torstai 27. maaliskuuta 2014

Lelukaari


Joskus on otettava äärimmäisen kovat keinot käyttöön, että saa keskeneräisen projektin päätökseen. Tämän lelukaaren kohdalla se tarkoitti totaalista saumurointilakkoa. Äärimmäisen lakosta teki se, että saumuri oli uusi. Ostin vanhan ja rasittavan saumurin tilalle uuden, mutta en antanut itselleni lupaa ompeluun ennen kuin lelukaari oli valmis. Oioi, se kirpas! Siellä se ompelupöydällä nökötti hohtavana ja houkuttelevana, mutta pysyin lujana. Yleensä en näin rajuja keinoja käytä, mutta nyt oli kiire. Kiire sen takia, että vauvat kasvavat ja oppivat uutta hurjaa vauhtia. Mikä olisi ollut turhauttavampaa kuin kiikuttaa uusi lelukaari tytölle, joka konttais sen ympäri ja nousis sitä vasten seisomaan! Saatiin lelukaari ajoissa valmiiksi ja sen jälkeen onkin saumuri surissut.


Aloin kehitellä lelukaari-ideaa erään ystäväni kanssa. Halusin puuta, en muovikrääsää, jota oltiin poikien vauva-aikana jo tarpeeksi tuijoteltu. Ystävältäni pulppusi ideoita vaikka kuinka paljon. Kuuntelin, nyökyttelin, tuumailin. Vaneristen ukkelien kohdalla sytyin. Sytyin niin paljon, että nyt meillä olohuoneessa seisoskelee tyttö ja poika kannatellen tankoa, jossa lelut roikkuvat. Yhteisideoinnissa on sitä jotain! Kiitos M.



Sahaututin miehelläni vaneriset hahmot, joiden pukemista aloin suunnitella kankaita, paperia ja kartonkia leikkaamalla. Tässä vaiheessa projekti jämähti. Oli niin mahottoman aikaavievää puuhaa leikellä just oikean kokoiset ballerinatossut ja merimieshuivit odottelemaan kiinnitystä. Jostakin syystä osat viimein valmistuivat. Liimasin tai lakkasin ne paikoilleen. Jotta pinnasta tulisi kestävä, lakkasin molemmat puolet useampaan kertaan vesiliukoisella lakalla. Välillä hioin rosoisuuksia pois ja taas lakkasin. Oma osuuteni loppui tässä vaiheessa, sillä kiikutin tytön ja pojan takaisin miehelleni, joka teki lelukaaren loppuun.



Nyt on iloisia ilmeitä ja mielenkiintoisia kuoseja tuijoteltavaksi lelukaaren päissäkin.



Kuinkahan onnellinen tuosta lapsesta lie tulee, kun on vauvana saanut pötkötellä puisen lelukaaren alla!
Sitä jään seuraamaan.



P.s. Tilkkupeitto, joka on ajatunut lelukaaren alustan virkaan, on Sakrun tekemä. Saimme tuon ihanaisen peiton vauvalahjaksi silloin, kun esikoinen syntyi. ♥ Arvatkaa vaan, onko vauvalla silmät kierossa tuijottelusta kierähtäessään tuosta mahalleen! Siinä on niin houkuttelevia kuvioita katseltavaksi.



24 kommenttia:

  1. Hei! Aivan älyttömän hienon lelukaaren olette tehny :) muutenkin kiva blogi teillä,niin vaihtelevasti kaikkea että mielenkiinnolla odottaa mitä seuraavaksi teette!!
    terkuin Pia
    p.s blogissani arvonta,tämä ja huominen vielä aikaa osallistua ;)

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava idea, tosi hyvin onnistunut juttu. Iloisia ompelukilometrejä!

    VastaaPoista
  3. Vau! Kyllä tuo meijän Lotta sitte osaa :)

    VastaaPoista
  4. Hieno lelukaari! ja mukavia saumurointihetkiä uudella saumurilla! :)

    VastaaPoista
  5. Aivan tosi ihana lelukaari!! Empä ole moista ennen nähnyt! On sulla (teillä) hyvä mielikuvitus ja mahtavat ideat!!

    VastaaPoista
  6. AIVAN MAHTAVA! Tuota kyllä kelpaa katella. Me ostettiin uusimmalle muovinen hökötys, joka ehti olla käytössä muutaman viikon, kunnes tenava otti ja lähti sen alta muualle pyörimään. Vie mennessään koko kepeän lelun, kun sopivasti jalkaan tarttuu. Tuo teijän juttu on niin nätti, että sitä viitsii katella huoneessa, vaikka ei virallista käyttöä enää olisikaan. :)

    VastaaPoista
  7. ihan älyttömän hieno idea ja toteutus! voisikohan jostakin ostaa mielikuvitusta?:D
    -Uusi lukija MP

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos teille kommenteista! Mukava, että teki tykkäätte. =)
    Oon joskus miettiny, että onkohan mulla joku ylivilkkaus käsitöitten suhteen, kun en jaksa keskittyä yhteen tekniikkaan vaan huseeraan kaikilla saroilla posket punasina. Ompelu kyllä taitaa pysyä koko ajan taustalla, mutta se kaikki muu sitten vaihtelee. Koskaan ei tiedä, mistä seuraavaksi innostun.

    Mutta iloisena tosiaan nyt saumuroin. Niistä sitten myöhemmin.. :)

    VastaaPoista
  9. VAU!!! rakastuin tuohon
    -Tuikku:)

    VastaaPoista
  10. Järisyttävä. Kaunis.

    VastaaPoista
  11. Kyllä on kaunis! Kannatti pitää saumuritaukoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, kyllä kannatti, ettei keskeneräisten kori pursua aivan yli. :)

      Poista
  12. Aivan mahdottoman ihana! Tuosta saisit myyntituotteen jos vain joku rupeais tekemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mietin kyllä tekovaiheessa, että jos noita alkais tehä myyntiin, pitäis tuotantoprosessia kehittää hurjasti tai laittaa hinnaks vähintään satanen. ;)

      Poista
  13. Niin hieno, kyllä kelpaa! :) Ei muutaku alat viemään hommaa eteen päin! ;)
    -Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Hmm.. täytyypä miettiä sitä eteenpäin viemistä. ;)

      Poista
  14. Ihan sanattomaksi menen, niin hieno lelukaari :) Ja tosi hieno tilkkupeitto.

    VastaaPoista
  15. Kiitos, mukava kuulla, että tykkäät! :) Ja hieno on peitto - olen samaa mieltä. ;)

    VastaaPoista
  16. Eikä miten upea!!! Ihana lelukaari, voi että miten ihmeessä ehtisin tuollaisen kummipojalle väsäämään tässä kahdessa päivässä?? ;) Ehkä paremmalla mahdollisuudella meidän kakkoselle toukokuuksi!! Saako matkia?

    VastaaPoista
  17. Kiitti! :)
    Voit matkia, jos itelle teet. Aikaa saa kyllä menemään enemmän kuin pari päivää, jos et nyt sitte joku supernopea tekijä oo. ;)

    VastaaPoista