sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Harakanpoikia ja tulvavesiä



Lapset saivat odotetun pienen serkkupojan ja sen jälkeen tuli kevät. Mikä ihana aika syntyä maailmaan, kun kaikki luonnossa alkaa alusta ja kasvaa yhtä aikaa! Pienelle harakanpojalle keväät ovat tästälähin aina erityisiä ja odotettuja. Ompelin yksinkertaisen viltin hänelle Marimekon raitatrikoosta ja turkoosista mikrofleecestä. Pyöristin reunat ja laiton merkin. Tähän voi sitten kääräistä jos tulee kylmä.

Ehkä sinä et mikään ihme olekaan.
Koko olemassaolo on. Maailma, tajunta, ihminen.
Sinä vain palautat sen meille,
palautat sen silmiemme eteen. Sisimpäämme.


Lassi Nummi






Kaksijapuolivuotias on siinä iässä, että saa valita tilanteen mukaan, onko iso vai pieni. Jos rapistellaan karkkia, ollaan isoja, mutta aikuisten kanssa syödessä pöydän päälle yltää vain leuka, jos sekään.

Tämä koroke on ollut to do -listalla ja jonkin aikaa. Ensin piirsin kaavan ja leikkasin kankaat, sitten mies sahasi vakaalla kädellään superlonista sopivat palaset sisuksiin ja lopuksi ompelin päällisen. Koroke pysyy paikallaan tarranauhojen avulla. Taakse jätin halkion, josta änkesin superloninpalat paikoilleen. En tiedä onko tämä kaunis ja kestävä, mutta ainakin se poisti yhden jatkuvan ongelman arjestamme: kilpailun syöttötuolista.


Meillä on oltu sairaita ja ollaan edelleen. Kävimme pienellä kevätajelulla kuitenkin lasten kanssa katselemassa tulvivia jokia. Heti kun näimme tutun kosken, ihan huikaisi! Siinä oli ihan eri tavalla voimaa kuin talven kangistamassa hiljaisessa virrassa. Lapsikin supatti ihmeissään: "Äiti kuuntele, tuota vettä."

Nautitaan keväästä!


3 kommenttia:

  1. Peitto on ihana, pienet pojat ovat ihania, Lassi Nummen sanat ovat ihania!

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea tuo koroke! :)
    Huomasithan tunnustuksen Sinulle blogissani? :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos maria! Lassi Nummella on tosiaan muitakin ihania runoja. Ja sinulla on onni ihastella ihan omia pieniä poikia ja heidän juttujaan.

    kehrä: Joo, kyllä tuo koroke ihan jees on käytössä. Sainpahan tehtyä kun se on mielessä pyöriny. Kiitos tunnustuksesta! =) Sepä ilahutti.

    VastaaPoista