Näyttää pahasti siltä, että kuopuksemme ei enää kovin kauaa ole mikään vauva, joka kellii kiltisti sylissä, vaan taapero, joka karkailee yhä kauemmas äitinsä helmoista ja irvistelee sitten iloisesti lelujen keskeltä yhdellä ihastuttavalla hampaallaan. Mutta niin kauan kuin saan laittaa lapselle tumput ja pukea ulos nukkumaan, tuntuu että kyseessä on vauva.
Tällä kertaa kerron kuvin ja sanoin, miten voi kuluttaa rattoisasti sadepäivän hetken sisällä ommellen ja pieniäkin kangastilkkuja hyödyntäen. Lopputuloksena syntyy söpöt tumput lämmittämään pieniä nyrkkejä. Ohjeen olen kehitellyt itse.
Asettele lapsen käsi kankaan päälle ja piirrä sen avulla tumpun kaava. Varaa 2 cm saumavaroja. Leikkaa mallin avulla 4 x päällisiä ja 4 x sisävuoripaloja. Kesätumppuihin käy kaksi eri trikoota, talvitumppuihin olen laittanut sisälle mikrofleeceä. Ompelut tapahtuvat aina oikeat puolet vastakkain. Resoripala (noin 12 cm leveä ja 12 cm korkea) ommellaan suoraompeleella läheltä reunaa.
Päälliset ommellaan saumurilla tai jousto-ompeleella, niin että alareunat jäävät auki. Vuoripalat ommellaan muuten samoin, mutta kaarelle jätetään aukko, jonka avulla tumpun saa käännettyä oikein päin.
Seuraavaksi tumppukappaleet käännetään oikein päin ja asetellaan resorin sisään niin, että resorin nurjapuoli jää ulospäin. Ompele ranteet ympäri niin, että päällimmäisenä on resori. Lopputulos näyttää siten pitkältä pötkylältä, jossa saumat ovat näkyvillä.
Käännä tumppu oikein päin vuorikankaaseen jätetyn aukon kautta. Ompele aukko umpeen oikealta puolelta. Jos haluat siistit tai käännettävät tumput, ompele käsin. Jos on kiire, ompele koneella. Vauva ei protestoi, vaikka oikaisisit tämän vaiheen.
Käännä lopuksi vuorikangas sisäpuolelle ja nauti lopputuloksesta. Kokeile tuliko sopivat. Käy tarkistamassa, sattuuko sävy yksiin ulkohaalarin kanssa ja kurkkaa samalla ulos. Huokaise helpotuksesta, jos siellä edelleen sataa ropisee. Jos ilma liiaksi lämpiää, jäävät tumput pian pitämättä...
Kiitos ohjeesta! Kuulostaapa helpolta! Olen monasti aikonut tehdä tällaisia, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt se ei ole enää edes ohjeesta kiinni. :)
VastaaPoistaKiitos hyvästä ohjeesta :)
VastaaPoistaWau, kiitos! Mä olen tehnyt noi aina jotenkin toooosi hankalasti! Nyt täytyy kokeilla sinun tavallasi :)
VastaaPoistaTämä kuulostaa yhtä helpolta kuin se onkin. =) Hauska jos tästä ohjeesta on teille apua ja saitte inspiraatiota; sen takiahan mää tätä blogia pidän. Ja vauvoilla ei oo koskaan liikaa tumppuja, niitä kun tuppaa jäämään yksi sinne ja toinen tänne.
VastaaPoistaMieli: sun blogin nimi oli näköjään muuttunut, mutta sinne on nyt helpompi taas löytää. =)
Ihanat taidampa kokeilla tänään ;)
VastaaPoistaKiitos anonyymi! =) Ompeluniloa sinne! =)
PoistaTyönallan kokeiluversio. Katsotaan osaanko tehdä, kerrankin ohje jonka jopa minä ymmärsin ;)
VastaaPoistaMukava, että tästä ohjeesta on iloa edelleenkin. Ajattelin itekin tekaista parit tumput tulevalle vauvalle. =)
PoistaKiitos selkeästä ja helposta ohjeesta!! Tulikohan vaan liian pienet... No, vauva on päivän ikäinen, ehkä vielä sopii? ;)
VastaaPoistaOijoi! Onnea pienen vauvan johdosta! =) Sitten kun hoksaat sopivan koon, niin piirrä kaava talteen, niin voit tehdä useammankin parin.
PoistaKiitos ohjeesta ,nyt lapsenlapset saavat mummun ompelemat kinttaat ja kun heitä on kaksosia niin tarvetta on.
VastaaPoista