maanantai 11. helmikuuta 2013

Sydämellistä laskiaista! :)

Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä oli hauska pieni idea: sydämenmuotoiset laskiaispullat. Nyt meillä on herkut huomiselle laskiaispäivälle ja torstain ystävänpäivälle. Leivoimme vanhimmaisen kanssa, kun pienempi nukkui. Yhteistyö sujui ihan hyvin: lapsi kauli ja länttäsi sitten muotin keskelle taikinaa. Minä irrottelin ja paistoin. Tuli monenlaisia sydämiä. 

Pullaan on monta reseptiä. En tunne olevani mikään pullanleipoja, mutta tällä kertaa taikina totteli, kun vaivasin sen käsin ja kohotin tarpeeksi kauan. Tiedä sitten, toimiiko seuraavalla kerralla. Armahdin itseäni tekemällä puolen litran taikinan. Pieni pakastin on jo ennestään täynnä, joten oli hyvä syy leipoa tällainen erä. Huomasin, että se on just sopiva määrä meille ja kolmen pellillisen paistaminenkin hurahti puolessa tunnissa.

Noita sydämellisiä saa siis kaulitsemalla taikinan sentin paksuiseksi levyksi ja ottamalla siitä piparimuotilla pullia. Kun paistetun pullan halkaisee ja täyttää, se on sitten korkeampi. Mitä te laitatta laskiaispullien väliin? Meillä oli nyt omatekoisen mansikkahillon ja kermavaahdon vuoro.

Näitä tarjoilemme täällä virtuaalisesti teille blogimme seuraajille kaakaokupillisen kera. Me kokeilimme äsken nuorimmaisen kanssa talonmiehen aurausjätekasaa pulkalla. Oli pimeää ja ihastelimme pieniä tuikkivia valoja taivaalla. Lapsi oppi sanomaan "tätti". Huomenna jos pääsisi mäkeen valoisalla.

Pitkiä pellavia toivotellen!


3 kommenttia:

  1. Kauniit sydänpullat! Meilläkin täytettiin omalla mansikkahillolla ja vaahdoilla kun mantelimassa oli lähikaupasta päässyt loppumaan. Minä tykkääisin kyllä eniten kaikilla mausteilla ;)

    VastaaPoista
  2. Pullan väliin ehdottomasti kermaa ja mansikkahilloa. Tänä vuonna oli omista mansikoista survottua, toisinaan kaupan hilloa. Ei mitään muuta koskaan, menee muuten hyvät pullat pilalle!

    VastaaPoista
  3. :) No, itetehty mansikkahillo on tänään ollut kovassa huudossa. Se on kyllä hyvää! Tuota mantelimassaa en oo koskaan saanu maistaa laskiaispullassa. Mitenkähän sellainen makuelämys onkin jäänyt testaamatta...

    VastaaPoista