Siksak-leggareita

Johan se joutui se armas aika, että uskaltauduin ompelemaan omaan vaatekaappiin jotain. Leggareita kaksin kappalein sinne putkahti, ja heti tuntui, että sieltä kaapista löytyi monta vanhaa yläosaa näille kaveriksi. Kangasta jäi sen verran jäljelle, että sain pikkulikoillekin muutamat pöksyt. Nyt me voidaan samistella ja sekös tyttöjä naurattaa!

Kaavat omiin housuihin tein siten, että leikkasin vanhat lempilegginssini saumoista "auki" ja taputtelin kankaiden päälle ja leikkasin pienin saumavaroin. Vyötärökohta on tehty kaitaleella ja leveällä kuminauhalla. Ekologisena, laiskana ihmisenä hyödynsin toisiin housuihin niiden entisten pöksyjen kuminauharenkaan. Mustavalkoinen kangas on Metsolan Highland-joustocollegea ja vaaleanpunamusta Ottobrelta Lillestoffin ekotrikoota. Ottobrella on muuten ollut tässä hilijakkoin hyvät kangasalet...

Joustocollege on lähes täydellistä legginsseihin, mutta se ei jousta kovin paljoa, joten lahkeensuiden ei kärsi olla kovin tiukat. Ekotrikoo on vähän lörppöä mutta tosi mukavaa päällä. Pakko se varmaan on mainita, että tuota Lillestoffin kangasta oli tosi hankala kohdistaa! Huh! 

Tyttöjen legginssit tein Ottobren (6/2012) kaavoilla ja muokkailin niitä jonkin verran.  Niissä on vain yksi kaavaosa, joten ompeleminen on todella helppoa. Lantionympäryksen perusteella valitsin oikean koon ja sitten pidensin lahkeita ja hieman nostin vyötäröäkin korkeammalle. Kannatti tehdä näin, vaikka se alkuun vähän mietityttikin, koska muuten näistä olisi tullut aivan liian leveitä. Vauvalle tein suoraan kaavan mukaan, koska niissä saa olla kasvunvaraa.

Sen verran oon oppinut, että legginssikankaan on hyvä olla joustavaa, koska muuten housut raksahtelevat saumoista. Nimittäin ne edellisen postauksen keltaiset legginssit eivät juuri joustaneet. Nyt tekisi mieli tehdä lisää! Pari kangasta kaapissa sopisi hyvin syyskäyttöön.

Minulle kahdet, beibille kahdet ja isommille tytöille yhdet. Kankaat on onnellisesti muutettu jalkojen lämmittimiksi.

Kesähepeniä ja saumuritestailuja

Läps läps, sanovat paljaat jalkapohjat lattiaa tallatessaan. Ovi on auki ulos ja kun kynnyksen yli astuu, ilahtuu joka kerta siitä, ettei tänään ole lähimainkaan tuulitakkipäivä. On jotain ihan muuta, nimittäin kesähameiden aika. Terassilla lojuu jäätelötikkuja ja hieman nuupahtaneita ketokukkia. Ah keskikesä! Oon niin onnellinen tämän kesän säistä! Suupieliä venyttää myös eräs toinen asia, nimittäin kaunista jälkeä säksättävä Bernina 800 DL -saumuri.

Silloin kun oli vielä vähän kylmempää, ompelin tytöille Metsolan helistinkankaasta hamoset. Tuo pieni kangaspala oli alun perin varattu meidän vauvalle, mutta isotsiskot ihastuivat siihen ja pyysivät niin nätisti hameita, että hellyin. Oikeastaan tämä joustofrotee sopii hyvin hameeksi; kannattaa kysellä lasten toiveita ilmeisesti! Hameet piirsin suoraan kankaalle silmämääräisesti. Näistä tulikin sitten aivan erityiset hameet, nimittäin siksi, että nämä olivat ensimmäiset ompelukset uudella saumurillani. Vanha koneeni alkoi vaatia jo niin paljon säätöjä, että kun sopiva tarjous tuli eteen, tartuin tilaisuuteen. 

Ostin koneen Oulusta Ompelutalosta. Sain sieltä erityisen hyvää palvelua ja ammattimaisia vastauksia ompeluongelmiini. Tämä ei ole maksettua mainostusta, mutta haluan kertoa siitä teille blogissani, koska joku teistäkin saattaa miettiä, mistä saisi hyvää opastusta uuden koneen kanssa.

Juu, oikein arvasitte, jonkin verran olen nyt sitten testaillut konetta ihan siitä ilosta, että on uusi hyvin totteleva saumuri. Perussaumuri se on, mutta sillä voi ommella monipuolisemmin eri materiaaleja kuin edellisellä. Tähän perhospaitaan halusin testata rullapäärmettä. Sopiva kaava nimeltä Seesaw löytyi Ottobre-lehdestä 3/2012. Ompeleen testailu vei aikaa, mutta oli silti hauskaa. Seuraavalla kerralla käytän kuitenkin rullapäärmeeseen vielä joustavampaa kangasta. Tämä keltainen on Eurokankaasta jotain perustrikoota. Koska kangasta jäi vähän jäljelle, niin ompelin siitä sitten leggarit. Kuvassa näkyvän värikkään korun on taiteillut vanhin tyttäreni, joka alkaa pikku hiljaa innostua käsitöistä.

Ompelupöydälle oli ehtinyt kasautua sitä sun tätä odottelemaan parempia saumurikelejä. Tulipahan todistettua, että yhdestä vanhasta suihkuverhosta saa neljä maalausessua. Se ensimmäinen essu on esitelty täällä. Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyvä pitsityyny on puolestaan siksakattu suoraan valmiiseen tyynyliinaan. 

Sadepäivinä malttaa ainakin näperrellä ompeluksia, mutta kauniimpina päivinä olemme laitelleet pihaa. Lämpöä ja sateita on tainnut olla sopivassa suhteessa, koska takapihalle kylvetyt nurmikonsiemenet ovat alkaneet itää. On siellä itänyt jokin herkullisempikin kasvi näämmä. On se somaa!

Painantaa

Ees ja taas kuin aallokossa keinuen tai päätäpahkaa heti ja monta.

Mulla on kaksi tapaa tehdä käsitöitä. Ensimmäinen ja useammin käytetty tapa on hautoa jotakin ideaa mielessä hyvinkin pitkään. Mietin ja tuumin, että mitenköhän ja minkähänlaista. Ja sitten joskus saan sen ehkä toteutettua. Tällä hetkellä mielessä velloo taas niin monta juttua, että oon alkanut ajatella, että ihan kaikkea ei välttämättä tartte ite kokeilla. Voi vaikka fiilistellä, että kaveri tai blogituttava on tehny jotain tosi kivaa hauskalla tekniikalla. Tyytyy vain ihailemaan sitä, eikä ole heti ite miettimässä, että minäkin haluan kokeilla. Mun toinen ja harvemmin käytetty tapa tehdä käsitöitä on hyökyä kohti ideaa samantien ja tehdä posket hehkuen jotakin heti koko suvulle. Tähän päivitykseen tuli näymmä esimerkki molemmista tavoista.

Kauan olen pyörittänyt mielessä ideaa valottaa nuorimpien kummilasten kuvista tai piirroksista seuloja. Niillä suunnittelin painavani kuvia kankaalle, josta sitten ompelisin jotakin lahjaksi. Tämän tyynyssä hymyilevän ihanan tyttösen kuvan sain kummityttömme äidiltä. Sen pohjalta aloin suunnitella seulan valotusta. Kankaalle painettaessa valokuvasta tulee kaksivärinen, minkä vuoksi kuvankäsittelyohjelma oli verraton apuväline lopputuloksen hahmottelemisessa. Ruskeasilmäisellä tytöllä on sylissään tummaihoinen nukke, joten monenmoiset säädöt piti tehdä, että sain molempien silmät tuikkimaan. 

Monet hetket mietin myös, mitä ompelisin kankaista, joihin kuvia olin painanut. Loppujen lopuksi ompelin muutamia tyynynliinoja. Teen muuten nykyään koristetyynynpäällisiin tuollaisen läpän, jonka sisään vetoketju piiloutuu, eikä vahingossakaan paina poskea missään vaiheessa. Loput painetut kankaat annoin lahjaksi kummitytön äidille, joka taitavana ompelevaisena ihmisenä jotakin niistä takuuvarmasti keksii.

Tuunasin kaupan pipoja valkoisilla pitsipainatuksilla ja ajattelin sujauttaa niitä joihinkin lahjoihin lisukkeeksi tai myyjäispöydän täytteeksi. Painatuksilla saa kyllä helposti piristystä yksivärisiin pipoihin. Ja jos on ollut laiskalla päällä ja ostanut kaupasta valmiin pipon, niin helppous senku lisääntyy! Pipojen ompelemisessa on mun mielestä jotakin kauhean rasittavaa. Välillä niistä tulee liian lörppöjä tai liian puikuloita tai päälaen saumat töröttää liikaa tai niissä on jotain muuta häiritsevää. Toivon, että tämä mun pipojurnutus loppuu kohta, sillä löysin Tehtaamon blogista semmoisen pipo-ohjeen, jota on kyllä aivan pakko kokeilla.

Tämä korttien painaminen on sitten esimerkki siitä, kun hurjasti höyryten teen jotakin monena iltana yömyöhään asti. Keväällä sain kankaanpainokurssilta vinkin, että kankaanpainoseulalla voi painaa myös kartongille, kun käyttää peittovärejä. Kun sitten ensimmäisen kokeilun tein, se oli menoa se. Monena iltana aloitin korttipajailun, kun lapset oli saatu nukkumaan. Tämä tuttu pitsiliina näytti kivalta myös kortissa.

Nämä siluettikortit olen tehnyt leikkaamalla kaavapaperista kuvion ja kiinnittämällä sen tyhjälle seulalle. Sen jälkeen vain peittovalkoisella painamista niin kauan kuin kartonkia ja väriä riittää. Vauvakorteiksi olen jo antanut näitä.

Tämän laivan nappasin käyttöön suoraan Googlen kuvahaulla, leikkasin ja painoin korteiksi. 

Hääkortit saivat alkunsa yhdestä meidän omista hääkuvista. Rajasin taustan pois, jolloin jäljelle jäi pelkkä hääpari. Kuvankäsittelyohjelma auttoi taas lopputuloksen hahmottamisessa. 

Näiden jälkeen korttipajalla on ollut hiljaista. Saa nähdä, milloin uusi aalto hyökyy päälle. 

Mitä sulle ompelisin?

Tiedättekö tunteen, kun joku läheinen on saanut vauvan, täyttänyt vuosia tai muuttanut uuten asuntoon ja ajattelet, että nyt teen kyllä jotain itte? Haluttaisi tehdä jotain mieluista, tarpeellista, oikeankokoista ja sopivanväristä. Siinä sitä sitten haroo hiuksiaan ja pohtii, tykkäisköhän se tällasesta romanttisesta vai tollasesta kierrätetystä tai entä jos ei tykkääkään sittenkään. Yksi vaihtoehto on kysyä suoraan toiveita. Tämä pikkumekko meni vauvalahjaksi ja äidin toiveena oli pitkähihainen mekko kokoa 68 cm nyt kesällä pidettäväksi. Tyyliä kuvailisin romanttiseksi mutta minimalistiseksi.

Tein tämän mekon yläosan Ottobren Kisuliini-bodyn kaavalla ja lisäsin siihen sitten hamehelman framillonin avulla kirppikseltä löytyneestä pikkukukallisesta kankaasta. Hamekankaan leveys oli tässä kaksi kertaa bodyn leveys ja vyötärönkohdan mittasin omalta melkein samankokoiselta pötkylältäni. Valkoinen raglamallinen yläosa on R-collectionin jämäkkää trikoota, jota muuten saa taas Rovaniemeltäkin. Resori on ostettu Ottobrelta. Kokeilin siihen aluksi tuon trikoon valmistajan resoria mutta purin sen pois. Resorilla on väliä! Ompelin tämän mekon ja alla olevan hameen ystäväni luona, koska omat koneeni potivat kevätflunssaa. Olipa ihanaa yhdessä huristella ja välillä pysähtyä mallailemaan, mihin tuota pitsiä laittaisi.

Samalla tein omalle pikkuemännälle ruusuhamosen eräisiin ihaniin kesähäihin. Siinä ei auttanut kuin ommella sylivauvalle äidin mekon sävyyn sopiva hamonen, kun kerran siltä tuntui. Bodyn ostin valmiiksi KappAhlista ja rusettipannan HM:ltä. Hyvin meni häät näinkin pienillä valmisteluilla!

Samalla kysyvä ei tieltä eksy -periaatteella tein viime kesänä kummitytölleni tällaisen shortsihaalarin. Tyttö sai itse valita mallin ja kankaan ja minä sitten ompelin. Kaava ja kankaat löytyivät Ottobrelta. Tulipa ainakin mieluinen ja oikeankokoinen! Lopuksi ompelimme yhdessä jämäpalasta oikeanmallisen pipon. Myönnän, että olisin itse tehnyt väärää mallia. Taidan olla jo vähän out pipomuodin suhteen!

Tässä asussa meni kuulemma hulijakkaasti useampikin lämmin kesälomapäivä.

Tässä yhtenä päivänä helluntain seutuvilla tyttäreni toi minulle pihalta nämä kukat ja sanoi: - Siinä sulle äiti! Ne on keltaruusuja! Tämä Trollius europaeus on yksi lempikukistani. Mikä luonnonkukka saa sinun sydämesi sykähtämään?

Kaunista keskikesää!

Kesätoukkiksia

Lupasimme kertoa teille toukkapussihaasteen etenemisestä. Tässä postauksessa tulee nyt kesäinfoa ja näätte meidän haasteneulomuksemme. Toukkapusseja lähetettiin yhteyshenkilöille yhteensä 145 kappaletta, ja ne on nyt toimitettu eteenpäin. Niiden lisäksi Afganistaniin on matkaamassa myös mukava määrä pieniä villasukkia ja myssyjä. Tästä tuli aivan mahtava alkusysäys toukkapussien tekemiselle!

Toukkapusseja on päässyt myös näyttelyyn. Toukokuun lopussa toukkapusseja oli näytillä WHO:n yleiskokouksen aikana järjestetyssä HOBI:n näyttelyssä. Parhaillaan (26.5. - 20.6.2014) on menossa toinen näyttely Geneven keskustassa, jonne myös on lähetetty muutamia toukkapusseja. Jos satut piipahtamaan siellä ennen juhannusta, käy ihmeessä katsomassa tuo näyttely.

Jos olet neulonut lisää toukkapusseja ja haluat lahjoittaa ne afganistanilaisvauvoille, postitusosoitteen saat nyt kesäaikaan laittamalla mailia osoitteeseen esainio(at)gmail.com. Lisäksi HOBI:n toimintaa voi edelleen seurata osoitteessa http://omeed-e-kodak.blogspot.fi. Kunhan lähetyksemme pääsee perille, laitamme omaan blogiimme kuulumisia siitä, miten toukkapussit on otettu vastaan.

Seuraavaksi kuvia meidän tekemistä toukkapusseista. Tapasimme kerran näiden neulomusten aikana ja olihan se leppeää kilisytellä yhdessä puikkoja haasteen tahtiin.

Sakrun tekemä lakritsi-vadelma-päärynätoukkis.

Lotan tekemä vanilja-kirsikka-suklaatoukkis.

 Näissä kuvissa näet toukkapussisatoa toisen yhteyshenkilön luota. 

Satutko löytämään näistä omaasi? :)

Potkupuku poikineen

Edellisen päivityksen satiiniunelmat, jalokivet ja kultaiset pölyhiukkaset täytyy nyt karistaa lattialle, kun tupsahdamme prinsessamaailmoista takaisin maan pinnalle miettimään arkea ja sitä, mitä vauvat kaipaavat arkena päälleen.

Kyllä se taitaa niin olla, että ihan tavallisena torstaina tyttövauvatkin haluavat päälleen jotain pehmoista ja joustavaa. Senpä takia aloin kevättalvella ommella potkupukuja, joita tässä nyt kootusti teille esittelen. Potkupukuja on mun mielestä jotenkin niin kätevä käyttää, koska ne on helppo pukea päälle, ne on lämpimiä, joustavia, eivätkä mene rullalle, vaikka miten vauvaa pyörittelisi sylissä. Tässä mustavalkoisessa raitapuvussa vältin sujuvasti raitojen kohdistamisen, kun vuorottelin paksu- ja ohutraitaisia Metsolan froteita. Tämän annoin erään ystävän urhealle pikku taistelijalle. ♥

Sitten onkin vuorossa pilkut, pilkut ja pilkut - hauska kangas raikkaine väreineen. Metsolan punaista pilkkukangasta oli vain puolen metrin pala jäljellä, joten tein vähän pitemmät resorit lahkeisiin. Vetskarin ompeleminen joustavaan kankaaseen on ollut mulle haastavaa. Vetoketju on alkanut helposti kupruilla ja sitä myötä myös ärsyttää. Isosisko vinkkasi kerran, että kokeile laittaa teippi kankaan reunaan ennen ompelua. Tosi hyvä idea, suosittelen. Teipin irtirepiminen saattaa aluksi herättää vastenmielisiä ajatuksia tätä hyvää ideaa kohtaan, mutta älä luovuta. Siinäkin asiassa voit harjaantua ja kohta olet mestari repimään maalarinteippiä irti kankaan reunasta.

Nämä kaksi pilkkupukua on ommeltu ystävien kaksosille, tytölle ja pojalle. Tein niistä sen verran reilut, että ne mahtuvat hyvin päälle sitten, kun syksy on ja kesä on pois.

Tämän potkupuvun kangas on peräisin kirppikseltä. Löysin Nanson vanhan joustocollegepuseron, josta ompelin potkupuvun omalle vauvalle. Pääsin kikkailemaan kuvioilla etuosassa, mutta sivusauman kohdistukset olivat liikaa tämänhetkisille hoksottimilleni.

Eräänä aamuna kaksi leijonaa ilmestyi meidän sängynpäätyyn vartioimaan. 

Ihania pienen tytön katsella ja tätä nykyä myös repiä!

Taidan pötkötellä kesän ajan potkupukujen ompelemisen osalta. 

Haaveissa olisi ommella jotain muutakin välillä. :)

Satu prinsessasta ja satiinimekosta

Olipa kerran eräässä harvaanasutussa kaupungissa lähellä pohjoisen tuntureita pieni tyttö nimeltään Kyllikki. Hän oli aivan tavallinen tyttö, jolla oli tavallisen lapsen ilot ja surut. Hän oli sen ikäinen, että osasi jo pukea itse, laskea sataan ja ajaa lujaa apurattaisella pyörällä. Eräänä keväisenä, iltana kun Kyllikki oli pikkusiskonsa Tuulikin kanssa kyläilemässä, hän sai kuulla hyvin hämmästyttävän seikan: hän olikin oikeasti prinsessa!

Kyllikin silmiin syttyi aivan erityinen kimallus, kun hän ajatteli asiaa. Voisiko se olla totta, hän pohti. Kun hän meni nukkumaan tuona iltana, hän näki koko yön ihmeellisiä unia satumaisesta palatsista ja satiinimekoista. Aamulla kaikki kuitenkin näytti olevan entisellään. Matto oli rytyssä ja legopalikat sikinsokin lattialla. Yöpuvun kainalossa oli edelleen reikä. Mutta jokin oli toisin. Kun Kyllikki käänsi päätään, hänen silmänsä osuivat johonkin kauniseen ja kimaltavaan; tyynyllä lepäsi mitä ihastuttavin hopeinen kruunu, joka oli koristeltu vaaleanpunaisilla jalokivillä. Kyllikki kosketti kruunua varovasti: se tuntui hiukan kylmältä ja aika painavaltakin. Hän painoi sen hiuksilleen, ja voi ihmettä: se oli kuin tehty juuri hänelle!

Päivän mittaan tämä uskomaton tosiasia vain vahvistui. Kun Kyllikki sipsutti kotinsa huoneissa, moni asia oli muuttunut. Muovisen kattolampun tilalla kimalteli upea kattokruunu, matot tuntuivat samettisilta paljaiden varpaiden alla ja tutusta puusohvastakin oli nyt tullut ruususilla koristeltu prinsessan istuin. Kaikki oli niin kuin pitikin, mutta oli sittenkin jokin, mikä huoletti Kyllikkiä suunnattomasti. Ei kai prinsessoilla voinut olla päällään eiliset trikoolegginssit ja mustavalkoinen sydäntunika? Aamupalalla Kyllikki istui sievästi jalat ristissä ja lusikoi äidin tarjoamaa vaaleanpunaista vispipuuroa. Silloin hän katseli äitiään ja totesi, että tämä näytti aivan joltain prinsessojen taloudenhoitajalta. "Hyvä taloudenhoitaja! Tarvitsen prinsessamekon", hän ilmoitti, "heti!"

Taloudenhoitajan ei auttanut muu kuin tilata hevoset ja vaunut, jättää pikkusisko lastenhoitajan hoiviin ja viedä prinsessa torille kangasostoksille. Sää oli kirkas ja keväinen ja ensimmäiset pääskyset visersivät taivaalla. Kyllikki katseli niiden lentoa haaveissaan ja aivan kuin ne olisivat sanoneet hänelle: valitse vaaleanpunainen, valitse vaaleanpunainen! Kun prinsessan vaunut kaarsivat torille, monta uteliasta naamaa kurkki vaunuja kohti. Kyllikki asteli arvokkaasti taloudenhoitajan jäljessä ja kuin vaistomaisesti hän suoristi sievää kruunuaan, joka sädehti kilpaa hänen silmiensä kanssa. Torilla oli monenlaisia kojuja, jotka kaikki oli kyhätty puisista laudoista. Niissä myytiin mitä ihmeellisempiä tavaroita. Oli suksia ja monoja, paljon erilaisia aikuisten vaatteita, isoja kasoja vauvanvaatteita ja kirjoja, mutta eikö kukaan myynyt satiinia? Taloudenhoitaja osti erään kauniin liemimaljan, jonka pohjassa oli kruunuleima.

Lopulta he pysähtyivät hiljaisen kojun luo. Siinä myytiin siististi mankeloituja kangaspaloja, jotka oli ripustettu henkareihin roikkumaan. Sieltä löytyi myös eräs kangas, joka oli paksua ja se kiilteli ja välkkyi toiselta puolelta kauniisti, kun sitä liikutteli. Se muistutti  väriltään aivan Kyllikin kruunussa kimaltavia pieniä kiviä. Kun taloudenhoitaja nosti kankaan Kyllikin hypisteltäväksi, täytyi tytön ihan hypähdellä ilosta: tässä se on, tässä se on! Viereiseltä myyjältä löytyi vielä kaunis oikeankokoinen prinsessabody, jossa oli ihanat puhvihihat. Näistä saisi aivan varmasti yhdisteltyä oikeanlaisen mekon.

Heti kun hevoset oli viety takaisin omaan talliin lepäämään ja Kyllikki oli saanut hieman suupalaa, hän koputti palatsin perällä olevan huoneen ovelle. Kyllikki ei juuri koskaan käynyt tuossa huoneessa, sillä siellä hän saattoi satuttaa sormensa teräviin neuloihin. Nyt taloudenhoitaja antoi Kyllikin astua sisään ompelukammioonsa. Kyllikki puki kauniin bodyn päälleen ja taloudenhoitaja mittasi hänen vyötärönkohtansa ja merkitsi sen pienellä hopeisella nuppineulalla. Sen jälkeen hän otti Kyllikistä monenlaisia mittoja. 

Lopulta kangas levitettiin lattialle ja leikattiin oikeanpituiseksi. Helmasta tehtiin kaksinkertainen, jotta se näyttäisi muhkealta. Helmakappale ommeltiin renkaaksi ja taitetiin kaksinkerroin sopivasta kohtaa. Siihen ommeltiin vyötärökuja. Molemmat helmat päärmättiin kauniisti sopivalta etäisyydeltä. Vyötärön kohdalle pujotettiin kuminauha ja vyötärökuja ommeltiin kokonaan kiinni. Sen jälkeen hame ommeltiin joustavalla ompeleella kiinni bodyyn oikeasta kohtaa vyötäröä. Kyllikki sai osallitua ompelemiseen irrottamalla nuppineuloja helmasta ja leikkaamalla ylimääräiset langanpätkät puvusta. Eipä aikaakaan kun mekko oli valmis!

Kyllikki pukeutui uuteen mekkoonsa kädet hieman täristen. Hän asteli eteiseen, kurkkasi uteliaana suureen peiliin ja päästi pienen kikatuksen. Se kuulosti siltä kuin tuhat pientä hopeakelloa olisi kilissyt yhtä aikaa. Miten sopiva mekko! Taloudenhoitaja katseli Kyllikkiä pää kallellaan ja hymyili hänkin. Pienet mutkat helmapäärmeissä eivät tuntuneet häiritsevät tyttöä. Pitkän tovin tyttö pyörähteli mekossaan kuin perhonen kesäisellä niityllä. 

Hieman ennen kuin eräät tutut raskaat askeleet jytisivät eteisessä, Kyllikin pikkusisko Tuulikki heräsi päiväuniltaan. Kun Tuulikki näki Kyllikin uuden mekon, hän päästi pitkän ja äkäisen parun. "Minäkin haluan uuden mekon!" hän vaati. Taloudenhoitaja katsoi Tuulikkia  kerran silmiin ja tiesi heti, mitä oli tehtävä. Onneksi kangasta oli vielä vähän jäljellä.

Mikä ilo ja hälinä siitä syntyikään, kun Kyllikin isä palasi illalla kotiin. Hänen täytyi ihan hieraista silmiään, sillä niin hienoiksi olivat hänen molemmat tyttärensä muuttuneet. Kyllikki ja Tuulikki hyppelivät ja pyörittelivät helmojaan. He tarttuivat lopulta isää kädestä ja sipisivät hiljaa salaisuuden hänellekin. Silloin isäkin ymmärsi, mikä sai kruunun keikkumaan niin vallattomasti kutreilla ja miksi hameen satiini välkehti kuin auringossa väreilevä järven pinta.