Äiti se ompeli pimpeli pompeli

Olipa kerran pieni ompelupiiri, jossa haastettiin toinen toisiaan ompelemaan isälle marraskuun juhlapäiväksi collegehousut. Tämän tarinan nainen innostui haasteesta kovasti, sillä hänen miehensä rakasti kotihousuja ja erityisesti collegeja. Muistoissa oli vieläkin lämpimänä, miten edelliset Puma-merkkiset collegehousut oli otettu taannoin niin riemulla vastaan. Nyt nuo pumat olivat jo polvista aivan puhki kuluneet, ja niinpä idea uusista vieläpä itse ommelluista lahjapöksyistä osui ja upposi.

Isäinpäivä hurahti kuitenkin salakavalasti ohitse pienen vauvan kanssa häärätessä, joten katse kääntyi pian tulevaan jouluun. "Nyt on hetkeni koittanut!" ilakoi nainen, kun isä otti vanhemmat lapsoset mukaan ja antoi äidille kokonaisen viikonlopun omaa aikaa ommella ja valmistella joulua. Kun ovi paukahti kiinni, nainen tarttui saksiin ja leikkeli surutta entiset rakkaat pumat saumoista auki. Nuo Pumat olivat kuulemma juuri oikean malliset: sopivan väljät ja kuitenkin tarpeeksi napakat. Nainen  kaivoi Eurokankaan pussista harmaata collegea ja ryhtyi leikkelemään. Iloisesti sujui se touhu ja vauvakin älysi antaa ompelurauhan. Kangaskaupan myyjä oli kannustanut ompelemaan heti kankaasta, nimittäin kutistuspesuun ei tällä kertaa ollut aikaa, pitihän housujen olla jouluyllätys. 

Joulu juhla riemuisa tuntui erityiseltä. Vuoden takainen raksaressi oli kuin poispyyhitty ja palkintona pallonkasvatuksesta jokelteli pieni suloinen nyytti vaunuissaan. Lahjoja avatessa jännitys huipentui korkeuksiin ja voi sitä iloa, kun isä avasi lahjansa ja löysi sieltä uudet pehmeät kotipöksyt! Entiset olivatkin mystisesti kadonneet, ja miehellä oli siitä jo kerennyt tulla levoton mieli. Koko joulun ajan housut olivat menossa mukana, jos eivät isällä jalassa, niin sitten lasten leikeissä karhuasuna.

Mutta, niin kuin kaikki ihana, nämäkin juhlapyhät olivat pian ohi, ja arki alkoi. Silloin työnnettiin lahjahousutkin ensimmäistä kertaa pyykkikoneen uumeniin. Ja kuinka ollakaan! Niitä ei ollut enää tuntea entisikseen pesun jälkeen. Paitsi, että niistä olivat kadonneet kaikki jouluherkkujen tahrat, ne olivat päättäneet myös kutistua reilusti. Lahkeet olivat yli 10 senttimetriä lyhemmät kuin jouluaattona. Mies vihelteli huolettomana ja puki ylleen nilkkavillat paljastavat puolipöksyt. "Voin minä näitäkin pitää", hän lupautui kiltisti. 

Aikansa paljaita nilkkoja seuranneena naisen alkoi käydä sääliksi miestään. Häntä myös hävetti oma epäonnistuminen ompeluasiassa. Tietysti college kutistuu, ja vielä reilusti. Miten se siinä ompeluhuumassa saattoikin unhoittua! "Teen uudet ja paremmat", päätti nainen.

Keväällä perheen loma tähdättiin Kainuussa niin, että ompelija pääsi juuri oikealla kellonlyömällä käymään R-Collectionin tehtaanmyymälässä. Mikä aarreaitta se olikaan, täynnänsä laadukasta kotimaista puuvillaa! "Nyt voin tehdä miehelle uudet ja vieläpä kestävät kotihousut!" iloitsi nainen. Iloon taisi sekoittua hieman liikaa innostusta, sillä kotona nainen huomasi, että jostain kumman syystä hän oli ostanutkin harmaata collegea vain metrin. Eihän siitä määrästä saa miehelle housuja! Onneksi apu oli lähellä, nimittäin samalla viikolla kun he palasivat reissustaan, avattiin kotipaikkakunnallekin R-Collectionin tehtaanmyymälä. Ei mennyt kuin yksi pieni kesäkausi, kun nainen uskaltautui uuteen housuyritykseen. Ensin toki piti pestä kangas. Sitten leikata.

Tällä kertaa totuus paljastui jo ensimmäisellä kokeilukerralla. Nimittäin nämä housut olivat slim fit sanan varsinaisessa merkityksessään. Tarkemmin asiaa mietittyään, nainen muisti, ettei ollut lisännyt hienoihin Puma-kaavoihinsa saumavaroja. "Hmm, kyllähän näitäkin pitää", lohdutteli mies. Tästä lähtien hän tallasi kotinsa lattioita vuorotellen nilkkavillapöksyissä ja slim fit -verkkareissa, joissa oli kapeuden vastapainona liian löysä vyötärö.

Sopivassa sisupuuskassa nainen marssi vielä kerran tuohon parhaaseen college-kauppaan. "Haluan harmaata collegea kaksi metriä", hän sanoi heti ovesta astuttuaan. Mutta kaupassa ei enää ollutkaan harmaata kangasta. Oli armeijan vihreää, haaleaa sinistä ja muita houkuttelevia vaihtoehtoja. Nainen ei tiennyt mitä seuraavaksi tekisi. Hänen päänsä löi jonkin aikaa suorastaan tyhjää. "Haluaisitko, että yrittäisin tilata sinulle tehtaalta harmaata collegea?" myyjä tiedusteli ystävällisesti. "Kyllä", huokaisi nainen onnellisena. Ja parin viikon päästä nainen sai peräti kuusi metriä ihanaa täydellisenharmaata collegea suoraan tehtaalta. Kieli keskellä suuta hän pesi kankaanpätkän. Leikkasi housunkappaleet. Ompeli sitäkin huolellisemmin. 

Se ei ollut juhlapäivä, kun housut valmistuivat. Ehkä se oli tiistai tai keskiviikko. Mies tuli töistä kotiin ja sai syliinsä pehmeän harmaan paketin. "Kokeilehan", kannusti nainen elohiiri silmäkulmassa vipattaen. Mies keskittyi tilanteeseen ja kokeili. Venytteli vyötäröä ja kokeili taskujen korkeutta ja resoreiden venyvyyttä. Housuissa oli jotain tuttua. Niissä ei ollut mitään spesiaalia ja istuivat kuin ne vanhat kunnon Pumat. Niissä ei varsinaisesti mikään häirinnyt. Nainen katseli housuja ja miestään, ja jostain syystä elohiiri rauhoittui päiväunille. "Nämä nyt olivat sellainen perusompelus", nainen harjoitteli kommentoimaan. "Osallistuin vain yhteen pieneen haasteeseen ja tekaisin nämä pöksyt. Niinhän se menee."