Vaateleikkejä

Meijän perheessä tahdin määrään minä. Vaikka oonkin kaikista pienin, nään ja tiiän yhtä ja toista. Nyt sain vuoron kommentoida vaatekuvauksia. Sillä aikaa kun ite leikin hartaasti äitin neulatyynyllä, äiti piirteli tuon pallomekon mallin suoraan kankaalle, Metsolan joustofroteelle. Kyllä se vaan niin on, että se originaali malli on minusta parempi. Noh, tämä mekko pelasti kuitenkin vaatepulman mummon synttäreillä ja kyllä siellä siskon helmat liehuivatkin iloisesti koko pitkän päivän!

Mun isosisko on aika iso, menee kuulemma huomenna kouluun lentokoneella ja syö siellä keksejä. Meillä on nyt vähän kiistaa tuosta ankasta, ja koska sisko ei muuten pärjää, se joutui kiipeämään korkealle turvaan loppispenkille. Tuo penkki on äitin tuliainen sen lomareissulta Ruotsista. Löytyi jostain tienvarsikirppikseltä ja vielä halvalla. Onhan se ihan jees istua. En vaan tiiä, mitä järkiä on istua lastenhuoneessa jossain penkillä ihan paikallaan ja katsella leluja, mieluummin heittelen niitä korista lattialle. Räks, pam!

Kyllä nyt on niin, että tämä mekko on oikeastaan mun mekko. Minä siitä eniten tykkään kerta. Se on melkein mun ystävä ja retuutan sitä kaikkialle.

Jaa, nyt se sisko pani tuon mulle ommellun apilatunikan päälle. Siitä tuli liian iso. Tämänkin kaavan äiti piirsi osittain ite, levensi ja pitensi vain sopivanmallisen paidan helmaa. Kankaan äiti osti silloin Metsolasta kun mulla kutitti hampaita ja mää järsin sitä mun uutta kirjaa kärryissä niin että kuola valui! Ai että se kirja oli hyvää!

Mää ihailen mun siskoa. Se on niin rauhallinenkin.

 

Voi ei. Nyt äiti halus välttämättä laittaa mulle tämmösen aivan pöhkön huivilakin päähän. Ja vielä sisällä! Äiti kuvitteli, että mää näytän söpöltä tämmösessä lakissa, mutta enhän mää nyt tämmösiin sorru, vaan taistelen normaalitilanteissa sisulla vastaan! Siksi äiti laittoi tämän myyntiin kirppikselle. Kaava on alunperin jostain tosi vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä.

Tähän väliin kaivataan jotain kevennystä. Paras leikki mitä maailmassa voi leikkiä, on mennä piiloon käsien taakse ja sitten huutaa: Kukkuu! Semmonen kikatusleikki että! Kokeilkaa vaikka!

Näytänkö nyt söpöltä? Onko huivi hyvin?

Näin meijän kesken. Vaatekuvaukset on aika rankkoja noille mua isommille. Välillä niien pitää ottaa tirsat. Siskon huppari on musta ihan hauska, mutta panis nyt hyvä ihiminen tämän mekon päälle, ettei ihan kaikki vaatteet likaannu! Pyykkikone on täynnä mun palloja ja pehmoleluja, ei sinne mahu enempää. Äiti teki tämän hupparin täysin Ottobren uusimman lehden kaavalla. Tosi kiva kaava kuulemma.

Tämä mekko on semmonen juttu, että siinä äiti kokeili siihen kuminauharypytystä. Ihan veikeä! Kangas on kirppislöytö. Mutta tässä vaiheessa sisko teki musta ihan asiatempun. Meni piiloon. Mää tiiän, ettei se kovin tykkää kun sitä koko ajan vaan kuvataan. Tai no oikeastaan se tykkää, kun sitä kuvataan hassuissa tilanteissa, suu irvessä ja vaatteet rytyssä, mutta siitä se ei tykkää kun sitä käsketään. Kukapa tykkää. Nyt mää kuitenkin aion alkaa vinkua ja käskeä äitiä ottamaan mut syliin. Mää nimittäin tiiän minne sisko katos.

Kukkuu! Sieltä se löytyi! Sori, mutta nyt mun pitää lopettaa. Tuli tärkiämpi meno: pitää kontata äkkiä piiloon tuota siskoa. Palataan juttuun!