Kirjoneuleet ovat heikkouteni. Siitä asti, kun olen oppinut kutomaan, olen pohtinut näkemiäni kirjoneuleita, että mitenkähän tuo kuvio on tehty. Kyllä on sitten hauska sattua jonoon sellaisen ihmisen taakse, jolla on oikein monimutkaisesti kudottu kuvioneule päällään. Väkisinkin alkaa miettiä, että miten noita kahta lankaa on pitänyt vuorotella, että on tullut tuollainen kaunis symmetrinen kuvio. Siinä taittuu hupaisasti hetki ja toinenkin. (Olen minä yhtä norjalaisneuletta aloittanutkin, yläasteella. Se ei ole vielä ihan valmis. Hylkäsin sen tuosta noin vain lapsuudenkotiini, kun lehahdin maailmalle, mutta jotenkin se on takertunut takaisin matkaani. Tuolla se nyt vaatehuoneessa odottelee pussissa toinen hiha puikoilla. Ei siitä sen enempää.)
No, jotain näissä on. Joku viisas on tämänkin kauniin kuvion suunnitellut ja ehkä joku toinen henkilö toteuttanut, oikein sataprosenttisesta villasta. Sitten sen on ostanut joku nainen itselleen lämmittimeksi kenties isolla rahalla ja lopulta minä ostin sen häneltä kahdella eurolla (!). Mainittakoon, että tätä hypisteli kirpparilla myös vanhempi rouva, joka onneksi luovutti takin minulle, koska se olisi ollut hänelle liian kuuma.
No, jotain näissä on. Joku viisas on tämänkin kauniin kuvion suunnitellut ja ehkä joku toinen henkilö toteuttanut, oikein sataprosenttisesta villasta. Sitten sen on ostanut joku nainen itselleen lämmittimeksi kenties isolla rahalla ja lopulta minä ostin sen häneltä kahdella eurolla (!). Mainittakoon, että tätä hypisteli kirpparilla myös vanhempi rouva, joka onneksi luovutti takin minulle, koska se olisi ollut hänelle liian kuuma.
Minullakin oli alunperin hellemmät tunteet tätä ihanuutta kohtaan, mutta kirppiskaverini innoittamana oivalsin, että siitähän tulisi ihana lämmin syystakki tytölle. Kuului tussin kahinaa, ja se oli piirretty pilalle, ja saksien suihketta ja se oli leikattu palasiksi, ja Berninan surinaa ja se oli ommeltu valmiiksi. Eipä mennyt kauaa! Ei tarvinnut väkertää kaulusten, hihojen eikä nappien kanssa, koska ne olivat jo valmiiksi paikoillaan.
Kaveriksi syystakki sai kirjotut tumput. Mitä siitä, jos takin omistaja ei olekaan enää tumppuiässä? Annetaan ne jollekin sellaiselle, joka on. Kaulusta nostin vähän korkeammaksi, ettei kaula palellu syysviimassa. ja hihat muutin ragla-malliin. En sitten jaksanut kutoa tytölle kaunista neuletakkia, josta rauhallisina hetkinä haaveilen ja jota ei vaan löyty kaupastakaan, vaan oikaisin, ihan pikkuisen vain. Samalla annan luvan muillekin kokeilla samaa. Ei ollenkaan hassumpaa.
