Varusteltu on täälläkin

Pukluntuoksuisen hiljaiseolon jälkeen huikkaanpa minäkin välillä tänne jotakin. Täällä meilläpäin ei ole ollenkaan niin talvista kuin tuolla pohjoisessa kuulostaa olevan. Sen tietää esimerkiksi siitä, että lasten ulkovaatteita pitää tuon tuosta pestä, kun ovat niin ravan ryvettämiä. Sitä kunnon talveahan me tänne odotetaan. Just nyt on kuitenkin hentoinen lumipeite kaikkialla, jouluvalot ikkunassa ja ensimmäiset joulutortutkin syöty. Ja pikkuinen tytöntyllerö kasvaa hurjaa kyytiä ja hymyilee välillä hyvin herttaisesti. Että mikäs tässä on itsenäisyyspäivää odotellessa.

Kun vauva syntyi, ajattelin, että mitenkäs se loppuraskaus meni niin, etten juuri mitään ehtinyt vauvalle tekemään. Mutta kyllä sitä jotain oli kuitenkin tullut tehtyä.

Sakrun innoittamana otin syyskuiselle mökkireissulle mukaan ompelukoneen ja saumurin tykötarpeineen. Olipa vain mukava ommella leppoisan mökkeilyn lomassa. Tuo kokopuku oli jäänyt joskus kesken, joten tein sen nyt loppuun. Puolipotkarit tein tuollaisesta hauskasta onteloneuloksesta, jonka löysin paikallisesta kangaskaupasta. Ja piipi - tietenkin piipi myös uudelle vauvalle! Otin tietoisen riskin ja valitsin väriksi niin pinkin kuin olla ja voi. Uusi olisi täytynyt väkertää, jos maailmaan olisikin putkahtanut poika.

Tämän mobileidean nappasin kerran ystävien vauvan pallomobilesta. Erikokoisia massapalloja siis maalaillaan ensimmäiseksi. Pallot pujotellaan paksuun siimaan ja lukitaan ne solmuilla omalle paikalleen. Ja siimat kiinnitetään sitten tuollaiseen metalliseen askartelurenkaaseen sievästi kirkkaalla teipillä. Siimalla laitoin myös koko komeuden roikkumaan kattoon.

Tästä tuli oikein suosittu kapistus ainakin tämän meidän vauvan silmissä. Innostuksella ei tunnu olevan rajoja, kun vauva saa hoitopöydällä ollessa katsella noita heiluvia palloja. Mietin jo, teenkö toisenkin - pienemmän ja helpommin siirrettävän version, jota voisi sitten kuskailla ja ripustella milloin minnekin.

Niin monesta blogista olen näitä vaunuverhoja nähnyt, että pitihän se minunkin innostua sellainen tekemään. Ja niin oli näymmä Sakrukin innostunut! Leikkelin soiroja punavalkoisista kankaista, kuten kuvasta voi vallan mainiosti päätellä. Minun tilkkutyöt ovat siis tämäntasoisia. Kerron kyllä teillekin, jos joskus innostun monimutkaisempia tekemään. Kovin laajoja sepustuksia vaunuverhon tekemisestä tuskin tarvii tehdä. Monitoimirenkaat tilasin kuitenkin Kuusamosta, MiniQ:lta.

Onpas vain nyt mukava, kun verho pysyy ihan oikeasti paikoillaan. Ei enää virityksiä, eikä väristyksiä siitä, että tuuli puhaltaisi vasten vauvan kasvoja.

Imetystyynyn ostin jo toiselle lapselle. Kangas oli kauhean ruma (kirkkaansininen, jossa oli keltaisia ankkoja), ja päätin samantien, että ompelen siihen uuden päällisen. Kovin monimutkaisesta ompeluksesta ei olisi ollut kysymys, mutta niin vain kasvoi se lapsi ohi imetysajan. Syntyi tyttökin taloon, enkä saanut ommeltua uutta päällistä. Tyynyä en kyennyt käyttämään ollenkaan, koska se oli ruma. Kirppikseltäkään kukaan ei sitä ostanut, koska se oli niin ruma. Nyt syksyllä se osui silmiini varaston nurkasta ja päätin tarttua toimeen. Ommella surautin tuollaisen harmaan päällisen ja iskin nahkamerkinkin sivusaumaan. Ja käyttöönhän se pääsi! Että on sillä näymmä merkitystä, minkälaisilla kankailla arjen toimet on päällystetty.

Mukavaa itsenäisyyspäiväviikonloppua!