Nukkeäidin haaveita

Viisivuotiaan kanssa saan kurkata uudelleen valloittaviin leikkimaailmoihin, mutta joskus joudun myös toteamaan, että tämä tilanne taitaa olla sitä kuuluisaa kasvatuspuolta vanhemmuudesta. Äidin mielestä legot voisi joskus kerätä leikkien päätteeksi ja ruokapöydässäkin olisi suotavaa näyttää muultakin kuin löysältä spagetilta, joka liukuu lattialle ruuantähteiden seuraksi. 

Otin syksyllä avukseni The Raksit. Saat raksin, jos syöt siististi ruokasi loppuun ja viet astiat tiskipöydälle ynnä muuta kehittävää. Lapsi innostui kun kuuli, että tietyllä raksimäärällä saa valita jonkun mieluisan ompeluksen. Hän alkoi haaveilla nuken rintarepusta. Sovimme mistä pikku tehtävistä saa yhden raksin. Jossain vaiheessa rakseja oli sen verran kuin oli sovittukin. Silloin tuli äidin vuoro tsempata ja täyttää lupaukset.     

Rintarepun kaava löytyy vanhasta Ottobre-lehdestä 1/2003, jossa on myös muita nukkejuttuja. Ostin ensin tuon soljen ja sitten vasta huomasin, että kaavoissa hihnat olivat puolet leveämpiä. Noo, toimii se tällaisilla ohuemmillakin hihnoilla. Malli on periaatteessa yksinkertainen, mutta niin olen vissiin minäkin. Meni oma aikansa, että osasin koota rintarepun oikein. Virheitä siis tuli, niin kuin yleensäkin. Esimerkiksi tuossa soljen kohdalla olisi pitänyt olla pitkä vyöhihna, mutta minä ompelin siihen lyhyen olkahihnan, joten jouduin virittelemään tuollaisen kuminauhajutun siihen. Päälliseksi tyttö valitsi vanhaa sydänkangasta ja vuoreksi pehmeää joustavaa mitälie-collegea. Ohjeessa käskettiin värkkäämään liimavanun kanssa, mutta minä en jaksanut, joten oikaisin vähän. Hyvin toimii näinkin.

Tässä vielä kuvia rintarepusta ensin edestä ja sitten takaa. Neljä painonappiakin puristin pihdeillä tuohon. Vielä tämä rintareppu pitää laittaa äidin avustuksella päälle, mutta eiköhän tyttö opi pian sen itsekin vyöttämään. Olipa muuten hellyttävää seurata, miten nukke kulki pitkään leikeissä tuossa pikkumamman mukana. Kätevästi hoituivat muut leikkiaskareet tälläisenkin varustuksen kera. 

Säädin rintarepun tytön mittoihin sopivaksi. Menee se nyt jonkun aikaa ainakin. Viisaampi olisi voinut tehdä vaikka säädettäviä hihnoja.

Laitan samalla muistiin tähän itselle, että tuo tytön päällä oleva tunika on tehty myös haaveilun herkistämänä. Nimittäin kun tämä SK 9/2014 kolahti postista, ihastui tyttö tähän paitamalliin aivan täysin. Hän jopa nukkui lehti kainalossa ja huokaili välillä: "Äiti kato, eikö ookki aivan ihanat vaatteet tuolla tytöllä?" Kaapista sattui löytymään tuota Ottobrelta ostettua alekangasta, jonka toinen puoli on tuo marjapuuronpunainen ja toinen oranssi. Kangas on ihanan pehmeää ja lämmintä ja molempia puolia voi hyvin käyttää. Piristin kokonaisuutta Hilcon raitatrikoolla ja pinkillä kantilla. Kaavan otin lopulta muualta, koska tämä alkuperäinen näytti jotenkin kankealta mallilta.

Testasin saumurin laakasaumaa tähän helmaan. Ommel ei näyttänyt ihan siltä, miltä olisi pitänyt, mutta lopulta ihastuin ompeleen nurjaan puoleen ja tein sillä tuon kankaiden saumakohdan. Ehkä nämä kankaat olivat liian paksuja laakasaumaan.

Vielä vähän aikaa sitten emme kaivanneet nuken rintareppua taloomme, nyt olemme siitä aivan innoissamme ja se houkuttee uusiin leikkeihin. Ehkä me tytön kanssa viisastuimme matkan varrella, ehkä emme. Sellaista se kasvattaminen on, ja ompeleminen.