Pihlajanmarjoja lintujen jouluun

Minä en tunnustaudu jouluihmiseksi, joka kuuntelee jo syyskuussa joululauluja ja lipittää glögiä kynttilän hämyssä. Itse asiassa joulutunnelmaan pääsen yleensä vasta aika lähellä joulua. Siitä huolimatta me aloitimme puurokoululaisen kanssa jouluvalmistelut jo tänään. Nyt se on sinunkin aloitettava, jos innostut tästä!

Olen joskus lukenut jostakin vinkin, että pihlajanmarjoista voi tehdä linnuille herkullisen helminauhan. Tämä idea mielessä monen syksyn aikomukset kävivät viimein toteen, kun nappasimme ulkona ollessa hiekkalaatikolta muutaman ämpärin ja poimimme kotipihamme pihlajasta marjoja lintujen jouluista herkuttelunauhaa varten.

Neulan, lankaa ja sakset haimme sisältä ja sitten olikin edessä marjojen pujotteleminen helminauhaksi. Monet jutut ehdittiin siinä sivussa jaaritella ja ihmetellä, kuinka tuulinen syyspäivä riepottelee lehdet puista.

Nelivuotiaan sinnikkyys oli välillä koetuksella, mutta niinpä vain sai poika pujoteltua oman pikku helminauhansa. Erityisen tärkeää oli pakastaa se omaan pieneen rasiaan, eikä vain sulloa sitä äidin marjojen kaveriksi. Yksi joululahja on jo valmiina. Hyvää joulua linnut!

Leikkimökki

 Tämä okrankeltainen pikkuinen mökki voi viimeinkin myhäillä tyytyväisenä meidän pihamaalla.

Nyt se on valmis, eikä sen tarvitse enää keskeneräisenä ujostella koivujen katveessa.

Kotivinkki 5/1999 oli hyvä lehti. Siinä oli selkeät ohjeet leikkimökin rakentamisesta sellaisellekin, joka ei aikaisemmin ole kovin montaa torppaa pykännyt pystyyn. Minä osallistuin vain maalaamiseen ja sisustamiseen, kun taas talon miesväki ahersi mökille perustukset, seinät, lattian ja katon. Leikkimökki kasattiin kuosiinsa sen jälkeen, kun seinäelementit oli tehty valmiiksi. Pienet hanslankarit pörräsivät joka vaiheessa ja olivat tietenkin pollevaa poikaa omine kuulosuojaimineen ja vasaroineen.

Omia sovelluksia teimme ikkunoihin, terassiin ja ulkonäköön muutenkin, mutta rakenteet on tehty tuon Kotivinkin ohjeen mukaan. Ohje ei ole suoraan netissä levitettävänä, vaan sitä voi kysellä täältä. Pikkusiskon perhe teki muutama vuosi aikaisemmin samalla ohjeella ihanan leikkimökin, johon me ihastuimme ja halusimme itsellekin semmoisen. Sinne olikin helppo soitella teko-ohjeita ja vinkkejä rakentamisen varrella.

 

Leikkimökki rakennettiin suurelta osin viime kesänä. Sisustaminen oli taas tämän kesän urakka. Huonekalujen maalaaminen ja loppusilaukset venyivät loppukesälle saakka, kun ei muka vain löytynyt sopivaa saumaa maalaamisille ja muille sisustushommille. Päätettiin pitää ennen koulun alkua leikkimökin tuparit, mikä viimein vauhditti hommia. Monia ideoita jäi vielä toteuttamatta, mutta niitähän voi näperrellä pikkuhiljaa. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että nyt siellä voi leikkiä. On pöytää ja penkkiä, hellaa ja allasta - ja luultavasti se mahtavin, kioskiluukku. Lapsuudessa leikittiin meidän leikkimökin kioskiluukulla niin paljon, että ensimmäinen vaatimus olikin saada rakennettavaan leikkimökkiin tuo kioskiluukku tai avattava ikkuna. Meillä yhden ikkunana voi nyt avata. Sisäpuolelle laitoimme pienen tiskin, jotta kaupankäynti olisi tuottoisampaa. Ikkunan kautta kaupataan milloin mitäkin. Välipalaherkutkin on mukavampi käydä ostamassa kioskilta kuin ihan tylsästi vain syödä sisällä keittiössä. Leikkimökin kaikki ikkunat on muuten tehty polykarbonaattilevystä eli pleksistä. Eipähän tarvi pelätä lasinsiruja, kun tunnelma sisällä alkaa pullistua. Yläkerrassa on parvi, jossa mahtuu testien mukaan hyvin nukkumaan yksi aikuinen ja kaksi lasta. Alakertaan mahtuu lisäpatjoja, jos kesähotellissa on joskus ruuhkaa. 

Tupareita juhlistettiin juuri ennen koulujen alkamista asiaankuuluvin menoin. Avajaispuheen jälkeen leikattiin silkkinauha aplodien säestämänä ja sitten rynnättiinkin katsomaan, mitä mökki pitää sisällään. Ohjelmassa oli myös kioskileikkejä, aarteenetsintää ja herkuttelua. Kyllä valmista leikkimökkiä kannatti juhlia! Siinä oli samalla mainio syy kutsua ystäviä koolle nauttimaan loppukesästä ja mukavasta yhdessäolosta.

Just nyt toivon, että tuon päivän lämpöä saisi edes vähän ujutettua lämmittämään näistä ensimmäisistä pakkasista vapisevia varpaita! Syksy on - ihan oikeasti.

Palmikkopipo

Joko teillä päätä palelee? Täällä Lapissa on jo aika raitista aamuisin, pakkasta suorastaan. Siispä tein leggarikankaan jämäpalasta neidille tupsulakin. Idean sain eräältä M:ltä täältä lähikulmilta. Kiitos sulle, jos luet tätä! :) Kangas on siis palmikkotrikoota Ottobrelta ja tupsu tehty pinkistä ja oranssista villalangasta. Pipon kaava on se putkilopipo, joka on tosi helppo ommella. Kiljaiskaa, jos joku haluaa siihen ohjetta.

Leggareista haluan sanoa sen, että oon ihan hurahtanut kaikenlaisiin kuviolegginsseihin! Näitä on ihanaa ja helppoa ommella, kunhan jaksaa ensin kaavat piirtää. Tästä palmikkotrikoosta tein muuten itselle, tälle tytölle ja vielä pikkupirpanalle legginssit ja vielä pipoon riitti!

Tyttären villapaita on ostettu Kontista. Eikö olekin käsittämätöntä, että tällainen ihanuus myydään parilla eurolla? Jonkun käsin neuloma! Tuon päiväpeitteen ompelin viime kesänä tytön sänkyyn. Se on tehty mummoni kutomasta villashaalista, jonka ompelin violettiin fleecevilttiin. Tämä shaali oli jo lapsena minulle tärkeä. Ihastelin sen sävyjä ja käytimme sitä paljon leikeissä. Hyvin on toiminut muuten, mutta neidit tykkää harjailla tätä hiusharjalla, joten siitä on purkautunut säikeitä. Mikään ei ole ikuista.

Kesämuistoja

Pyöreitä kiviä Jäämeren rannalta

Lidlin leimasimella omia merkkejä 

Minimaailma pahvikannesta

Mattojen pesua kesähelteellä

Metsäretkiä ja mustikoita

Tauluja asfalttiliiduilla ja luonnonkoristeilla

Yksi "punaruusu" kotipihasta, se ainoa joka iti...

 Parasta hilloa

Pom-pom-askartelua lastenkemuille.

Kahvila Irene -essut

Jos on aina haaveillut pitävänsä kahvilaa jossain ihanassa paikassa, niin miksi sitten ei pitäisi. 

Edes yhden päivän ajan.

Isosiskon kanssa toteutettiin kahvilahaave ja oltiin ihan oikeita kahvilanpitäjiä viime sunnuntain ravintolapäivänä. Silloinhan kuka tahansa voi perustaa ravintolan tai kahvilan päivän ajaksi ilman sen kummempia muodollisuuksia. Tapahtuma on saanut alkunsa Suomesta, mutta nykyisin sitä vietetään neljä kertaa vuodessa sadoissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Koska meidän serkkupoika on ollut käynnistämässä tätä mahtavaa ruokakarnevaaliaperinnettä, oli erityisen mukava tarttua tilaisuuteen ja perustaa kahvila. Opaskyltit neuvoivat asiakkaat perille juuri siihen oikeaan punaiseen mökkiin, joita saaressa on kymmeniä.

Kahvilan sisustaminen ja koristaminen oli kyllä niin mukavaa puuhaa aamutuimaan herätessämme.

Omat kanat munivat edellisellä viikolla tuttuun ja varmaan tyyliinsä ja takasivat, että kahvilan kananmunat eivät pääse loppumaan.

Mutta nämä essut olivat mielessä heti sen jälkeen, kun olimme päättäneet kahvilan perustaa. Halusimme samanlaiset essut, joihin kahvilan logo olisi painettu.

Essumekon kaavan piirsin itse käyttäen apuna Pinterestin kautta löytämääni kaavakuvaa. Essu on ommeltu kaksinkertaisesta lakanakankaasta, jotta siitä tulisi vähän jämäkämpi. Päälle puettuna se oli juuri semmoinen rento ja mukava, niin kuin ajattelimmekin.

 
Kahvila Irenessä oli mukana myös paljon historiaa ja muistoja. Isämme äiti, Irene-mummu piti naapurikunnassa kahvilaa, leipomoa ja matkustajakotia 1935-1942. Tuntui jotenkin erityisen arvokkaalta kulkea edes yhden päivän ajan mummun jalanjäljissä. Oli mielenkiintoista mietiskellä, mitä kukkia kahvilassa mahtoi olla tai minkälaisia herkkuja mummu tarjottavaksi leipoikaan.

Yksi kahvilan lusikoista on säilynyt näihin päiviin asti. Sen laitoimme kehyksiin asti, sillä lusikkaan liittyvä tarina on jotenkin erityisen liikuttava.  

 Kaiken pitäisi olla nyt valmista. Tervetuloa!

Kahvilassamme oli tarjolla lämpimiä vohveleita. Savulohitäyte oli sen verran onnistunut sekoitus, että täytyy udella isosiskolta sen resepti.

 

Eikä lämmin vohveli mansikkahillolla ja kermavaahdollakaan kovin monesti ole pettymys. Ei nytkään. 

Vaikein tehtävä kahvilanpidossa oli asiakasmäärän arvioiminen. Löytääkö kukaan perille vai tuleeko kymmenen yhtäaikaa? Puoliksi tosissaan mietimme tilannetta, että kahvilassamme on ruuhkaa. Riittääkö kaikille kupit, riittääkö kahvi, kuinka kauan vohvelien paistamiseen menee kahdella raudalla?

Mutta me saatiin sinne ihan oikeita kahvilavieraita! Tuiki tuntemattomia, ihania asiakkaita, joiden kanssa paistattelimme loppukesän ehkä viimeistä lämmintä päivää, ja joille saimme tarjoilla vohveleita niinkuin oikeat kahvilanpitäjät konsanaan. Välillä oli ihmisiä jopa jonoksi asti, jolloin saimme pinnistellä muistiamme, että jokainen sai, mitä tilasi.

Mutta siitä tuli niin ihana päivä, että Kahvila Irene saattaa aukaista ovensa joskus toistekin.  

Rantakuteita

Voi kerrassaan, mikä ihana heinäkuu meillä oli! Lämpöä ja aurinkoa saatiin tankata ihan tosissaan syyspimeitä varten. Eikä tämä elokuun alkukaan kovin viileältä ole vielä vaikuttanut.

Viime kesänä ostin vanhimmaiselle uv-suojamerkein varustetun ranta-asun. Mökillä ollessamme lapset räiskivät vedessä useaan otteeseen ja muutenkin ovat pihalla suurimman osan päivästä, joten ranta-asun ajattelin pelastukseksi auringolta suojautumiseen. Rasvaa ei tarvisi niin tolkuttomasti holvata herkkiä hipiöitä suojaamaan. Kankaan virallinen uv-suoja vakuutti minut niin, että päätin sijoittaa asuun - onhan kuitenkin suojattavana lapsen herkästi palava iho. Tuollaisen aurinkokankaan antama suoja tuntui jotenkin paremmalta ja laadukkaammalta tavallisiin kankaisiin verrattuna. Niinpä tyytyväisenä astelin kotiin uv-suojin varustettu ranta-asu mukanani. 

Muutamia viikkoja myöhemmin luin lehdestä artikkelin aurinkosuojavaatteista. Viisastuin, enkä ostanut tänä kesänä toista uv-merkein varustettua ranta-asua. Aurinkosuoja saadaan kankaaseen kemiallisella käsittelyllä, joka jutun mukaan kuluu muutamien pesukertojen jälkeen pois. Asiantuntijat sanoivat, että saman suojan antaa tavallinenkin vaate. Puuvillasta tehdyt vaatteet kuitenkin venyvät kastuessaan, jolloin uv-säteet pääsevät kankaan läpi iholle. Uimapukukangas pitää paremmin kuosinsa kastuessaankin, jolloin ne ajavat saman asian kuin aurinkosuojakankaatkin. Niinpä lampsin tämän kesän alussa kangaskauppaan ja ostin ihan tavallista uikkarikangasta. Siitä ompelin nuoremmalle vesselille ranta-asun. Tein korkeamman kauluksen ja pitemmät hihat t-paitaan ja muutenkin matkin ostetun ranta-asun mallia. Ja sen voin paljastaa, että ihan yhtä hyvin on tuokin asu suojannut palamiselta.

Kai sitten olen vähän hysteerinen tuon auringon suhteen, sillä huoli siitä, miten vauvan saa rannalla suojaan paahteelta, sai taasen aikaan tällaisen pikkuteltan. Tämän kesän Kotoliving-lehdessä oli ohjeet teltan tekemiseen, joita mukailemalla miehen kanssa yhteistyönä tehtiin kokoontaitettava varjopaikka rannalle tai paahteiselle terassille. Mökillä nikkaroitiin ja ommeltiin teltta valmiiksi. Kangas on vanha mökkilakana tehostettuna kirppislöytökankaalla.

Vauvaa ajattelin telttaa tehdessä ihan ensimmäiseksi, mutta täytyy kyllä myöntää, että tykkäsin itekki pötkötellä pahimmalta loisteelta piilossa. Loppukesästä vauva ei enää pysynyt teltan suojissa vaan ryömi kolostaan pois ja tunki kaksin käsin hiekkaa suuhun isoveljien säestäessä vesipärskeillä vieressä. Syksyllä sitäkin on varmasti ikävä, kun räntä kastelee kalossit ja vihmoo pärskeitään silmillle.