.

Nyt se on niin hauskan pitkä, että aivan joka kerta vieraaksi tulleet lapsetkin jututtavat sitä ja mellastavat sen kanssa ympäriinsä. Aika kovalle koetukselle käärme on kyllä joutunut, kun sitä kiskotaan itään ja länteen. Koristeeksi en sitä tehnyt, joten antaa mennä vaan. Ja välillä pyöritään käärmetanssia niin, että pää pökkyrällä kellahdetaan viimein kumoon. Onpahan sopivasti pehmustetta peffan alla.

 


Luikertelijalle tuli pituutta reilut neljä metriä. Suunnitelmissa on tehdä vielä käärmeelle pesä, mihin se voisi luikerrella välillä levähtämään. Olisko teillä ideoita, millainen se voisi olla?



   " Äiti, ota kuva, kun mää teen tästä semmosen kierrätyskeskuksen!"

perjantai 26. lokakuuta 2012

Tilkkutäkkiohje



Aika moni eksyy tänne blogiimme hakusanoilla tilkkutäkki ja ohje. Ompelin joku aika sitten tuon ruskean täkin suloiselle siskonpojalleni ja siitä asti olen tuumaillut, että postaanpa teille lukijoillemme, miten tällainen perusruututäkki valmistuu vaihe vaiheelta. Heti alkuun paljastan, että sen ompeleminen on tosi  helppoa ja onnistuu tavallisella ompelukoneella. Senkin paljastan, että en ole käynyt yhtään tilkkukurssia, vaan opetellut tämän oman tyylini ihan vaan kotona kokeillen. Ensimmäinen täkki saattaa viedä vähän aikaa, mutta seuraava tuleekin sitten nopeasti. Kas näin se tapahtuu:

1. Valmistele
Etsi sopivia kankaita tilkkuihin ja pese ja silitä ne. Parhaita ovat samanvahvuiset joustamattomat ja pienikuvioiset puuvillakankaat ja niitähän löytyy! Kotoa, mummoloista, kirppareilta ja kangaskaupoista. Täkin taustaksi sopii mainiosti mikrofleece, joka sekin kannattaa pestä ennen ompelua. Yksinkertaisemmillaan täkki syntyy näistä kahdesta materiaalista. (Jos haluat, voit tehdä täkin myös vuorellisena. Siihen parhaita materiaaleja ovat puuvillavanu tai flanelli, jotka nekin kannattaa kastella lämpimässä vedessä ennen ompelua. Vanu kutistuu tosi paljon ensimmäisessä pesussa! Jos käytät vuorta, tarvitset myös taustakankaan, joka voi olla vaikkapa isompi pala jostain täkkiin tulevasta tilkkukankaasta.)

Jos hurahduksesi tilkkutöihin on vakavanlaatuista, suosittelen ostamaan tilkkuleikkurin, alustan ja viivottimen. Näiden avulla leikkaaminen on suorastaan koukuttavaa! Leikkaan näilllä nykyään myös lasten paitojen kaulukset ja resorit: tuleepa täsmälleen sopivan levyistä!


2. Leikkaa
Laita silitetty kangas viivottimen alle viivottimen pitkä sivu kankaan langansuuntaan ja paina viivotinta vasemmalla kädellä, niin ettei kangas liiku. Leikkaa kangas viivottimen reunaa pitkin ensin sopivan leveäksi suikaleeksi ja sitten suikale ruuduiksi. Voit tarkistaa helposti viivottimen avulla, onko ruutu oikeasti neliö ja leikata ylimääräiset pienet suikaleet pois. Sopivankokoisia ruutuja vauvan täkkiin ovat esimerkiksi 12 cm x 12 cm ja 14 cm x 14 cm. Huomaa, että ruuduista tulee lopulta 2 cm pienempiä. (Vaihtoehtoisesti voit piirtää kankaan taakse viivottimen ja lyijykynän avulla ääriviivat ja sitten leikata.)


3. Sommittele
Tämä on ihan paras vaihe! =) Siirtele valmiita tilkkuja lattialla erilaisiin asetelmiin ja testaile, mikä kangas saa minkäkin kankaan hehkumaan. Helppo tapa saada nätti väritys on tehdä täkki samansävyisistä kankaista ja vuorotella tummilla ja vaaleilla ruuduilla. Jos kaipaat täkkiin jotain jujua, nappaa sekaan jokin tehosteväri (tässä keltainen) ja tee sitten mieluinen täkkiehdotelma. Nouse välillä seisomaan ja katsele suunnitelmaa kauempaa, siristele silmiäsi tai käytä pienentävää luuppia, jotta huomaat häiritsevät nurkkaukset. Kuten huomaatte, erilaiset pienet kuviot sopivat ihanasti tilkkutöihin! Kun olet tyytyväinen asetelmaan, jätä se vielä ompeluun asti paikalleen tai siirrä sellaiseen paikkaan, missä se ei mene sekaisin. Et ehkä muista järjestystä ulkoa. (Itse en ole vielä tyytyväinen tähän alla olevaan asetelmaan, mutta se on nyt tässä mallina. Tuo keltainen iso kuvio pitäisi siirtää reunemmas!)


4. Ompele
Tämä on se helppo vaihe tässä täkissä. Eli ompele suorallaompeleella oikeat puolet vastakkain ja tarkista paininjalan vierestä, että ompelet aina samalta etäisyydeltä, tässä se on 10 mm. Itse ompelen tilkut aina samassa järjestyksessä asetelman mukaisesti ylhäältä alas pitkiksi suikaleiksi ja huolittelen jokaisen sivun edestakaisinompeleella tilkun alussa ja lopussa. Tämä ei ole kuulemma välttämätöntä, mutta eipähän purkaudu!  


5. Silitä
Jäät kyllä kiinni, jos lintsaat tämän vaiheen. ;) Täkki näyttää sata kertaa paremmalta sileine saumoineen!! Silitä tilkut suikaleina ja ompele suikaleet suoraompeleella yhteen. Kun täkin tilkkukuvio on valmis, huolittele reunat isolla siksakilla ja silitä taas pitkät saumat auki. Silitä lopuksi vielä täkki päältä päin, niin näet miten ihanan tuotoksen olet saanut tehtyä!


6. Leikkaa tausta tai vuori
Itse leikkaan vasta tässä vaiheessa täkin taustan. Siitä tulee siis juuri samankokoinen kuin ommellusta täkistä. Jos teet täkkiin vuoren, leikkaa sekin samankokoiseksi.


7. Viimeistele
Ompele vielä lopuksi kaikki kappaleet kiinni toisiinsa samalla perussuoraompeleella, mutta muista jättää pitkälle sivulle noin 15 cm:n aukko! Ompele aluksi ja lopuksi edestakaisinommelta. Kun olet ommellut täkin eri puolet kiinni toisiinsa, leikkaa nurkista pois kolmiot. Katso vihreä kangas. Tällöin nurkasta tulee terävämpi ja nätimpi. (Huom! Jos teet vanuversion, kankaiden järjestys on seuraava: Laita tilkkutyö ja taustakangas oikeat puolet vastakkain ja laita lopuksi vanu siihen päälle ja ompele 1 cm:n päästä täkki kiinni. Muista jättää kääntöaukko!) 

Käännä täkki oikein päin ja auo sivusaumat neulan avulla kunnolla auki ja ompele kääntöaukko käsin pikkupistoin kiinni. Silitä täkki. Jos haluat, voit tikata pitkällä tikillä täkkiin mukavia kuvioita, mutta se ei ole välttämätöntä, koska täkki on kiinni reunoistaan. Itse tikkaan usein lopuksi peittoon vielä puolen sentin päästä reunasta sellaisen pienen reunuksen, jotta täkki pysyy kuosissaan.


Käytä täkkiä ja nauti sen värimaailmasta. Vauvantäkki taipuu moneen tilanteeseen: lämmikkeeksi, suojaksi ja alustaksi. Tulipa omasta tilkkutyöstäsi sitten päiväpeite, tyyny tai pikku täkki, siinä näkyy  aina ompelijan persoonallinen värimaku ja se levittää  kodikkuutta ympärilleen.

Tämän blogin aikaisempia tilkkutöitä voit katsella tunnisteluettelosta tuosta blogin oikeasta sivupalkista. 

Tilkkuiloa teille kaikille kankaiden silppuajille!


maanantai 22. lokakuuta 2012

Ja sitten arvottiin


Arvonta-aika umpeutui eilen keskiyön kellojen kumahdellessa. Ja nyt on aika kertoa arvonnan voittajat.


Virkavalta ehti valvomaan ja suorittamaan arvonnan liikenteenohjauksen lomassa.


 H i l i r i m p s i s   h u i t r u m p i s . . .

Ken voitti?

Marimekon pussukan ja pillerirasian voitti:


 Jotain itsetehtyä eli kangaskassin voitti:

 
Onnea voittajille! Ottakaa yhteyttä sähköosoitteeseemme, niin tiedämme minne voitot toimitamme.

Kiitos kaikille osallistujille!


torstai 18. lokakuuta 2012

Vetskaripäiväpeite

Minua on aina ärsyttänyt sängyn petaaminen.

Erityisen räiskyvää ärsytys on ollut silloin, kun päiväpeitettä on joutunut tunkemaan kynsinauhat verillä laidan ja patjan väliin. Kun meille hommattiin pinnakerrossänky, ärsytys kasvoi sellaisiin mittoihin, että petaaminen tyystin jäi. Sängyt lojuivat päivät pitkät avoimina. Peitot ja tyynyt olivat kuin tarjolla kaikenlaisiin majanrakentajaisiin, haamuleikkeihin ja muihin. Ja kun leikki loppui, peitot jäivät pötköttelemään millon minnekin. Niiden yli hyppiessä, päätin useamman kerran, että huomenna sen aloitan. Huomenna. 


Useamman vuoden olen ihaillut AVA Roomin ideaa vetoketjuilla varustetuista päiväpeitteistä. Tee se itse- naisena olen kuitenkin aina ajatellut tehdä peitteet itse. Kun ompelupiiri alkoi syksyllä, päätin viimein aloittaa projektin.  Ja nyt meillä pedataan lastensängytkin!


Kangas on peräisin Finlaysonin kesäalesta. Vielä halvemmaksi tuli ostaa Iltasatu-kangas lasten pussilakanasetiksi pakattuna. Yhdestä pussilakanasta tuli päiväpeite kahteeen sänkyyn, kun "vuorikankaana" käytin yksiväristä lakanakangasta. Vetoketjua löysin edullisesti paikallisesta verhoiluliikkeestä.



Ison urakan päätteeksi voin nyt tyytyväisnä hymistä ja ilomielin hyrskytellä vetskarit kiinni!
  "Mikäs tässä on unikavereita ootellessa?", tuumasivat Piipitkin sängynlaidalla rennosti notkuen.


P.S. Muistathan arvonnan! Arvonta-aikaa jäljellä 3 päivää.


lauantai 13. lokakuuta 2012

Arvonta!

ARVONTA-AIKA UMPEUTUNUT!

Lupasimme blogin uudistumisen ja ihan vain syksyn kunniaksi järjestää arvonnan. Tästä päivästä se alkakoon!

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen sunnuntaihin 21.10.2012 klo 24 mennessä. Jos kommentoit anonyyminä, muistathan jättää tunnistettavan nimimerkin. 

Ja te ihanat lukijamme saatte ekstrana toisen arvan. <3 Sen saavat myös kaikki ne, jotka tässä vaiheessa kirjautuvat lukijoiksemme. Ilmoitattehan vielä, monellako arvalla olette mukana. Tuloksista kerromme hetimmiten, kun arvonta on suoritettu.

1. palkinto: Marimekon pussukka ja pillerirasia


2. palkinto on yllätyspalkinto, mutta sen verran paljastamme, että se on jotain itsetehtyä. :)


O n n e a   a r v o n t a a n !



lauantai 6. lokakuuta 2012

Maamaatuskan syysruska

Nyt on maa ja puut ihan liekeissä. Ne uhmaavat harmaita vetisteleviä pilviä ja syttyvät palamaan aina kun aurinko heittää yksinäisen säteen niitä kohti. Silloin ei tunnu harmaalta, ei ollenkaan!

Uhmataan mekin vaan kaikki pieniin ja suuriin lankarulliin hurahtaneet näitä sadekelejä ja näperrellään värikkäitä ja lämpimiä vaatteita ja mitä lie kaikkea ihanaa. Vaaleanpunaiseenkin saattaa näin syyspuuskassa tarttua innokkaasti, varsinkin jos saa kaupan päälle ihastuttavia venäjänmaan mummoja koreine huiveineen. Onhan niistä eräs runoilijakin saanut inspiraatiota ja sanaseppoillut:

Puuruska, maaruska
maamaatuskan syystuska.
Risto Rasa



Näin jossakin ruotsalaisessa blogissa kauan sitten tällä tyylillä tehtyjä aikuisten paitoja. Olivat hienoja ja jäivät vaivaamaan. Silppusinpa sitten iltana muuana collegepaloja ja huomasin, että tällä tyylillä saa vähän pienemmistäkin kangaspaloista (30 -  40 cm) ihan oikian näköisiä paitoja. Vai mitä sanotte?


Muuten oon ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta tämän vaaleanpunaisen maatuskapaidan kaulus on hiukan löysä. Äläkää tehkö samaa virhettä, että mittaatta kaula-aukon pituuden hieman venyttäen, jolloin resoriakin tulee liikaa! Onneksi tämä tulee omalle tytölle.


Nyt kävi niin, että ompelin vahingossa samasta kankaasta samaa kokoa olevan paidan tyttöjen kaappiin. Tämä ei siis olekaan kovin välttämätön tekele meillä. Jos jotain kiinnostaa tämä alimmainen paita, niin voisin myydä sen. Materiaalit ovat Ottobrelta ostettu ruskeapohjainen pöllöcollege ja olkapäillä Metsolan tummanruskeaa ruutujoustofroteeta ja resoritkin ovat Metsolan pakoilta. Koko on 86 cm ja menee kyllä kauan. Vanhempi piti yksvuotiaasta kaksvuotiaaksi.

Sen verran nämä syystuulet ovat täällä blogissamme tuivertaneet, että olemme päättäneet pitää piakkoin arvonnan teille kaikille blogimme ystäville. Siitä kuulette kohta lisää. Teitä uusia lukijoitakin nyt tullut, lämpimästi tervetuloa! Toivottavasti saatte inspiraatiota ja viihdytte! =)