lauantai 16. maaliskuuta 2013

Poutapilviä ruseteilla

Aurinko paistaa ja vettäkin tippuu räystäistä; taitaa tulla kesä! Tein typyköille samantyyliset pilvimekot kesää ajatellen. Kaveriksi ajattelin näille mustia lengginssejä. Pilvikangas on ostettu alesta Ottobrelta ja on tosi paksua trikoota ja siksi helppoa ommella. Resori on myös samasta paikasta ja kanttaukset ompelin kiinni saumurilla ja sitten kaksoisneulalla. Tekniikka on sekoitus yhdeltä ja toiselta saaduista neuvoista ja nyt en uskalla muuttaa siitä enää mitään, koska se toimii niin hyvin! =)

                        

Nuorimmainen kutsuu mekkoa "ruusumekoksi" rusetin takia. Hän on ihan otettu uudesta mekostaan ja kaivaa sen vähän väliä kaapista. Hiukset häneltä saa jo hetkittäin saparoille! 


Tällä kertaa kokeilin hunajankenno-ommelta helmaan, siksi että ei tarvitsisi vaihtaa paininjalkaa. Minun koneeni nimittäin käskee vaihtaa toiseen paininjalkaan siinä siksak-tyyppisessä huolitteluompeleessa, jota tähän asti olen käyttänyt. Onkohan se välttämätöntä?


"Mää otin cruusun pois!" R-kirjain tulee sillä lailla hiukan sorahtaen. Mekot jäivät kaipaamaan jotain jujua, ja siksi ne saivat rusettinsa. Ne on ommeltu siten, että tuo rusetin remmi on joustavaa resoria ja se on ommeltu ensin putkiloksi ja sitten käsin ommellen kiinni mekkoon. Rusetti on mustaa joustamatonta puuvilla, jonka voi ottaa vaikka pesun ajaksi pois. Näköjään sen saa myös joku muu helposti pois. Kätevä idea äidiltä.


Tytöt saivat sitten samanlaiset. Tosin toinen on ragla-mallinen, jonka takakappale on kahdesta osasta. Tuo toinen, isompi, on t-paidan kaavasta levennetty tunika. Pääsittekö ollenkaan kesäfiiliksiin? =)


Yritän epätoivoisesti luoda sellaista, koska täällä paukkuu aamuisin sellaiset pakkaslukemat, että hrrr sentään. Todellisuus näyttää tältä.

Virtaa päiviisi kaikesta huolimatta!


8 kommenttia:

  1. Reippaat mekot ja näppäräsorminen tyttö :) Kylmä on täällä etelässä myös, lämmitystä riittää pyhätöiksikin! Minun ompelukoneeni tekee kaikki joustotikit peruspaininjalalla, en heti keksi miksi pitäisi vaihtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ymmärrä miksi se mun kone käskee vaihtaa paininjalkaa. Jospa nuo pakkaset älyäis hellittää ja kevät sais yliotteen. =)

      Poista
  2. Kiitos tuosta virrantoivotuksesta;) sitä juuri näihin loputtomantalvisiin kevättalven päiviin toivoisi. Ihania mekko-ompeluksia oot tehny, tosi kauniin vihreä tuo kangas:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitti! =) Tuolla lailla sitä pitäis päästä aina välillä päästä lataamaan akkuja itte kunkin. =) Itteki tykkään tuosta raikkaasta väristä. Tuli ihan kesä mieleen kun ompelin.

      Poista
  3. On kyllä niin hyvännäköisiä nuo sun kanttaukset, että älä ihmeessä muuta mitään! Kiva piristys tuo cruusu. Kyllä - aavistuksen pääsin jo kesäfiilikseen. Pitäis munki alkaa miettiä jo kesää ja t-paitoja. Kesä tulee aina niin yhtäkkiä kuitenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cruusu on minustakin hauska lisä ja sitä voisi käyttää muuallakin. Niin se tulee kesä ja kevätkin! Kaapissa odottaa vino pino trikoita, joista tekis mieli saada jotain ohuempaa pukinetta. =)

      Poista
  4. Mää vaan sitä, että ihanat saparot tuolla pikkueukolla!
    Luette myös näköjään Rauhallista Erkkiä. Höpsö kirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! On se ikä, että ne pysyvät hetkisen ja renksut löytyvät vähän ajan päästä syttyrällä jostain lattialta. Erkki on meidän vakiolukemista. =)

      Poista