maanantai 23. helmikuuta 2015

Pitsisomistuksia pikkumekkoihin




 

Pikkusiskon kanssa innostuttiin tässä taannoin kokeilemaan pitsikauluksen tekemistä painamalla. Siitä tuli tosi kiva ja ajattelin, että tuommoisen teen joskus omankin tyttären mekkoon. Ennen sitä ompelin kuitenkin ystävän vauvalle vauvalahjaksi pikkutunikan, johon painoin samanlaisen pitsikauluksen. Painettu kaulus pysyy hyvin menossa mukana, ja on helpompi käyttää verrattuna niihin meidän lapsuudessa käytettyihin irtokauluksiin. 


Jotta sain kauluksesta siistimmän näköisen, en kantannut sitä tavalliseen tapaan resorilla, vaan huolittelin sen kaitaleella. Raglansaumaan laitoin vielä nepparit pukemisen helpottamiseksi. Ja koska kaavana oli tietenkin joku perusraglanpusero, josta lähdin liikenteeseen, ei kauluksesta ihan ensiyrittämällä tullut istuva. Seuraavalla kerralla yritin muistaa kaikki muutokset, mutta en silti muistanut.



Pitsikuvio jatkuu takapuolelle. Tuo on siitä armollinen kuvio, että saumakohdissa ei ole niin justiinsa, meneekö kuvio kohdilleen. Pitsikaulukselta näyttää, ja se riittää.



Viimein pääsin tekemään pitsikaulusta myös meidän pikkuneitin mekkoon. Pitsikuvion oon siis painanut ennen ompelemista, jolloin se onnistuu vielä oikein näppärästi. Eikä silläkään tosiaan ole tässä kuviossa merkitystä, että väliin jää "tyhjää", eikä kuvio jatku saumattomasti heti seuraavaan kappaleeseen. 
 

Kauluksen huolittelin taasen kaitaleella ja tosiaan taistelin sen kanssa nytkin. Ehkä ensi kerralla etsin puserokaavan, jonka kaulus on tarkoitettu nimenomaan kaitaleella huoliteltavaksi.


Tähän mekkoseen ompelin vyötärölle vähän ryppyä käyttäen alulankana ohutta kumilankaa.  



Kuvausassistentin mielestä lasit olis passannut hyvin tyyliin, mutta nokanvarsi ei vielä jaksanut kannetalle noin isoja laseja.



Kun kerran ollaan tässä pitsiteemassa, niin vielä muutama kuva numeromekosta, jonka tein tyttösen 1-vuotissynttäreille. Aikaisemmin olenkin kertonut niistä synttäripuseroista, joita olen pojille tehnyt. Nyt sai alkunsa myös tyttöjen synttärimekkosarja. Ykkösen painoin samaisella pitsiseulalla kuin edellä, mutta otin mukaan vain ykkösen verran pitsiä. Leikkasin siis ensin kaavapaperiin ykkösen muotoisen aukon. Kun paperin kiinnitti pitsiseulan päälle, väri pääsi läpi vain aukon kohdalta. Helppoa ja nopeaa, niinkuin synttäripuseroiden numeroiden tekemisen kuuluukin olla. Niillä kun on tapana valmistua juuri ennen h-hetkeä. Tähän mekkoon kokeilin tuollaista kellomaista röyhelökaitaletta helmaan. Nyt se menee hyvin mekkona tai sitten tunikana legginsien kanssa.



Eiköhän se kevät ja aurinkonpaiste sieltä taas tule virkistämään meidänkin blogia! :)



14 kommenttia:

  1. Tosi hienoja pitsikauluksia, varsinkin tuossa mustassa. Pinterestissä ihailin samanmoisia, pakko ehkä nyt itsekin tuota kokeilla johonkin kesäpaitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voi, kesäpaitoihinkin nuo pitsit sopis mahtavasti. Kokeile ihmeessä!

      Poista
  2. Suloisia kauluksia, vaatteita ja prinsessoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kummasti muuttaa yksivärisen trikoon ilmettä, kun painaa siihen jotain. :)

      Poista
  3. Voi, onpa kiva idea! Kaunis toteutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana tuo tumma mekko! Missä teet seulat?

      Poista
    2. Kiitos! Teen seulat nykyään kotona. Tilattiin siskon kans Emo- tuotannolta se valotuslamppu ja muut härpäkkeet, joten nyt voi valotella, kuinka paljon vaan jaksaa ja ehtii. Aikasemmin tein seulat kanslaisopiston kankaanpainokurssilla.

      Poista
  4. Ihana tytöntyllerö! Ja hyvin onnistuneita vaatteita. Tekniikkakin on selvästi hioutunut niistä syksyisistä kokeiluista. :)

    Oliko sulla ekaluokan kuvassa just tummansininen mekko valkoisin kauluksin...?

    T.pikkusisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, tekniikka vähän hioutui! ;)
      Enpä muistanut sitä kuvaa, mutta totta tosiaan - samaisella yhdistelmällä mulla oli vaatteet silloin. :)

      Poista
  5. Heh. Kävin pari tuntia sitten hamstraamassa säkillisen kolitseja ja trikoita. Värit vaan oli synkähköjä, ja mietin, että miten saisin mustaa, harmaata ja tummansinistä tyttömäiseksi. Ruokaa niellessä tuli sitten ajatus, että osaisinpa painaa pitsikuvioita niin kuin vain Lotta osaa. Sitten tulin koneelle ja kappas. :D
    Ihana malli tuossa sinisessä mekossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma! Tuuppa kankaitten kans käymään, niin painetaan pitsiä. :) Ihan varmasti sinäkin osaat.

      Poista
  6. Nyt vasta selviän kommentoimaan tätä ihanaa päivitystä! Todella kaunis ja suloinen mekkoidea. Neitikin niin hienona hattuineen. <3 Yksivärinenkin kangas piristyy heti pitsikauluksesta. Käytitkö siis collegea vai trikoota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo hattu löytyi joskus kirppikseltä ja sille on kyllä ollu käyttöä.
      Kankaana noissa kaikissa mekoissa on trikoo.

      Poista
  7. Tulin vaan päivittelemään, että jopas teillä on iso tyttö jo! <3

    VastaaPoista