tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesätakkeja pikkuneidille


Niin se vain tuli aika, että minäkin näpertelen rusettivaatteita ja pinkkejä takkeja! Parin pojan jälkeen on kyllä ollut niin mukava ommella tyttöjen vaatteita. Kesä vaan pääsi taas yllättämään, vaikka monena vuonna se onkin kevään jälkeen uskollisesti saapunut. Kiireellä piti nämäkin vaatteet saada valmiiksi ja käyttöön, kun nurmi alkoi vihertää ja aurinko paistaa.



Viime vuonna tein tällaisen samantyylisen vuoritetun collegetakin kaukalovauvalle. Sitä tuli käytettyä tosi paljon, minkä vuoksi päätin tällekin kesää ommella pehmoisen, hupullisen lämmikkeen. Kankaan oon ostanut Metsolasta ja kaavan pohjana käytin Ottobren Sweetheart -hupputakin kaavaa (4/2013). Huppua muokkasin ja laitoin nappien sijaan vetoketjun.



Ompelupiirissä muutama äiti taiteili rusetteja huppujen piristykseksi tyttöjen vaatteisiin, ja koska se näytti vaan niin nätiltä, minäkin päätin kokeilla. Muokkasin takin huppua niin, että siihen tuli tuo keskikaitale, jonka saumoihin sain rusetin päät upotettua. Hauska pieni yksityiskohta siinä nyt komeilee.



Kesän tulo näkyy meidän pihalla siinäkin, että kesälampaat ovat saapuneet. Tänä vuonna meillä on erityisen kesyjä lampaita, joita kiinnostaa mm. kuivuneet ruusunkukat. Ja mikäs sen mukavampaa lapsista kuin syöttää lampaille herkkuja!



Toinen takki syntyi Rockserin anorakkikankaasta. Löydettiin siskon kanssa Kajaanin tehtaanmyymälän kangaspuolelta sopivan pitkä soiro jotain testipalaa, josta saatiin molemmat tehtyä tytöillemme takit. Vähän piti purkaa testiompeluksia, mutta muuten kangas oli oikein hyvä ja sopiva pikkutakin ompeluun.



Yritin vähän matkia Rockserin vetoketjutakkeja tuossa hupun ja kauluksen seutuvilla, mutta ei siitä nyt ihan samanlainen tullut. Onpahan nyt kuitenkin sopiva takki, kun noin pientä kokoa ei Rockseri valmista takkien puolella.


Takki on ihan pinkki. Yltäpäältä se on pinkki ja kun pikkutyttöjen kengissäkin näyttää olevan lähes aina pinkkiä, niin on nyt sitten pinkkiä kerrakseen! Kyllä siinä on kanarouvillakin päivittelemistä.




Toivotaan, että koko kesä ei mene takkeihin verhoutuen. Voisin vaikka seuraavaksi alkaa hellemekkoja ommella. Ettei vaan tuu taas kiirus! :)


9 kommenttia:

  1. Onpa tosi herkkuja takkeja, tuo ylin on kuin mariannekarkki!
    Ja pinkki on aina pinkki :) Voi olla, että vuosien varrella sen merkitys kasvaa. Meillä ainakin tällä hetkellä kaikki on ihanaa, jos on vain pinkkiä ja kiiltävää lisäksi!

    VastaaPoista
  2. Onpa tosi herkkuja takkeja, tuo ylin on kuin mariannekarkki!
    Ja pinkki on aina pinkki :) Voi olla, että vuosien varrella sen merkitys kasvaa. Meillä ainakin tällä hetkellä kaikki on ihanaa, jos on vain pinkkiä ja kiiltävää lisäksi!

    VastaaPoista
  3. Marianne-takin rusetti on piste iin päälle. Kyllä minunkin pitää saada tälle kesälle joku rusettivaate aikaiseksi, kun olen niitä koko talven ja kevään kuvista ihastellut. :)

    VastaaPoista
  4. Upeita takkeja molemmat :-)! Voi tuo pinkki on ihan kuin karamelli ja niin hyvän mallinen vielä. Teillä on ollut tuuria, kun saitte tuota anorakkikangasta, niitä ei taida pop-up myynnissä ollakaan. Minusta ne lasten valmiit anorakit näyttää ihan telttamaisen leveiltä, tuo sinun versio paremman näköinen :-)!

    VastaaPoista
  5. Täällä on takki vielä ompelematta... :/ Ja sullakin on tainnut suunnitelmat muuttua matkan varrella. Mutta kivoja takkeja olet tehnyt. Milloinhan sitä itse ehtisi/jaksaisi taas ommella... T. Kretu

    VastaaPoista
  6. Suloiset takit! ..ja ihania kuvia! Päätin joku aika sitte, ettei maksa vaivaa tehä lapsille takkeja enää, varsinkaan pojille ..mut melkeen näistä jo innostuin..tuo.vadelma sopis meidänkin nuoremmalle typylle! ;)

    VastaaPoista
  7. Hyvät hyssykät miten sievä karkkitakki :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista! :) Mullakin oli päätös tehtynä, että takit ostan valmiina, mutta niinpä vain huomasin jossain vaiheessa ompelevani TAKKIA. Tämän sain sentään tehtyä loppuun asti, ja aivan mieluhinen tuntuu olevan käyttäjänkin mielestä. :)

    VastaaPoista