Piipi - meidän perheen pikkuisten turvalelu

Kun meidän perheen esikoinen syntyi, sai hän kummitädiltään lahjaksi pienen nuken. Ihanan pehmeän, yksinkertaisen ja helposti mukana kulkevan. Tärkeä unikaveri ja lohduttaja siitä nukesta tuli. Piipi-nimen esikoispoika antoi nukelle itse. Nukke oli muodoltaan ja tunnelmaltaan niin tuttu, sillä olin itse pienenä leikkinyt vastaavilla. Niinpä tein oman Piipin seuraavallekin poikulille. Ja nyt ollaan kovasti mietitty ja suunniteltu omaa Piipiä uudellekin tulokkaalle. Tämä Piipi-asia on siis yksi meidän perheen valmistautumistapa uuden perheenjäsenen syntymiseen. Keltainen Piipi on nyt valmis ja odottaa täällä pienen pientä sylittäjää.

Steinernukeiksi tällaisia voi kai sanoa. Tosin useimmat steinernuket eivät ole nän yksinkertaisia toteutukseltaan, vaan niiden päälle voi pukea vaatteita ja niillä on hiukset. Yhteistä kuitenkin on se, että ne ovat pehmeitä ja kasvot on tehty vain muutamilla pistoilla, jolloin lapsi itse voi kuvitella sille sellaisen ilmeen ja tunteen kuin haluaa.

Esikoispojalle ensimmäiset hampaat tulivat neljän kuukauden iässä, minkä vuoksi Piipi joutui erityisen kovalle koetukselle. Kutittavat ikenet ja pikkuhampaat tekivät aika pian reikiä jalka- ja käsipalluroihin. Olihan niitä varmasti mukava jyrskyttää suussa. Toisessa Piipissä vahvistin kädet ja jalat kaksinkertaisella kankaalla. Päällimmäisestä kankaasta ei ole kuin reunariekaleet jäljellä (oranssi Piipi). Kolmannen Piipin harakka toi siinä vaiheessa, kun tutti jätettiin pois. Sitä ei kuitenkaan löytynyt kuvauksiin kerrassaan mistään. Ette muuten arvaakkaan, kuinka paljon Piipejä on tässä talossa etsitty iltaisin. Aika erikoisiin paikkoihin tuollainen parikymmensenttinen nukke voikaan päivän aikana eksyä!

Tummansininen Piipi on tehty toiselle pojalle. Hällä ensimmäinen hammas puhkesi vasta vuoden ikäisenä, eikä vastaavaa reikiintymistä ole siinä havaittu. Sama Piipi on nyt palvellut jo 3,5 vuotta. Ikä, jolloin lapsen ensimmäiset hampaat puhkeavat, vaikuttaa siis suoraan Piipin ehjänä säilymiseen. Tämä on nyt tutkitusti todistettu.

Yhteistä kaikille Piipeille on kuitenkin se, että niitä tarvitaan, kun tulee suuri suru. Tai kun ikävä iskee kesken hoitopäivän. Niitä tarvitaan myös nukahtamiseen, jolloin se asetetaan huolellisesti posken alle tuomaan turvaa ja hyviä unia. Tälläkin hetkelle tuo tummansininen Piipi pötköttelee nuoremman pojan posken alla ja tuoksuu juuri sille oikealle ja turvalliselle.

Minipiipejä testasin ja väkersin kerran, ja kokosin niistä vaunulelun. Siinä ne roikuskelee ja huiskuttaa seuraavallekin tulokkaalle terveisiänsä.

Vauvan syntymistä odotellessa tein myös uudet pinnasängyn reunapehmusteet. Meillä on alkuvaiheeseen sellainen pieni, miehen kotoa peräisin oleva pinnasänky, jonka pehmusteisiin halusin vähän päivitystä. Sisälle laitoin suikaleet retkipatjaa, mikä toimii muuten hyvin. Pysyy jämäkkänä melkein ilman kiinnitysnauhojakin. Pikkuhiljaa voisi siis vauva tähän taloon tupsahtaa!

Ps. Jos Tuiski lukee tätä päivitystä, niin otahan yhteyttä meidän sähköpostiosoitteeseen. Onnetar suosi sua arvonnassa! :)

Tilkkuilua ja haalarin pienennystä

Miten teidän perheessä valmistaudutaan uuteen perheenjäseneen? Meillä on jo muutama pieni tapa jäänyt osaksi vauvaperinteitä ja yksi niistä on tämä nimikkotäkin ompeleminen. Tällä kertaa väreihin vaikuttivat niinkin tärkeät asiat kuin turvakaukalon väri, kumpihan sieltä tulee -arvailu ja noiden nalle-, aurinko- ja ankkatilkkujen sinnikäs pyöriminen kuvioissa alusta asti. Siellä ne nyt ovat osana värikästä kangaspalapeliä.

Toinen meidän vauvaperinteistämme näyttää olevan tämän turvakaukalon pehmusteiden peseminen nyrkkipyykillä uutta käyttäjää varten. En uskalla pestä näitä koneessa, joten ne täytyy sitten liotella, hangata, puristella ja kuivatella suurellakin hartaudella. Siinä samalla käyn mielessäni läpi sen hetken, kun saan luvan viedä vauvan kotiin. Hänelle laitetaan huolella valitut kotiutusvaatteet päälleen. Tuntuu, että kaikkihan sen näkevät, että tässä viedään nyt pientä ihmistä ensimmäistä kertaa suureen maailmaan. Kaukalo keikkuu mukamas rennosti kainalossa, mutta tosi puheissa tilanne jännittää. Hän tuntuu niin avuttomalta tuolla kaukalossa ja ehkä hän itkee järkytyksestä auton hyristessä kotia kohti. Jotain siinä hetkessä on. Kyllä sitä varten täytyy vähän valmistautua! =)

Talvivauvalle tällainen pieni täkki 60 cm x 72 cm on sopiva lämmönsäädin: se on helppo ottaa mukaan ja taitella sopivaksi. Taustakankaana täkissä on tummanruskeaa laadukkaanoloista microfleeceä, jonka olen joskus ostanut Oulun Tuirassa olevasta  kangas- ja tarvikekaupasta nimeltä Shelby. 

Kai te tunnette tämän pienen liikkeen, jonka ideana on siis myydä kaikenlaisia tarvikkeita, että jokainen voi ommella itse kaikki retkivarusteensa takeista telttoihin? Suosittelen käymään! Itse ostin sieltä myös merinovillakankaita ja ulkohousutkin olen tainnut ommella heidän lujista kuorikankaistaan ja teipannut saumoista vesitiiviiksi. Kaupan pitäjä neuvoo tarvittaessa ompeluasioissa. (Tämä ei ole maksettu mainos! =) On vaan mukavaa mainostaa, jos löytää hyvää kangaspalvelua.)

Täkistä tuli aika värikäs! Mutta vauveli mahassa on niin kova liikkumaan, että en voinut tehdä hänelle mitään pastellinsävyistä unitäkkiä. Microfleeceä ja tuota vaaleanvihreää kangasta lukuun ottamatta kaikki täkissä käytetyt tilkut ovat peräisin kirppis- tai mummolakankaista. Ihanien kankaiden hamstraaminen on joskus peräti noloa, mutta sitten, kun on aika tehdä jotain ex tempore -ompeluksia, niin onpa vainen mukavaa, kun voi vain penkoa omia varastojaan. Jos jotakin teistä kiinnostaa enemmänkin tilkkutyöt, niin kurkatkaa tuolta Tunnisteet-palkista kohtaa tilkkutyöt. Sieltä löytyy muun muassa tilkkutyynyjä, täkkejä, käärmeitä, mekkoja, palikoita ja kalentereita.

Toinen ompelus, jonka halusin tälle vauvalle tehdä, oli merinovillapuvun pienennys. Näitä ihania haalareita on helppo bongata halvalla kirppiksiltä; tämä maksoi euron ja oli ihan käyttämättömän oloinen. Pienensin sen vastasyntyneelle sopivaksi, koska olen niin ihastunut tähän materiaaliin. Se on just sopiva autoillessa! 

Pienensin tämän siis lyhentämällä hihoja parilla sentillä ja kaventamalla noita hihasta jalkaterään olevia sivusaumoja parilla sentillä. Lisäksi leikkasin resorit tarkasti irti ja ompelin ne lopuksi takaisin kiinni haalariin. Mallia otin jostain vauvakoon haalarista, että tulisi suurinpiirtein oikeat mitttasuhteet. Toivotaan, että tämä on sopiva! Alla on se pakkauksen alkuperäinen koko (70 cm) kertomassa kuinka paljon pienensin.

Tämä oli nopea työ ja kieltämättä tuntui hyvältä, kun törmäsin merinovillahaalariin kaupassa ja kurkkasin hintalappua: 40 €! Pääsin hiukan halvemmalla. Tosin ensin piti käydä korjaamassa saumuri, joka rupesi ihmeellisesti oikuttelemaan jokin aika sitten. Vaikka poljin kaasua, kone vain nyki eteenpäin. Lopulta ostin siihen uuden (käytetyn) polkimen ja ah, huristelu voi taas jatkua.

Kaunista alkutalvea teille kaikille, niin uusille kuin vanhoille tutuillemme, ja sinullekin satunnainen vierailijamme!

Onnetar suosi

Tararattattaa! Arvonta on suoritettu. Mukana oli avustajia ja ulkopuolisia valvojia. Kaksi innokasta onnetarta pääsi noukkimaan lippusia purkista. Olisivat halunneet nostaa useampiakin lappusia, mutta ensi kerralla sitten! 

Ensimmäisen palkinnon eli Varpaista varteen -kirjan voitti:

Hansu12. lokakuuta 2013 12.12

"Kahdella arvalla mukana. :) (Nyt vasta tajusin, että aiemmin EN ollu virallisesti blogin lukija, vaikka toisin luulin.)"

Ja toisen palkinnon eli mustalle kankaalle painetut joulukalenterinumerot voitti:  

Tuiski12. lokakuuta 2013 15.16

"Kahdella arvalla mukana. :) Löysin bloginne sattumalta etsiessäni ompeluohjeita ja ihastuin heti. Ihanan inspiroivaa!"

Onnea ja iloista mieltä voittajille 

ja kiitos kaikille osallistuneille! :)

Laittakaa Hansu ja Tuiski yhteystietonne osoitteeseen pieni.lankarulla@gmail.com, niin saatte postia.

Syysarvonnan aika!

Oletko tiennyt, että sukat voi kutoa myös yhtäaikaa ja yksillä pyöröpuikoilla? Ne voi aloittaa kärjestä, jolloin lanka ei ainakaan pääse loppumaan yllättäen, sillä voit kutoa niin pitkän varren kuin lankaa riittää! Tässä Melissa Morgan-Oakesin kirjassa Varpaista varteen neuvotaan kunnolla, miten tämä  kahden sukan tekeminen yhtäaikaa onnistuu ja annetaanpa siinä paljon muitakin hyviä vinkkejä puikkojen kilkuttelijoille. Jos kiinnostuit kirjasta, osallistuhan syysarvontaamme ja voit voittaa tämän omaksesi.

Toinen arvontavoittomme on Lotan painama numerosetti, jota voi hyödyntää esimerkiksi joulukalenterin tekoon. Numerot on painettu mustalle puuvillakankaalle ja tästä voi leikata noin 4--5 cm:n kokoisia ruutuja. Niitä voi sitten vaikka kiinnittää kalenteriluukkuihin kaksinkertaisella liimakankaalla. Minkähänlaiset kankaat tähän sopisivat kaveriksi? Voit inspiroitua kalenterin tekoon vielä täältä.

Kirjassa on monta kaunista ja hyvin ohjeistettua sukkaohjetta, joista tämä Toscana-merkkinen on oma suosikkini. Tuliko teistä jollakin tunne, että nyt on se oikea hetki istahtaa nojatuoliin ja antaa käsitöiden viedä? Aloitko suunnitella jo jotain kivaa pukinkonttiin? Enää puuttuu takkatuli ja ensimmäisten lumihiutaleiden hiljainen leikki.

Arvontaan voi siis osallistua omalla nimimerkillä ja perinteiden mukaisesti tarjoamme Google-käyttäjäraadin lukijoillemme kaksi arpaa. Mainitsethan monellako arvalla olet mukana. Aikaa on keskiviikkoon 16.10. Suomen aikaan kello 24 saakka.

Arpajaisonnea ja tunnelmallisia syysiltoja!

P.S. Tuo taustalla näkyvä räsymatto pakottaa vielä kommentoimaan. Olen tosiaan etsinyt pitempään jo mukavanväristä mattoa tuunattavaksi penkinpäälliseksi, mutta kirppiskiekka toisensa perään on tuottanut pettymyksen. Kerroinpa sitten ohimennen lapsuudenkodissani tästä murheestani ja yllättäen ongelma ratkesi: sain kainalooni oman mummoni kutoman ihanan ja tunnelmallisen mattoyksilön. Oih! Yksi visio on taas toteuttamista vaille valmis. :)

Arvonta-aika on päättynyt!

Tervetuloa joulutaloon!

Tämän joulukalenterin piti valmistua jo viime jouluksi. Joulun jälkeen päätin tarttua toimeen ihan tosissaan, jolloin ompelupiirin naiset päivittelivät, että sinähän ajoissa oot. Kyllähän se kesken jäi silloin keväällä, eikä kesäkään innostanut ompelemaan kalenteria loppuun. Nyt syksyn alkajaisiksi kaivoin keskeneräisyyden esille. Ja taas ompelupiirissä ihmeteltiin, että sinähän ajoissa oot joulukalenteria tekemässä. Niin - olin ajoissa tai kauhean paljon myöhässä. Valmis se kuitenkin nyt on!

Kankaanpainokurssilla kävin painamassa numerot, jotka sitten leikkasin, liimasin (kaksipuoleisella liimakankaalla) ja ompelin isompiin tilkkuihin, jotta sain pussukoille vähän enemmän kokoa. Joulutalon kokosin ikkunoita kuvaavista pussukoista ja ovesta. Oven tekstin painoin kirjainleimasimia ja kankaanpainoväriä käyttäen. Idean joulukalenteritaloon nappasin pikkusiskolta muutama vuosi sitten. Pari puhelua tuli soiteltua siihen suuntaan, että miten kannattaa mikäkin kohta tehdä. Laitoin muuten rimat talon ala- ja yläreunaan. Katto pysyikin niiden ansiosta jämäkkänä ilman tukirimoja. Pohjakankaana kalenterissa on punainen säkkikangas, atsiuh.  

Oveen ja yhteen ylimääräiseen ikkunankohtaan kokeilin applikointia vähän rennommalla otteella. Suoralla ompeleella ompelin reunat kiinni ja lisäsin sinne joitakin yksityiskohtia tikaten. Anoppi minut tähän innosti ja aloinkin haaveilla vapaatikkausjalasta, jolla saisi muotoja tikkauksiin vähän helpommin.

Tontulla on suunnitelmissa sujauttaa joka pussukkaan pieni yllätys. Tänä vuonna pojat aikovat toivoa legokalenteria, joten voi olla, että tonttu jakaa jonkun legopaketin osaset tasaisesti joka pussukkaan. Välillä voisi olla jotain yllättävämpää, kuten tehtävälappusia, joissa pyydetään leipomaan vaikka pipareita äidin kanssa tai hakemaan kuusi isän kanssa tai käymään uimahallissa. Katsotaan, mitä se tonttu keksii.

Että tervetuloa joulu! Joulukalenterin suhteen se voi meille jo tulla. 

Jos innostuit ideasta ja haluaisit itsellekin jonkinmoisen kalenterin värkätä, niin kurkkaa myyntipöydälle! Laitoin sinne myyntiin ylimääräisiä numeroita, joita painoin siellä kurssilla. Myyntipöydälle pääset siis blogin yläpalkista.

Omena-akan omenahillot

Taasen koitti aika, että miehen mummolan pihalta ajautui mukavan kokoinen omenasatsi myös meille. Toissavuonna omenoita oli niin paljon, että ähkyä oli ilmassa vielä viime syksynäkin. Nyt ollaankin vietetty lähes omenahilloton vuosi, joten kummasti alkoi omenat taasen kiinnostaa. Aikaisemmin olen pääasiassa tehnyt omenasosetta höyrykattilan ja sosemyllyn avulla pakasterasioihin ja pakkaseen. Nyt lähestyin omenapusseja vähän eri aatoksin. Monesti olen haaveillut, että jospa joskus olis aikaa ja voimia kokeilla kaikenlaisia erilaisia hillo-ohjeita. Tämä viikko ei kyllä ollut erityisemmin energinen tai aikatauluton, mutta melkein joka päivä keittiössä on ollut kaaos vailla vertaa, kun emäntä on kokkaillut hilloja. Blogeista ja muualta löysin mielenkiintoisia ohjeita, joita tuli tietenkin sovellettua omiin kattiloihin ja tarvikevarastoihin sopiviksi. Kokosin ohjeet tänne. Jos jollakulla on vielä omenoita, niin ehkä innostut jostakin näistä!

UUNIOMENAHILLO

7 litran kattila kukkuroilleen omenan palasia
4 dl vettä

n.1 kg sokeria

Pese omenat. Poista siemenkodat ja madonsyömät ja. Pilko omenat vähintään neljään osaan. Kippaa ne kattilaan ja lorauta vesi perään. Keitä omenoita noin 15 minuuttia niin, että ne pehmenevät. Soseuta omenat, lisää sokeri. Maista ja lisää sokeria, jos on tarpeen. Jos käytössäsi on uuninkestävä kattila tai pata, pane se suoraan 225-asteiseen uuniin. Voit myös kipata soseen esimerkiksi kahteen uunivuokaan ja kypsentää niissä.

Sekoita sosetta välillä. Voit myös maistaa sitä - kun sose alkaa maistua hieman toffeemaiselta, alkaa se olla valmista. Itse annoin soseen olla uunissa noin 2,5 tuntia. Ohjeen mukaan valmis hillo on kullankeltaista ja maku hieman toffeemainen. Mun tekemästä hillosta tuli ruskeaa, enkä ihan heti yhdistä makua toffeeseen. Hyvää se silti on! Kaada hillo puhtaisiin, kuumiin purkkeihin.

(Itse löysin ohjeen täältä.) 

INKIVÄÄRILLÄ MAUSTETTU OMENAHILLO

1 kg hapokkaita omenia
1 tl raastettua, tuoretta inkivääriä
1 sitruunan mehu ja kuori
1 dl vettä
1/2 kg hillosokeria

Kuori omenat, poista siemenkota ja paloittele omenat ohuiksi lohkoiksi. Keitä omenalohkot pehmeiksi vesitilkassa. Soseuta omenat esim. sauvasekoittimella. Lisää inkivääri- ja sitruunankuoriraaste, sitruunamehu, vesi ja hillosokeri. Keitä seosta 10 minuuttia välillä sekoittaen. Kaada hillo kuumiin, puhtaisiin tölkkeihin. Sulje tölkit. Säilytä viileässä.

(Itse löysin ohjeen täältä.)

OMENAHILLOKE

reilu 1,5 kg omenoita
2 dl vettä
vaniljatanko
kanelitanko
parin sentin pala inkivääriä
5,5 dl sokeria

1 dl itsetehtyä omenamehua
1,5 tl askorbiinihappoa

Kuori omenat, poista siemenkodat. Lohko omenat pieniksi palasiksi. Halkaise vaniljatanko sekä kuori ja raasta inkivääri. Mittaa kattilaan vesi, sokeri, inkivääri, sekä kaneli- ja vaniljatanko. Keitä seosta hiljalleen, välillä sekoitellen kymmenisen minuuttia. Lisää kattilaan omenalohkot ja keitä vartin verran, kunnes omenat ovat läpikuultavia. Lopuksi lisää mukaan vesitilkkaan sekoitettu askorbiinihappo ja omenamehu. Purkita hilloke kuumana ja nautiskele se myöhemmin esimerkiksi vaniljajäätelön, lettujen tai paahtoleivän kaverina.

(Itse löysin ohjeen täältä .)

 

VAAHTERASIIRAPPI-OMENAHILLOKE

1 kg hapahkoja omenoita

3 dl vettä

1/2 dl itsetehtyä omenamehua

2 dl sokeria

1 dl vaahterasiirappia

2 kanelitankoa

1 tl askorbiinihappoa

Pese omenat ja poista siemenkodat omenaporalla. Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Mittaa kattilaan vesi, omenamehu, sokeri, vaahterasiirappi ja kanelitangot. Kiehauta seos. Lisää omenan palaset. Keitä 8–10 minuuttia, kunnes omenalohkot ovat läpikuultavia. Sekoita askorbiinihappo ja vesi keskenään ja lisää omenahillokkeen sekaan. Nostele hilloke kuumana puhtaisiin lasipurkkeihin ja sulje tiiviisti. Jäähdytä huoneenlämmössä ja säilytä viileässä. Omenahilloke säilyy useita kuukausia kunhan varmistaa että omenat pysyvät liemen peitossa.

(Itse löysin ohjeen täältä.)

Kaikista tuli hyviä! Kaurapuurokin maistui tänään aivan erinomaiselta, kun päällä oli omenahilloketta vaniljan siemenineen. Maustamattomaan jogurttiinkin nämä omenaherkut sopivat vallan hyvin. Mutta saattaa mennä jouluun asti, että osaan kertoa, mistä tuli meidän perheen suosikki.

Omenahilloa jäätelön kanssa, omenahilloa pannukakun kanssa, omenahilloa lättyjen kanssa, omenahilloa paahtoleivän päällä, omenahilloa aamupalalla, välipalalla ja iltapalalla.
Saattaa olla, että jokunen saa omenahilloa myös tuliaisiksi.

Palleanpotkijoita

Miten kerrot siitä,

että joku kasvaa sisälläsi?

Varsin arkisesti vatsan alla,

veden alla, veden vallan alla.

Onni: outo kohta jota et ymmärrä,

maisema veden läpi ja rauhattomuus,

kun et näe selvästi. Rakas rauhattomuus,

särisevä polku, jonka päässä on

lapselle laitettu ruoka,

puuro, marjakeitto

ja iltalampun sametti:

sellaista rauhaa et koskaan saavuta

koska sinä etsit ja nimeltä kutsut.

Siksi jatkat etsimistä.

Istut tässä maalihuuruissa.

- Tätä ei ymmärrä, ihmisen ihmettä.

Se potkaisee palleaan ja salpaa hengen.

Johanna Venho

Miten tuohon palleanpotkijan tuloon voisi valmistautua? Täytyy tehdä jotain konkreettista. Ostaa pehmeältä tuntuvaa kangasta ohikulkumatkalta Metsolasta. Ommella ensin vauvatuliainen ja ihmetellä moneen kertaan, että onpa se pieni mekko. Tuliko tehtyä kokoa liian pieni? Lisätä vähän pitsiä taskunsuihin.

Leikellä Verson puodin Muisto-trikoosta pikkuruisia hihoja ja muita kappaleita. Ommella body ja toinenkin OB:n Kisuliini-kaavalla. Napsutella nepparit kiinni ja miettiä, millainen tyyppi tätä vaatetta tosiaan sitten pitää. Ajatteleeko silloin vaatetta vai onko kiire pyyhkimään puklua tai imettämään? Saako häneltä jo hymyn?

Aloitella jahkailu nimestä. Meillä on jo yksi sääntö ehdolla: jos tulee tyttö, se on Terttu, jos tulee poika, se on Perttu. Ehkä se on tyttö. Ehkä poika. Vai sittenkin tyttö. Minä aion vielä ommella ja samalla toivoa, että tämäkin suloinen OB:lta ostettu kuosi ja vaate pääsee tulikokeeseen ruokalappuna, lattiamoppina ja vaipan jatkeena. Ja tuolta kainaloiden alta, vai miten se oikea ote menikään, saisi nostaa hänet syliin sätkivänä ja tuntea ehkä, että siihen hän rauhoittuu.

Sattumalta meillä kasvavat mahat samaa tahtia. Ensin oli
piilossa pingispallo, sitten
tennispallo
lentopallo
jalkapallo
koripallo,
johon pullahti venttiilikin.
Ja vielä marraskuuhun mahat kasvavat.

(Tämän päivityksen kirjoitteli siis Sakru, mutta kuvia latasi myös Lotta. Sen takia Lotta on jäänyt näkyviin päivityksen tekijänä.)